IRC-Galleria

Romanttiina

Romanttiina

on rouva Järviö <3

[Ei aihetta]Tiistai 16.09.2008 23:41

ENNEN KUIN ALOITAT KOTIA ETSIVIEN KOIRIEN KATSELUN, UHRAATHAN
AJATUKSEN IRALLE, KOIRALLE, JOKA KUOLI USKOLLISUUTENSA VUOKSI
- KOIRALLE, JONKA OTTAMISTA EI HARKITTU TARPEEKSI PITKÄLLE


Ira löytyi pienenä käärönä kadulle hylättynä Virosta, Valgan kaupungista, läheltä Latvian rajaa. Se toimitettiin paikalliseen varjupaikkaan, josta kukaan ei sitä tahtonut. Pienen aika alkoi käydä vähiin koiratarhallakin ja lopetusuhan varjo häilyi sen yllä mustana. Tarhan työntekijät ottivat yhteyttä ja pyysivät meitä auttamaan tytön kodin etsinnässä. Iran tulevaisuus alkoi näyttää valoisammalta. Tyttö matkasi Tallinnaan ja sillä oli tiedossa koti Suomesta. Pelastus. Niin me uskoimme...
Kului kaksi onnellista vuotta. Irasta kasvoi kaunis ja iloinen nuori neiti. Omistajansa sanojen mukaan jopa tavallista koiraa vielä astetta iloisempi. Ira oli aina hyvällä tuulella, pirteä ja fiksu. Se rakasti omistajaansa enemmän kuin mitään ja nautti elämästään oikeassa kodissa.

Perheeseen syntyi ihmisvauva. Tähän pikkuiseen Ira suhtautui hyvin hienosti ja lempeästi. Se ei mennyt liian lähelle vauvaa, vaan tyytyi vahtimaan sen turvallisuutta kauempaa ilmoittaen emännälleen, kun vauva alkoi itkeä. Muuta itkuhälytintä ei tarvittukaan. Kävely vaunujen vieressä sujui myös Iralta mallikkaasti. Tyttö ymmärsi, että perheeseen on tullut uusi pieni jäsen, jota pitää suojella, vaalia ja rakastaa niinkuin muitakin perheenjäseniä.

Ira antoi kaikkensa omalle perheelleen, se rakasti, ymmärsi, oli kultainen ja uskollinen. Mitä muuta ihminen vielä voisi parhaalta ystävältään pyytää? Ira itse pyysi ja toivoi vain vastarakkautta ja että siitä olisi huolehdittu niinkuin tähänkin asti. Sen perheellä ei ollut kuitenkaan enää aikaa koiralle vaan kylmästi päätettiin, että sen täytyy lähteä kodistaan. Nythän elämään oli astunut jotakin uutta, jotakin paljon koiraa tärkeämpää. Ira sai luvan lähteä, tehdä tilaa sitä tärkeämmille asioille.

20.4.2008 Uusi omistaja saapui noutamaan Iraa. Ei tyttö olisi halunnut lähteä kodistaan, mutta ei siltä kysytty. Ira ei ymmärtänyt mitä tapahtuu, mutta kilttinä ja luottavaisena se lähti tuntemattomien ihmisten mukaan. Uuden omistajan tytär asui samassa kaupungissa vanhan omistajan kanssa ja sinne Ira menikin tutustumaan tulevaan isäntäänsä ennen matkaamista toiselle paikkakunnalle. Samana iltana Ira karkasi uudelta omistajaltaan. Sen ajatukset ja sydämen täyttivät sen rakkaat ihmiset, sen oma perhe. Sillä oli huoli perheen isästä, äidistä ja vauvasta ja se kulki kohti kotia suomatta ajatusta millekkään muulle.

Aamulla Ira saapui viimein kotiovelleen. Se oli verinen ja repaleinen ja siltä puuttui häntä miltei kokonaan, mutta se oli nyt kotona. Kukaan ei tiedä mitä sille on kotimatkallaan tapahtunut. Kukaan ei tule koskaan tietämään mitä kipuja ja kauhuja se joutui kärsimään päästäkseen kotiin. Uskollisena sen perheen luo, jolla ei enää riittänyt sille aikaa.

Ira nukkui ikiuneen 21.4. Sillä oli niin suuri verenhukka, ettei se jaksanut enää taistella.

Ennen kuin edes harkitset koiran ottoa ajattele elämääsi eteenpäin seuraavat 5, 10, 15 vuotta. Missä olet silloin, onko sinulla lapsia, mitä jos eteen tulee ero puolisosta, muutto, työpaikanvaihdos tai työttömäksi jääminen? Mitä jos koira ei olekkaan sisäsiisti, jos sillä on eroahdistus, jos se haukkuu, tuhoaa paikkoja? Mieti onko sinulla hoitopaikka lomamatkojesi ajaksi, onko sinulla aikaa koiralle, riittävästi rahaa huolehtia koirasta sen sairastuessakin tai mitä jos sairastut itse? Ja ennen kaikkea oletko valmis sitoutumaan koko sydämestäsi? Valmis sanomaan kyllä, niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, koiran elämän loppuun asti?

Mieti vielä uudestaan ja uudestaan. Oletko ihan varma? Sinun koirasi rakastaa sinua kaikkine vikoinesi, sinä olet sille kaikki mitä sillä on. Ole varma, että pystyt antamaan sille kaiken mitä se tarvitsee ja ansaitsee, koko elämänsä ajaksi.


Olethan miettinyt...?


Jee Pako alkaa tänään!!Tiistai 16.09.2008 23:06

[Ei aihetta]Maanantai 15.09.2008 23:53

Kävin äsken kaupassa ja mua ahdisti ku kaks jotai hämärän näköst jätkää seuras koko ajan.Ne oli siel kaupas jo ku menin sinne mut sit ne kierteli aina ja tuli samaan paikkaan mis mä olin vaikkei edes ostanu mitää niist,yritin aina mennä jonnekki muual hyllyl kattelemaa ties mitä et odotin et ne häipyis kaupast ja ei ku niitte piti aina tulla samaan paikkaan,sit ne odotteli et meen kassalle ja tuli mun taakse.No mul hajos sellane kolmioleipä ni mul kesti kauemmin ku niillä ni kappas vaa pihalla ne oli auton luona ja odotteli.Sit ku mä lähin kävelemää ni ne tuli hetken aikaa peräs autol mut hävis sit onneks johonki.Puhuin Juuson kaa koko matkan puhelimes ku pelotti:/ Onneks kaupas oli kivoja ihmisiä ku mul hajos se leipä ni sain uuden ja sit yks mies muistutti et älä unohda kukkaroa ja yks mies anto mull paperia taskusta ku mul oli sitä kanatöhnää käsis siit leivästä.Nyt odottelen et aika kuluis et Juuso pääsee töistä.Meil oli tänää Juuson kans ihana aamu ku herättii aikasin ja sit lähettii kaupungille surrailemaa:)

[Ei aihetta]Lauantai 13.09.2008 18:41

Joteski ihana päivä ollu tänää:) Juuson kans oltu koko aamu yhessä ja juotu kahveeta ja rupateltu.Käytii kaupassa ja nyt pia lähetää kaupungille kahvilla käymään ja sit elokuviin.Ostettii hyvää lihaa ja elokuvan jälkee tehää yhes oikee hyvää ruokaa ja nautitaan ja illalla mennää varmaa käymää kattelees tähtiä jonnekkin.Kyl mä Juusoa nii paljon rakastan vaiks välil on mennykki tosi tosi huonosti ja tuntunu et tää loppuu varmaan pian mut ollaa kasvettu niist asioist ja kumpiki pystyy antaa anteeks ja jatkamaa.Mä uskosin et tullaa olemaa loppu elämä yhes ainaki niin toivon,jos me oltas erottu ni oltas erottu jo kaiken sen jälkee mitä toinen on toiselle tehny jne. Meidän rakkaus on vahva ja aito!<3

[Ei aihetta]Perjantai 12.09.2008 17:12

Oltiin Maijan kanssa kaupungilla kaffittelees,ja mulle sattu mukaan tulemaan samal reissul yks meikkivoide ja yks ripsari=) Kävin myös alkos hakemas mul ja Juusol vähä juominkeja ja ostin samal kuohuviini pullon mis on sellane idea et jos siis HUOM JOS Ässät voittaa ni Joona ja Juuso saa juoda sen pullon ja jos Lukko voittaa ni minä saan juoda sen pullon.

[Ei aihetta]Perjantai 12.09.2008 13:09

Kohta Maijan kanssa kaupungille ja illalla Joonan ja Juuson kanssa kohti Raumaa katsomaan Lukko-Ässät,Tulee kiva matka ku autos kaks kannustaa Ässiä ja Minä Lukkoa:D Meil on Joonan kans aina pient leikkimielist kinaa asiast Lukko Vastaa Ässät.Huomenna Juuso sano et haluais viettää pitkäst aikaa mun kans kahdenkeskisen illan ja ollaa menos leffaan kattomaa se Kummelin elokuva,sit Juuso puhu jotai et mentäs Kallos käymää,ja käytäs kahvil kaupungilla ja elokuvan jälkee syömäs josai..Tulee kiva vkl=) Rakastan Juusoa enemmän kuin pystyn sanoin edes kertomaan!<3