IRC-Galleria

Raskaana oleva kaljurotta! http://www.newswise.com/images/uploads/2006/10/06/fullsize/Naked_mole_rat_1.jpg

Mitäs olen hommaillut. Vappuna en tehnyt paljon mitään. Kävimme tivoli Sariolassa. Voitin arpapelistä jonkun tyhmän vappupillin. Olimme vapunpäivänä piknikillä Robertin tuttujen kanssa. Ei oltu sielläkään kauan kun oli niin kylmä. Niillä on ihana chihuahua. Se oli kassin sisällä lämpimässä.

Tänään ostin kahdet kengät. Toiset ovat sandaalit. Toisten tarina on pitempi. Huomasin vappuna, että talvisaapikkaitteni korosta oli irronnut pala. Robertin vanhemmat olivat sitä mieltä, että minun kannattaa valittaa, koska ei kenkien kuuluisi mennä rikki kolmessa kuukaudessa. Lisäksi toisen kengän pohja oli melkein halki. Valitin eilen Myllyn myymälään. Sain korvauksen eli sain ostaa kengät samasta paikasta. Niitä talvisaapikkaita ei valmisteta enää niin en saanut toisia sellaisia. Sen sijaan sain viktoriaaniset korkokengät, joiden perään olen kuolannut jo muutaman viikon. Myllyssä ei ollut oikeaa kokoa, joten hain ne tänään Turusta. Aluksi oli vähän vaikeaa yrittää kävellä koroilla, koska olen käyttänyt korkokenkiä vain muutaman kerran elämässäni. En ostanutkaan niitä käytännöllisyyden takia, vaan koska ne olivat niin kauniit. Ja viktoriaaniset. Melkein kuin museosta. Mietin kauan ostaako vai eikö ostaa niitä, koska en ollut varma kestävätkö jalkani korkoja. Ainakin ne kestivät jo noin kilometrin matkan. Aluksi meinasin vaappua, mutta loppumatka sujui vähän paremmin. En tiedä pystyykö niitä pitämään pitkillä kaupunkikävelyillä Berliinissä, mutta ainakin ne ovat hyvät juhlakengät. Ja kauniit. Voin laittaa ne vitriiniin.

Ja taas sain uuden lääkkeenkin, Azonan tilalle. Surmontil on se nimeltään. Päänsärky on ainakin helpottanut. Ensimmäisenä yönä sain nukuttua sen avulla, mutta en sen jälkeen vaan piti ottaa Tenoxia. Pitää varmaan nostaa annosta. Mutta päänsärky...sitä ei enää ole...onko se totta? Kunhan tuo lääke vaan nukuttaisikin minut, ettei aina tarvitsisi turvautua Tenoxiin.
Olen ajatellut, että voisin lopettaa masennuslääkkeen käytön. Olen sitä jo melkein neljä vuotta käyttänyt. En usko, että sen lopettaminen vaikutttaisi minuun paljonkaan. Terapeuttini on samaa mieltä. Sain siitä alussa paljon hyötyä, mutta nyt olen oppinut elämään eri lailla kuin ennen. En voi enää pudota mihinkään mustaan kuiluun. En enää tarvitse lääkettä pitämään minua pystyssä. En olisi uskonut, että tällainen päivä koittaisi. Sitten kun vielä oppisi uudestaan miten nukutaan kuin normaalit ihmiset.

Mutta jee, ensi viikolla Berliiniin! Ihana kaupunki :)

Olen innostunut kaljurotista. Löysin netistä tällaisen webcamin: http://www.wbir.com/video/life/community/zoocam.aspx. Se on Knoxvillen eläintarhassa. Se seuraa 16 kaljurotan yhdyskuntaa. Sen kuningatar on mitä ilmeisimmin raskaana. Sen luulisi synnyttävän pian, koska se näyttää ihan ilmapallolta. Sen tunnistaa helposti, koska se on isoin ja sen kyljet näyttävät ilmapalloilta. Se on kauhean levoton ja häslää ympäriinsä. Se on lempparini. Ikävä kyllä kameran kuva on tosi huono, mutta katselen sitä silti. Odotan, että se naaras synnyttäisi.
Täällä on lisää tietoa kaljurotista: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaljurotta
Monien mielestä ne ovat varmaan tosi rumia, mutta minusta ne ovat ihania. Englanniksi niiden nimi on naked mole-rat.

Olen lukenut kovasti pääsykokeisiin viime aikoina. Olen edennyt noin 40 sivun päivävauhtia. Teen samalla muistiinpanoja, joten siksi etenee hitaammin kuin jos vain lukisi. Sen kirjan ensimmäinen kappale jäi vähän mysteeriksi. Täytyy ottaa selvää siitä.
Olen myös saanut aikaiseksi CV:n ja työhakemuksen. Nyt en enää kyllä saa lähetettyä niitä ennen pääsiäistä. Se työpaikka on siis marjamyyjä jossain marketin pihalla Turussa. Ei sanottu minkä marketin. Olisi hienoa, jos se olisikin meidän lähellä oleva CityMarket.
Oikeastaan sain aikaan ihan hyvän CV:n. Työkokemustahan minulla on tosi vähän, mutta sain erityistaidot-kohdassa annettua itsestäni ihan hyvän kuvan.
Työhakemuksessakin sanoin itseäni sosiaaliseksi. Melkein jopa uskon sen. Mutta kyllä minä kuusi tuntia jaksan olla sosiaalinen. Mietin, että minimipalkallakin tienaan 800 e kuussa mikä on minulle tosi paljon. Siitä taitaa kyllä mennä verot, ehkä pitäisi pyytää enemmän.
Äiti kertoi, että tämän päivän Turun Sanomissa etsittiin myös marjamyyjiä. Pitää varmaan katsoa lehdestä tarkemmin, kunhan saan sen käsiini. Mutta siihen en usko, että jaksaisin yli 6 tuntia päivässä, se karsii jo monet paikat pois. Mutta täytyy varmaan alkaa seurata Turun Sanomia kun niissä taitaa olla jotain työpaikkoja, joita ei ole mol.fi:ssa.

Soitin tänään ensimmäistä kertaa vuosiin työpaikkaan. Se oli Marin ehdottama paikka, kahvila. He eivät kuitenkaan tarvinneet enää kesätyöntekijöitä. Se olisi ollut hyvä paikka minulle, ei pelottava. Katselin nyt muita työpaikkoja netistä ja suurimmassa osassa on joku pelottava ominaisuus. Tai sitten vaaditaan työkokemusta tai se on kokopäivätyö tai se ei ole pelkkä kesätyö. Minä en voi kuitenkaan mennä mihin tahansa töihin. Täytyy ottaa huomioon jaksanko minä sen ja onko se liian pelottavaa.
Ironista, että mietin kesätöitä kun kävin juuri tänään jättämässä Kelaan sairaslomahakemuksen. Sairasloma on ainoa vaihtoehto tällä hetkellä. Työvoimatoimisto uhkaa katkaista työmarkkinatukeni, koska en pysty vastaanottamaan kokopäivätyötä. Toivottavasti saan sen sairasloman.Kelan virkailija tosin höpötti jotain, että minulla on vielä vetämässä joku työkyvyttömyyseläkehakemus. Mitä...? Eikö se jo hylätty? En ymmärrä.
En kuvitellut elämäni olevan tällaista 23-vuotiaana. Kuvittelin olevani jotenkin valmis, ehjä. Ainakin lapsena kuvittelin niin. 23-vuotias oli minulle silloin jo ihan aikuinen. Tunnen silti itseni ihan lapseksi. Kuvittelin, että minulla olisi rahaa ja kaikki olisi hyvin. En ajatellut, että saisin taistella joka päivä itseäni vastaan, että saisin jotain tehtyä. En kuvitellut olevani näin väsynyt koko ajan. Ajattelin olevani kaikkivoipa.
Anteeksi kun olen näin pessimistinen. Eräs ihminen sanoi, että elämäni pyörii sairauteni ympärillä. Tiedän sen. Haluaisin jotenkin puolustella sitä, miksi olen tällainen. Pitää puolustuspuheenvuoron. Mutta miten voisin puolustella itseäni? Olenko tehnyt jotain väärin? En. Olen aina yrittänyt parhaani, vaikka viimeisillä voimillani. Suurin osa energiastani kuluu siihen, etten hajoa. Että pysyn koossa.
Sekin masentaa, että sellaista lääkettä ei tunnu löytyvän, joka poistaisi unettomuuteni. Nyt on neljäs lääke menossa (kai). Edellinen lääke aiheutti päänsärkyä. Se nimittäin loppui kun vaihdoin lääkettä. Tämä lääke auttaa päänsärkyyn, mutta ei nukkumiseen. Olen heräillyt yöllä ja ottanut unilääkettä. Jospa annosta voisi vielä nostaa tai jotain...Täytyy soittaa psykiatrille jos tuo lääke ei todella auta nukkumiseen. Jos se vielä alkaisi auttaa. Toivossa on hyvä elää.
Mutta, luin taas tänään pääsykokeisiin.
Nyt masensin itse itseni kirjoittamalla masentavista asioista...En kuitenkaan aina ole kauhean masentunut. Olen usein iloinenkin. Pystyn onneksi siihen. Iloitsen pikkuasioista.

Ajattelin kirjoittaa tänne kun se paikka, mihin yleensä kirjoitan ei toimi vähään aikaan.

Tänään olen kovasti lueskellut pääsykokeisiin. Lisäksi on ollut tosi outo, kuten eilen. Eilen oli ihan hirveitä mielialan vaihdoksia. Itkin ja nauroin vuorotellen. Se saattoi johtua uudesta lääkkeestä tai PMS:stä, tai molemmista tai toisesta tai ei kummastakaan. Mistäs sitä ikinä tietää. Outo olo jatkuu tänään, vaikka mielilala ei ole ollut yhtä vaihteleva kuin eilen. Tekee vaan mieli kirjoittaa.
Eilen illalla kun kävelin kotiin, päähäni tuli hörhöltä kuulostavia ajatuksia kosmisista ystävistä. Laskin, että minulla olisi ollut viisi sellaista elämäni aikana. Yritin selittää Robertille, mikä on kosminen ystävä. En oikein osannut kunnolla. Se on jotain erityistä, ainutlaatuista. Kaksi kosmista ystävää on historiaa. Te ette tunne heitä. Siitä on kauan. En tiedä tunsivatko he samoin, koska jättivät minut.

Haluaisin päästä vapaaksi ongelmistani. Kehitän niitä aina. En voi saada kaikkea, mitä haluan. Kun joku asia alkaa mennä hyvin, kehitän uuden ongelman. En voi sille mitään. Haluan silti pitää kosmiset ystäväni. Sori tämä hörhöily, voin syyttää PMS:ää. Joskus vaan tekee mieli höpöttää kaikkea filosofista. Se eilinen runokin kuului tähän filosofiseen mietintäprosessiin.

Olin vihainen eilen, en ole enää. On jotenkin zen olo. Vähän niin kuin en olisi ruumiissani. Haikea olo. Hyvä juttu on se, että tänään sain luettua.

Olen ikuinen haaveilija. Haaveilen kaikkea, mutta en saa tehtyä mitään haaveiden eteen. Paitsi, pakko mainita, ennen oli vielä huonommin. Jotkin haaveet voivat toteutua.

Jos tuo edellinen runo oli nolo, niin herran tähden, käskekää minua poistamaan se!

Olet niin kaukana
en näe sinua enää
joskus olit vierelläni
ja nauroimme ja halasimme
olet paikassa jonne minä en pääse
en vaikka yritän
kuka sinä olet?
Mitä olet minulle?
Oletko van kultakippo sateenkaaren päässä,
jota ei voi koskaan saavuttaa,
vaikka seuraisi sateenkaarta?
Olet kuin sumu
katoat yhtä äkkiä kuin ilmestyit
Jätät jälkeesi vain kostean maan
ja häilyviä muistikuvia sumun keskellä.
Olet pallosalama; tulet sisään ovesta, sokaiset minut
ja häviät yöhön.

En saa sinua koskaan, tiedän sen. Jätät ikuisen merkkisi minuun.
Se palaa sydämessäni himmeällä liekillä, kunnes ehkä jonain päivänä
kun taivas on kirkas, se sammuu.