Kostunein silmin kävelen käytävällä, eikä millään oo mitään väliä.
Sä oot mut hylännyt, jättänyt yksin tähän julmaan maailmaan.
Miten mä enää pystyn jatkamaan elämää, kun sä olit se pelastaja.
Kyynel vieräthää poskelleni, mutta en välitä pyyhkiä sitä,
koska silläkään ei ole mitään väliä.
Ohikulkijoista en tunnista ainuttakaan, ne ovat kasvottomia.
Mutta yhden henkilön tunnistan.
Hänellä on tutut huulet, hiukset, korvat ja nenä.
Kun näen sielun peilin, silmät, tajuan miksi huomasin hänet.
Se olit sinä. Elämäni pelastaja.
Silmäsi hymyilevät minulle, mutta käännän katseeni pois muistaessani,
että minulla ei ole lupaa olla niinkuin ennen, katsoa sinua, hymyillä sinulle...
Ikävä on tunteista tuskallisin..
-Memmu 15.9.2000-