IRC-Galleria

Roseheart

Roseheart

ronkelipumpulienkeli

tämänkin pöllin. no anteeks. xDPerjantai 11.01.2008 12:58

OINAS
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa kännykkänsä.

HÄRKÄ
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää kotiin, mutta saattaa toisinaan herätä mukavan lämpöiseltä vessan lattialta.

KAKSONEN
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti kuin selvänä.Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä.

RAPU
Rapu ryyppää kalsarikännit kotona, toisinaan lähtee baariin, mutta siellä yleensä muistaa olla siivosti. Joskus menee vähän yli, mutta tiettävästi siitä ei riitä puhuttavaa viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia tissutteluun.

LEIJONA
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata baarimikkoja, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat!

NEITSYT
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.

VAAKA
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienoista lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa alushousuja etsien.

SKORPIONI
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin saapunut iskemään kilpailija.

JOUSIMIES
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, Jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten Hän havahtuu, että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.

KAURIS
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

VESIMIES
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös veskarin lempipuuhaa ja saattaapa vesimies eksyä baaritiskille tilailemaan sitä vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.

KALAT
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.

vituti vituti kiukuti kiukuti.Perjantai 11.01.2008 11:56

ku rupee ajattelee asioita tulee paha mieli
-> ei siis kannata ajatella.

kun rupee ajattelee asioita ei saa nukuttua
-> ei siis kannata ajatella.

ku rupee ajattelee asioita alkaa itkettää
-> ei siis kannata ajatella.

ku rupee ajattelee asioita haluaa jättää leikin kesken
-> ei siis kannata ajatella.

________________________________________

mitä tästä opimme?
-> ei siis kannata ajatella.

-ronkelipumpulivitunenkeli.

eiii voi olla näin tylsää...Torstai 10.01.2008 22:20

oi. olin ahkera. kävin ihan vuokran maksamassa. ja tilasin verhot. ja huudatan yhtä tyyppiä, joka ei ees oo sen arvonen...
blah.
Älkää ihmetelkö jos numeroit puuttuu välist, en jaksa vastaa samoihin kysymyksiin jälleen kerran.


1. Pidätkö kahvista?
- en. ihan hyvä sinänsä koska tuun kuitenkin kipeeks siitä, pidin tai en.

2. Mihin käyttäisit 20 euroa juuri nyt?
- ostaisin verhot. tiedän jo millaset ja taidan tilata ne joka tapauksessa...

3. Milloin viimeksi olet puhallellut saippuakuplia ?
- vuonna laatta ja kaakeli.

4. Löytyykö kaapistasi yhtään maastokuviollista vaatetta ?
- kahdet housut.

5. Uskotko nettisuhteisiin ?
- e. ainakaan omalla kohdalla.

6. Mitä järkevää olet tehnyt tämän päivän aikana ?
- maksoin vuokran.

7. Mikä Nipsu on?
- sanottiin yläasteella yhtä ihanaa poikaa Nipeks ja Nipsuks ehkä kaks viikkoo. epäilen vahvasti että kyseinen poika ei tätä taidakaan tietää <3

8. Lähin oleva sininen tavara/esine?
- karamellivanukaspurkki.

9. Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi ?
- ei mitn tietoa...

10. Mitä olet syönyt viimeksi?
- karamellivanukasta

11. Oletko absolutisti?
- olin joskus yläasteel ja lukion alussa. sit tein kohtalokkaan virheen. nyt ainakin mein iskän mukaan oon juoppo xD

soitin sille kerran ku olin kuismiksen kyydissä ja olin saanu just hysteerisen naurukohtauksen ja huomasin taksin mein edellä valois ja oli pakko soittaa isille et siekö se oot? tuon perusteella isäni on siis luokitellut minut juopoksi. ja tarpeetonta lienee sanoa että veressä oli promillea tasan nolla. aikuisten oikeesti. ps. se oli mein iskä joka ajo mein edellä taksilla. (ihan niinko jotain kiinnostais...)

12. Montako MSN osoitetta sinulla on?
- üks.

13. Oletko koskaan tehnyt niin isoa virhettä, että kadut sitä monia kuukausia?
- arvaa kuin monta... voin ainakin sanoa et öö... kolme. ja sit ehkä viel muutama siihen päälle. mut ainaki kolme.

14. Käytätkö talvella hametta?
- joskus.

15. Huulipuna vai huulikiilto?
- huulirasva. <3

16. Miten usein juot alkoholia?
- sillontällöin kun sille päälle satun.

17. Puhutko koskaan tuhmia kavereillesi?
- kuismikselle aina.

18. Mikä olisi todellisin syy siihen että olet jäänyt auton alle?
- oon kävelly alle katsomatta tuleeko autoa...

19. McDonalds vai Hesburger?
- Heses paremmat ruuat, Mäkki lähempänä ja halavempaa...

20. Ruotsi vai Venäjä maana? Entäs kielenä?
- rossija, maja strana.

21. Onko mielestäsi oikeasti ammattitaidottomia opettajia vai onko se vain oppilaiden kiukuttelua?
- ammattitaidottomia opettajia.

22. Milloin olit viimeksi hiekkalaatikolla?
- sillon ku kirahvi oli hiekkis-iässä.
______________________________________

26. Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään?
- 2 cola light ja tropicanan appelsiinimehu

27. Missä säilytät kolikoitasi?
- millon missäkin. tällä hetkellä en omista. kun en käytä käteistä.

28. Oletko yrittänyt itsemurhaa?
- e.

29. Minkä väriset silmät ja hiukset sinulla oli syntyessäsi?
- valkoiset hiukset ja harmaat silmät.

30. Paras tv-kanava?
- nah.

31. Onko sinulla/teillä kylpyammetta?
- kyl.

32. Pidätkö pillifarkkuja?
- ei tällä ruumiinrakenteella.

33. Mikä on toinen nimesi?
- elisa

34. Montako huulirasvaa omistat?
- täl hetkel kai 3?

37. Lempihedelmäsi?
- pannaani.

38. Milloin olit viimeksi eläintarhassa?
- emmuist.

39. Oletko ikinä kerjännyt jotain vanhemmiltasi sanomalla "Kaikilla muillakin on sellainen..."?
- ikinä? sure.

40. Käytätkö käsivoidetta?
- e.

42. Kengänkokosi?
- 36

43. Kädessäsi on matkalippu. Siinä lukee meno-paluu. Kysymys kuuluukin, lähtisitkö mieluummin menneisyyteen vai tulevaisuuteen ?
- tulevaisuuteen.

44. Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- en.

47. Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt?
- paitaa? ei yhtään. mulla on toppi päällä.

48. Oletko katsonut kokonaista jalkapallo-ottelua alusta loppuun?
- montakin.

49. Milloin halasit viimeksi?
- tänään.

50. Onko kalan mäti hyvää?
- xD on joo xD (ne tietää jotka tietää ja jotka ei tiedä mut joita kiinnostaa ni tulee kysyy.)

51. Milloin olit viimeksi hautajaisissa?
- en oo ollu.

52. Kutiatko helposti?
- kyl.

53. Oletko koskaan tajunnut vasta myöhemmin mitä joku on sinulle koittanut selittää?
- 24/7

54. Mikä on lempivaatteesi?
- vaaleensiniset lököhousut

55. Onko sinulla lemmikkiä?
- kiskiskissa.

56. Onko sinulla ainakin yhden poptähden juliste seinälläsi ?
- eip.

57.Osaatko pitää salaisena asiat, joista on sovittu, että "tästä ei sitten puhuta!" ?
- olen jo oppinut läksyni, kiitos vain.

58. Milloin olet viimeksi mennyt liukuportaat väärään suuntaan?
- en ole?

59. Hevi vai rap?
- rap.

60. Lempi maanosasi?
- pakko sanoo euraasia. en oo muual käyny.

61. Kuinka usein katsot itseäsi peilistä?
- harvoin.

62. Kuivuvatko huulesi nopeasti?
- kyl.

63. Oletko koskaan lennättänyt leijaa?
- huonolla menestyksellä.

64. Mikä kehon osa on vaikein piirtää?
- no just se. eiku käsi.

65. Käytätkö nukkuessasi sukkia?
- en

66. Minkä värinen päiväpeittosi on?
- joku persikanvärinen.

67. Omistatko web-kameraa?
- ep.

72. Kulta vai hopea?
- Hopea

77. Menisitkö naimisiin rahan takia?
- no tottakai.

79. Paras alkoholijuoma?
- shmirre.

80. Milloin olit viimeksi ulkona juhlimassa?
- uudena vuodena.

82. Kelle nauroit viimeksi?
- äiree

84. Ketä ikävöit nyt?
- no arvatkaas kaks kertaa

85. Ketä suutelit viimeksi?
- xD

86. Mitä teet seuraavaksi?
- dataan kun oon no-life

88. Paljonko kello on nyt?
- 1936

89. Oletko väsynyt?
- vähä.

90. Mikä on uudenvuoden lupauksesi?
- en kerro.
Älykkyysosamäärä: 129
Tuloksen luokitustaso: Erittäin hyvä

Pistemääräsi oli korkeampi kuin 97 %:lla väestöstä keskimäärin.

http://www.tieteenkuvalehti.com/htm/IQTest/fi/index.html
_____________________________________________________

Yhyy, mun äo on joskus tällä samalla testillä ollu 135 ja jollain englanninkielisellä testillä 150.
Eli tulokseni luokitustaso on siis joskus ollut "Huipputasoa".
Olen siis nyt virallisesti tyhmä.
Ja joudun kai laskeutumaan teidän tavallisten pulliaisten joukkoon.
_____________________________________________________

Paitsi et tuol testin alus lukee, et poista häiriötekijät.
Radio on päällä, TV huutaa täysillä ja hypin välillä galleriassa ja pankissa. hah.
Repikää siitä.

-ronkelipumpulienkeli.

yhyy.Torstai 10.01.2008 19:01

joo hyvin menee.

- en oo tehny läksyjä. vieläkään.
- en oo maksanu vuokraa. vieläkään. vaikka vuokrarahat nököttää tilillä.
- porukoiden auto hajos. millähän sitä pääsis sunnuntaina kouvolaan?
- nukuttaa ihan sairaasti.
- iital on työharjottelu eikä se kerkee leikellä min lettiä. yhyy.
- koulun alku pelottaa ihan vitukseen. kiukutikiukutivitutivituti.
-> paniikkikohtaus.

- en oo tehny lukujärjestystä. koulu alkaa maanantaina.

-ronkelipumpulienkeli.

avautumisia osa 1Torstai 10.01.2008 18:32

Sä seisot siinä
krapulassa, darrassa,
ei niinkään morning after
dagen efter,
kuin afternoon after,
hieman humalassa jopa,
ehkä.
Yön jäljet ovat pitkät.

Vastauksena kysymykseeni
kerrot muistavasi
kaiken viime yöstä,
eilisillastakin.
Toivon että et, sanon.

Muistat muka,
jos muistaisit,
et kehtaisi myöntää
jos kehtaisit, toivoisin
- ettet olisi sinä.
- ettet olisi siinä.
Sitä en sano ääneen.

En tietenkään,
jätän nyt sanomatta paljon,
niin paljon että sanomattomien sanojen ruuhka
tukkii verisuonet aivoissa.
Ihme etten ole saanut aivohalvausta.

Sanot että muistat tai et,
sinä seisot kaiken sanomasi takana.
Epäilen syvästi,
tai jos seisot,
todellakin toivon ettet seiso siinä
vaan kuvittelen vain.

Olisit mieluummin minulle harha,
sairaan mielikuvituksen
tuote,
oire liekin hiipumisesta,
kuin olisit itsesi,
seisoisit siinä,
sanojesi takana.

Jatkat matkaamme
vedät perässäsi pakkasilmassa
tällä kertaa vaunu veturia
höyrylaiva hinaajaa.

Otat kädestä kiinni
hellemmin kuin koskaan,
miksi ihmeessä
otat käteni omaasi,
sinun käteesi,
joka ei edes ole lämmin
tai pehmeä,
jos kerran tarkoitat
kaikkea mitä yöllä sanoit?

Jokaista rumaa sanaa,
verbaali-iskua vasten kasvoja.

Toivon todella.
Nyt,
juuri nyt,
et tarkoita mitä sanot.
Valehtelisit vaikka.

ADHD... no niin oon...Torstai 10.01.2008 17:46

ADHD testi (pöllin joltain randomilta, sorge.)

[x] Minun on vaikea olla järjestelmällinen.
[x] Kun minulle annetaan tehtävä, viivyttelen enkä ala heti sitä tekemään.
[x] Minulla on paljon projekteja meneillään, mutta en tunnu saavan niistä montakaan valmiiksi.
[x] Teen päätöksiä ja toimin niiden mukaan impulsiivisesti- kuten rahan tuhlaaminen, seksuaaliseen suhteeseen ajautuminen jonkun kanssa, uusiin aktiviteetteihin sukeltaminen ja suunnitelmien muuttaminen.
[x] Tylsistyn helposti.

yhteensä: 5

[x] Vaikka kuinka yrittäisin, en tunnu saavuttavan tavoitteitani.
[x] Olen usein muissa maailmoissa kun ihmiset keskustelevat, vaivun omiin ajatuksiini.
[x] Keskityn johonkin tekemääni asiaan niin intensiivisesti, että en pidä taukoa enkä pysty keskittymään mihinkään muuhun tai tekemään mitään muuta.
[x] Teen liikaa myös asioita jotka eivät ole hyväksi minulle, kuten pakkomielteinen shoppailu, liiallinen juominen, liiallinen työskentely, tai liiallinen syöminen.
[ ] Turhaannun helposti ja tulen kärsimättömäksi kun asiat tapahtuvat liian hitaasti.

yhteensä: 4

[x] Itsetuntoni ei ole yhtä hyvä kuin muiden tuntemieni ihmisten.
[ ] Tarvitsen runsaasti stimulaatiota; toiminta elokuvia ja tietokonepelejä, uusia ostoksia, eläväisten ystävien seuraa, nopeaa autolla ajoa tai extreme- lajien harrastamista.
[x] Sanon tai teen usein asioita ennenkuin ehdin ajatella sen tarkemmin, ja joskus joudun vaikeuksiin sen takia.
[x] Teen asiat mieluummin omalla tavallani kuin seuraan sääntöjä tai muiden ohjeita.
[x] Huomaan usein naputtelevani kynälläni, heiluttelevani jalkojani, tai teen jotain muuta purkaakseni ylimääräistä hermostunutta energiaa.

yhteensä: 4

[x] Tunnen oloni usein yhtäkkiä masentuneeksi kun olen erossa muista ihmisistä, projekteista tai asioista joiden kanssa haluan olla tekemisissä.
[ ] Näen itseni eri tavalla kuin miten muut näkevät minut. Yllätyn usein kun joku suuttuu minulle, vaikka olisin itse tehnyt jotain mikä saa heidät suuttumaan.
[ ] Vaikka olenkin usein huolissani vaarallisista asioista joita voisi sattua minulle, minulla on tapana olla huolimaton ja tapaturma-altis.
[x] Vaikka minulla on paljon pelkoja, ihmiset sanoisivat minun olevan riskien ottaja.
[x] Teen paljon huolimattomuusvirheitä.

yhteensä: 3

Testin tulos: 16

Jos saat

alle 10 - keskittymis ja tarkkaavaisuuskykysi on normaalia luokkaa
10-15 - keskittymis ja tarkkaavaisuuskykysi ovat hieman normaalia huonompia
yli 15 - keskittymis ja tarkkaavaisuuskykysi ovat hyvin alhaiset. saatat kärsiä adhd:sta
Pöllin nimimerkiltä:
Dies_Irae

Pahoittelen pöllimistä, sori ihan vitusti.
___________________________________________________
___________________________________________________

Jostain miesten keskustelupalstalta:

Olen muuttamassa yhteen naiseni kanssa. Mitä kannattaa ottaa huomioon?
Kannattaako yleensä muuttaa?
t. nimim. Uskallanko?


- En suosittele. Molemmat alkavat nähdä vaivaa toistensa huonoista
puolista. Jatkuvaa tappelua siivouksesta tyyliin "vituttaa kun saa
aina siivota sun jälkiäsi".

Voit oikeastaan ajatella asiaa myös näin: Ei ole olemassa enää
"miesten ja naisten töitä". Pelkästään miesten työt. Nainen olettaa,
että siivous, tiskaus, pyykinpesu, ruuanlaitto, vaatteiden silitys jne
jaetaan puoliksi. Molemmat siis tekevät näitä koska on
"vanhanaikaista"että nainen joutuisi tekemään kotityöt.


Tottahan se silti on, kyllähän jokainen mies osaa tai ainakin pitäisi
osata suoriutua noista kaikista. Mutta, kun pitää vaihtaa
talvirenkaat, paikata puhjennut pyörän rengas, avata viemäri, korjata
jotain, laittaa lamppu kattoon, leikata nurmikko jne jne. Ne ovat aina
miesten töitä..

Se tasa-arvo katoaa oudosti siinä tilanteessa.

No, noiden asioiden kanssa herrasmies pystyy elämään, harva nainen
"haluaa osata" esim vaihtaa renkaita. Koita onneasi ja yritä sanoa
samaa vaikka silittämisestä.

Tulet myös huomaamaan että pikkuhiljaa hyllysi alkavat täyttyä
kaikenlaisesta turhasta rojusta. Joka perkeleen kulmaan ilmestyy
jukkapalmu punaisessa sydänruukussa ja satoja, ehkä jopa tuhansia
hyödyttömiä koriste-esineitä. "oli ihan pakko ostaa tuo posliinikissa
kun se sopii niin kivasti noiden verhojen väriin".

Muistinko jo mainita että verhot, matot, pyyhkeet yms tulevat
muuttamaan väriään radikaalisti. Tulee kaikkia kivoja kivoja
pastellisävyjä. Pikkuhiljaa tuntuu siltä kuin asuisit jossain vitun
sisustusohjelmassa.

Kannattaa ostaa myös joku muovipussi missä säilytät partakonetta,
dödöä ja hammasharjaa. Vessan kaappiin ne eivät tule enää mahtumaan,
se on sanomattakin selvä.

Vessa pursuaa mitä ihmelliisempiä purkkeja ja lotioneja. Lisäksi
siellä haisee hiuslakka, hajuvesi ja outo vaniljatangontuoksuinen
hajusaippua, jolla ei saa pestä käsiä. Ja ne wc-renkaan pissatipat...

Omat musiikkimieltymyksesi voit myös unohtaa, "en mä jaksa aina
kuunnella tuollaista mörinää ja pauketta" samoin urheilun seuraaminen
televisiosta on mahdotonta koska sieltä tulee aina joku vitun
sinkkuelämää tms elämää suurempaa jota naisen on yksinkertaisesti
pakko katsoa.

Älä vaan tee sitä virhettä että sijoitat tietokoneen makuuhuoneeseen
sillä silloin sen käyttäminen iltakymmenen jälkeen on mahdotonta koska
se pitää niin kauheaa hurinaa. Ja ne johdotkin ovat niin rumannäköisiä.

Äläkä edes kuvittele ostavasi enää koskaan mitään kaiuttimia,
stereoita tms koska ne ovat niin rumia eivätkä ne sovi asunnon
sisustukseen.

Hyväksy se että television päällä on hajukynttilä. Itse asiassa niitä
on lähes joka puolella asuntoa. Ne on niin kivoja mutta niitä ei saa
polttaa koska sitten ei ole enää kivannäköisiä.

Kannattaa varautua myös siihen että rento kavereiden kanssa
oleskeleminen asunnossasi on historiaa. Jos kaverit tulevat käymään,
siivotaan ja leivotaan koska nainen ei halua että ihmiset luulevat
että teillä on sekaista. Lisäksi on mm pakko aina ostaa/leipoa jotain
jos joku kaveri sattuu tulemaan "kylään". Kahvi juodaan sellaisista
pirun pienistä kupeista joita joutuu vetämään joku 5-6kpl että saat
kahvihimosi tyydytettyä. Kahvipannu pitää myös pestä joka kerran
jälkeen kun sitä on käytetty. Kaverisi ovat muuten kaikki sinulle
huonoa seuraa ja lisäksi suurin osa heistä on juoppoja luusereita
naisesi mielestä.

Voit unohtaa kumipitsan syömisen samalla kun katsot leffaa koska
A) se on niiiiin epätervellistä
B) olohuoneessa ei saa syödä ettei limenvärinen sohva likaannu
C) et halua enää katsoa leffoja koska ainoa vaihtoehto on
romanttiset komediat. "en mä halua katsoa tuollaista
väkivaltaa",
lisäksi naisille on yksinkertaista mahdotonta keskittyä elokuvaan
koska samalla pitää lakata kynnet, föönätä, meikata, kihartaa hiuksia
jne. Saat vastata koko ajan kysymyksiin "Kuka tuo on" "siis kuka tuo
on ja mitä se tekee, miksi se nyt noin tekee". Elokuvanautinto on
pilalla koska kuulet samalla mitä Petra on tehnyt viikonloppuna ja
miten hänen poikaystävänsä Sami on siihen suhtautunut. Voisit muuten
syödä vähän enemmän noita kasviksia.

Et tule enää ikinä löytämään mitään tavaroitasi koska nainen sisustaa
ne kerran viikossa eri paikkaan. Avaimien pitäisi olla marimekon
unikkokuvioisessa avainkaapissa mutta eihän niitä sieltä löydy koska
tosiasiassa sinne mahtuu noin kolme avainta. Sen sijaa ne ovat eteisen
lipastossa pienessä pahanhajuisessa peltipurkissa (löytyi
kirppikseltä) jonka kantta on vaikea avata. Kaiken lisäksi se koko
vitun lipasto seilaa ympäri eteistä vaihtaen paikkaa joka viikko. Ja
arvaat varmaan kuka sitä vanhaa painavaa lipastoa raijaa joka viikko
paikasta toiseen..

koitas laittaa se tuonne kulmaan.. Ei, ei sovi tuon sammakkopatsaan
kanssa yhteen, koitas kantaa se tuonne kulmaan... ei sitä sinne voi
laittaa, tulee huono feng shui....Koitapas kantaa se tuonne..."

Mitään elintarviketta ei voi pitää alkuperäisessä pakkauksessa vaan
kaikki on sullottava pienen pieniin purkkeihin ja kippoihin jotka ovat
epäkäytännöllisiä ja "tosi kivan näköisiä". Kaikki purkit ovat
samanvärisiä ja ne on sijoitettu kaappeihin sellaisella logiikalla
että kaapista on mahdoton löytää yhtään mitään. Varsinkaan kun
purkkien sisältö vaihtuu kerran viikossa.

Viikolla juomisen voit unohtaa, samoin sen että otat illalla pari
kaljaa. "Pitääkö sun aina juoda.. Sulla on pian samanlainen kaljamaha
kuin teidän isällä". Dokaaminen kavereiden kanssa asunnossasi vaihtuu
"Kutsuihin" joissa on pelkästään pariskuntia, taustalla soi hiljaa
Ricky Martin tai Ultra Bra ja pöydällä on lukematon valikoimaerilaisia
pikkusuolaisia. Muista käyttää lautasta ja lautasliinaa.
Lisäksi siellä haisee ne vitun tuoksukynttilät.
_______________________________________________________
_______________________________________________________

niin siis ihan oikeasti, väkivalta on sallittua ellei jopa suotavaa voimankäyttöä jos mä edes etäisesti alan muistuttaa tuota naista. toisaalta aika säälittävää, jos yhdelläkin miehellä on noin stereotyyppinen kuva naisista.
valitettavasti tunnen kuitenkin niin monta tuollaista naista, että oksettaa.

väy.Keskiviikko 09.01.2008 17:17

hihii mie tein sen! hah niille jotka ei uskonu. lännäsnää. menin ja ostin. bääh.
tsihih.

-ronkelipumpulienkeli

ps. sori et menee taas lässyttämiseksi. se on tuo unenpuute jonka piikkiin voi pistää niin paljon säätämistä xD