IRC-Galleria

NIINLauantai 01.09.2007 00:08

§7 Seksuaalinen kanssakäyminen
Kumpikin sitoutuu olemaan läheisessä kanssakäymisessä vain toisen osapuolen kanssa.
Sukupuoliseen kanssakäymiseen ei saa pakottaa, painostaa tms toista osapuolta ja molempien tulee aina ottaa huomioon toisen tarpeet ja odotukset.
Tarpeista ja odotuksista täytyy keskustella ja molempien tulee avoimesti ilmoittaa odotuksensa ja tarpeensa.
Seksiä ei saa käyttää kiristys- tai painostuskeinona, aseena riidassa tms. Sen avulla ei saa taivutella toista alistumaan, joustamaan, suostumaan jne.
Seksi riidan sopimisen jälkeen, sovinnon päätteeksi yhteisen hyvinvoinnin ja läheisyyden lisäämiseksi on kuitenkin suotavaa.
Lasten hankkimisesta on aina etukäteen keskusteltava ja sovittava toisen osapuolen kanssa. Raskaaksi ei saa hankkiutua tai toista saattaa tämän tahdon tai tiedon vastaisesti.
Ehkäisystä on molempien kannettava vastuuta.
Yhdessä voidaan sopia että käytännön syistä se jää toisen osapuolen huolehdittavaksi, mutta tätä käytäntöä tulee aika-ajoin tarkistaa ja tarpeen tullen muuttaa. Molemmat osapuolet ovat yhtä lailla vastuussa ehkäisystä. Mikäli ehkäisy jää käytännön syistä toisen osapuolen vastuulle, tulee hänen ilmoittaa välittömästi ellei enää ole kykenevä tai halukas asiaa hoitamaan.
Seksiä saa harjoittaa vain molempien osapuolten vapaasta tahdosta ja aina toisen osapuolen tahdon ja tarpeen huomioiden.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.