IRC-Galleria

Roseheart

Roseheart

ronkelipumpulienkeli
BAARIHOROSKOOPPI

Oinas pyyhältää baariin niin lujaa vauhtia ettei ovimies tajua edes mikä hänen ohitseen viuhahti. Oinas suuntaa suoraan baaritiskille, tilaa kymmenen vodka snapsia jotka viskaa kurkkuunsa alta minuutin. Kyytipojaksi hän kaataa kannullisen sangriaa ja muutaman oluen ja sytyttää savukkeen; pakko saada toimintaa aikaiseksi

Härkä saapuu autolla. Hän kävelee rauhallisesti baaritiskille, tilaa irish coffeen ja etsii miellyttävän nurkkapöydän jossa nautiskelee pehmeästä nojatuolista, sisuksia lämmittävästä juomasta ja sikarista; Muut tanssikoon.

Kaksonen saapuu baariin tanssien. Hän flirttaa ensin ovimiehen kanssa, viilettää sitten vessaan, törmää tuttuihin, ja löytää myöhemmin tiensä baaritiskille. Tilaa pirskahtelevan pirteän drinkin ja ryntää ketkuttamaan tanssilattialle; kukapa nyt paikallaan pysyisi?

Rapu ei olisi edes halunnut lähteä baariin. Hänellä oli niin ihanaa sohva nurkassa mummon vanhan huovan alla. Rapu astuu sisään verryttelyhousuissaan varovasti pälyillen. Hän toivoo törmäävänsä johonkin tuttavaan jotta tulisi kotoisan turvallinen olo. Tiskiltä rapu tilaa oluen.

Leijona saapuu sisään suuri elkeisesti kimaltelevassa asussaan. Toivottavasti kaikki huomaavat. Hän kävelee ympäristöään tarkkaillen tiskille. Leijona tilaa kuohuviiniä ja jää istumaan baaritiskille mairea hymy naamallaan jotta kaikki huomaavat hänet.

Väliaikatiedotus: Oinas on haastanut riitaa jo kolmen henkilön kanssa. Kaksonen on käynyt jo oksentamassa sekä lähentelemässä puolta ravintolan henkilökuntaa ja jokaista asiakasta. Rapu jutustelee 85- vuotiaan sedän kanssa pula ajasta. Härkä nauttii olostaan nurkka pöydässä.

Neitsyt Saapuu sisään. Häntä inhottaa viettää iltaa rietastelijoiden kanssa ravintolassa. Mielummin hän olisi siivonnut kotiaan ja järjestellyt postimerkki kokoelmaansa. Neitsyt siirtyy huomaamatta tiskille ja tilaa tuoremehua; soittaisivat edes jotain klassista musiikkia..

Vaaka saapuu uudessa asussaan, hajusteilta tuoksuen. Hän flirttaa ovimiehelle leveästi hymyillen. Vaaka suunnistaa tiskille ja tilaa jonkun nätin, makean ja seksikkään juoman. Vaaka huomaa toisella puolellaan neitsyen; miten kukaan voi pukeutua noin tavallisesti?

Skorpioni saapuu moottoripyörällä. Hän täräyttää prätkänsä parkkiin ja astelee sisään nahka-asussaan. Tänä iltana täytyy saada seksiä ja rokkenrollia, hän ajattelee. Skorpioni tilaa tiskiltä salmiakkikossua ja paukun jonka nimi on Terrible death. Skorpioni iskee silmää vaa'alle joka poistuu paikalta liukkaasti.

Väliaikatiedotus: Oinas on heitetty jo kertaalleen pihalle haastettuaan riitaa ovimiehen kanssa (luikkinut salaa sisään uudestaan). Kaksonen katosi wc:hen kahden miehen ja naisen kanssa. Rapu itkee ikävästä äitinsä helmoihin. Leijona kertoo ihailijajoukolleen tarinoita itsestään. Neitsyt murjottaa. Vaaka tanssii kuumaa tangoa ihanan adoniksen kanssa. Härkä juo edelleen samaa irish coffeeta.

Jousimies saapuu sisään ison kaveriporukan kanssa. Tilaa tiskiltä Long island ice teen ja ryntää tanssimaan 80-luvun discohittiä. Tanssilattia ei riitä, hän hyppää tanssimaan myös pöydälle.

Kauris tulee yksin. Hänellä on masennuskausi menossa, ja töistäkään ei olisi huvittanut lähteä.. .Hän ottaa kossucolan ja menee yksin pöytään. Samallahan kun humaltuu voi suunnitella uusia työasioita.

Vesimies saapuu iloisena. Mukava tavata uusia ihmisiä. Hän tilaa tiskiltä siideriä ja päätyykin pian väittelemään politiikasta.

Kalat saapuu juuri ennen valomerkkiä. Hän on juonut hyvät pohjat kotona ja onkin hilkulla päästääkö ovimies häntä sisäänkään. Kalat tilaa äkkiä juoman tiskiltä kun vielä saa ja menee tanssilattialle huojumaan yksinään viimeisten hitaiden tahdissa haaveillen että olisi joku jonka kanssa tanssia.

Surreality.Perjantai 22.02.2008 00:10

täysin epätodellinen olo. päässä humisee, ja huomaan aina välillä, että oon kadottanu jonneki 20 min, joista en muista mitään. suhteellisen häiritsevää. vähän sama fiilis ku Housella. Paitsi et en hallusinoi. vielä. toivottavasti. en oo ees syöny tänää oikeestaa mitää. ei yhtää nälkä. outoa. mul on aina nälkä...? noh. elämä on.

kaikkein oudointa on tää kumma pinnallinen huolettomuus. läksytkin pitäis palauttaa 00.00 mennessä, eikä ne oo läheskää valmiit, mutta se ei huolestuta mua tippaakaan.

pelottavaa...

niinku aivoissa ois jotain nestettä (no heh heh, ei sitä nestettä). mut siis sellanen jännä tunne, vähän tahmea. ajatus ei vaan kulje normaalisti.

no, hullu mikä hullu. deal with it.

Miksei kukaan saa onnellista loppua?Torstai 21.02.2008 00:42

Miksei kukaan saa onnellista loppua?
Kaikki menee ihan päin... no, tiedätte kyllä.
Jos joku vois selittää että miks. Mut ei.
En jaksa enää kysyä turhaan ku ei kellään oo vastausta.

-ronkelipumpulienkeli.
KIRJOITA 12 ELÄINTÄ,SIINÄ JÄJESTYKSESSÄ KUIN NE MIELEESI TULEVAT.
(ÄLÄ MUUTA JÄRJESTYSTÄ / ÄLÄ JÄTÄ MITÄÄN MIELEESI TULLUTTA ELÄINTÄ KIRJOITTAMATTA.)

1. Kissa
2. Hiiri
3. Koira
4. Siili
5. Orava
6. Norsu
7. Apina
8. Kirahvi
9. Mustekala
10. Tiikeri
11. Käärme
12. Hevonen

● KUVAILE JOKAISTA KIRJOITTAMAASI ELÄINTÄ YKSIKÖSSÄ MUUTAMALLA SANALLA.

1. Voimakas, kaunis, älykäs ja omapäinen
2. Pieni, söpö, harmaa
3. Äänekäs, innokas, kuin Karvisen Osku
4. Pieni, suloinen, piikikäs ja arka
5. Ketterä ja nöppönen ja pörröinen
6. Iso, älykäs ja harmaa
7. Ketterä, äänekäs ja hassu
8. Pitkäkaulainen ja hiukan arka
9. Pitkäkätinen, limainen ja vähän ällö.
10. Suuri, kaunis, upea, villi ja raidallinen
11. Jalaton luikertaja
12. Suuri, vahva, kaunis, älykäs ja luotettava.

ELÄIMET KUVASTAVAT:

1. MITÄ AJATTELET ITSESTÄSI. = Voimakas, kaunis, älykäs ja omapäinen
2. MITÄ YSTÄVÄSI AJATTELEVAT SINUSTA. = Pieni, söpö, harmaa
3. MILLAINEN OLET KOULUSSA/TÖISSÄ. = Äänekäs, innokas, kuin Karvisen Osku
4. MILLAINEN OLET SISIMMÄSSÄSI. = Pieni, suloinen, piikikäs ja arka
5. MILLAINEN OLET HUMALASSA. = Ketterä ja nöppönen ja pörröinen
6. MILLAINEN OLET PARISUHTEESSA. = Iso, älykäs ja harmaa
7. PARAS YSTÄVÄSI. = Ketterä, äänekäs ja hassu
8. ENTINEN TYTTÖ/POIKAYSTÄVÄSI = Pitkäkaulainen ja hiukan arka
9. TÄMÄNHETKINEN TYTTÖ/POIKAYSTÄVÄSI = Pitkäkätinen, limainen ja vähän ällö
10. VANHEMPASI. = Suuri, kaunis, upea, villi ja raidallinen.
11. MILLAINEN OLIT LAPSENA. = Jalaton luikertaja
12. MILLAINEN OLET 10 VUODEN KULUTTUA. = Suuri, vahva, kaunis, älykäs ja luotettava

Rakas Emmi.Tiistai 19.02.2008 00:49

En tiedä miten sanoisin tämän, mutta horoskooppimme eivät sovi yhteen. Luulen että ymmärsin sen kun kääpiösi puri minua naapureittesi kanssa, ja näin sinut repimässä peruukkia paahtoleipäni päästä.
Olen varma, että olet tarpeeksi arpinen ymmärtämään että olemme serkuksia. Lähetän sinulle takaisin puhelinluettelon, mutta pidän itsemurhakirjeesi muistona.
Haluan että tiedät että minä tulen aina muistamaan munakoisofetissisi.

Lähetä terveisiä isoäidillesi.

Nina.




Tehkääpä perässä :)

Jäähyväiskirje.Tiistai 19.02.2008 00:48

TEE SINÄKIN:

Jäähyväiskirje

Rakas, _hyvän ystäväsi/rakkaasi nimi_.

En tiedä miten sanoisin tämän, mutta __1__. luulen että ymmärsin sen __2__ __3__, ja näin sinut __4__ __5__.

Olen varma että olet tarpeeksi __6__ ymmärtämään __7__.

Lähetän sinulle takaisin __8__, mutta pidän __9__ muistona.

Haluan että tiedät että minä __10__ __11__.

_12_,

-nimesi-


1. MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON?
sininen – romanssimme on ohi
punainen – suhteemme on kuollut
valkoinen – aijon käydä kirkossa
musta – vihaan sinua
vihreä – horoskooppimme eivät sovi yhteen
harmaa – olet pervo
keltainen – kävelen kadulla
vaaleanpunainen – sieraimesi ovat kuin loukkaus
ruskea – poliisi etsii sinua
ei paitaa – olet nolla
muu – olen rakastunut siskoosi

2. MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammi – sinä yönä
helmi – viime vuonna
maalis – kun kääpiösi puri minua
huhti – kun kompastuin seesamin siemeneen
touko – viimein ensimmäinen toukokuuta
kesä – kun löit minua lankulla
heinä – kun oksensin
elo – kun näin sen kutistetun pään
syys – kun uimme alasti
loka – kun esitin joulupukkia
marras – kun koirasi juoksi pihalla
joulu - kun vaihdoin lenkkareita

3. MITÄ RUOKAA SYÖT MIELUITEN?
taco – kämpässäsi
pizza – asuntovaunussasi
pasta – lähikaupan nurkalla
hampurilainen – bussin alla
salaatti – sillä aikaa kun söit
kana – kaapissasi
kebab – pastorin kanssa
kala – naisten vaatteissa
leipä – joulujuhlissa
lasagne – lentokoneessa
makkara – transsissa
muu – naapureittesi kanssa

4. MINKÄ VÄRISET SUKAT SINULLA ON?
keltainen – iskemässä
punainen – loukkaamassa
musta – ärsyttämässä
sininen – koputtamassa
lila – kaatamassa siirappia - päälle
valkoinen – vittuilemassa
harmaa – repimässä vaatteita irti - päältä
ruskea – asettamassa iilimatoja - päälle
oranssi – nipistämässä
vaaleanpunainen – repimässä peruukkia - päästä
ei sukkia – istumassa - päällä
muu – suutelemassa

5. MINKÄ VÄRISET ALUSVAATTEET SINULLA ON?
musta – paras ystäväni
valkoinen – isäni
harmaa – presidentti
ruskea – pierutyynyni
lila – paahtoleipäni
punainen – Kerttu
sininen – avokaadoviljelmäni
keltainen – kirjeystäväni Zimbabwesta
oranssi – minun Matti ja Teppo levykokoelmani
vaaleanpunainen – koirani
ei alusvaatteita - patsas
muu – hullu pastori

6. MITÄ KATSOT MIELUITEN TV:STÄ?
Scrubs - miehekäs
O.C. - tunteellinen
One Tree Hill - avoin
Heroes - jälkeenjäänyt
Lost - kiihottunut
House - arpinen
Simpsons - luuseri
Idols – masokistinen
Family Guy - seniili
muu - hävettävä

7. MIELENTILA JUURI NYT?
iloinen – kuinka huonosti olen voinut
surullinen – kuinka tympeä olet
tylsistynyt – että joulupukkia ei ole
vihainen – että inhoan ruokiasi
masentunut – että olemme serkuksia
ylipirteä – että tähän ei ole ratkaisua
hermostunut – kuinka vähän maksoin sinusta
huolestunut – että autosi on säälittävä
apaattinen – että olen käynyt sukupuolileikkauksessa
häpeävä – että olen allerginen hamsterillesi
hellyydenkipeä – että kiihotun roskakuskeista
iloisempi kuin koskaan – että en ikinä aikonut soittaa sinulle vaikka toisin sanoin
muu – kuinka paljon oikeasti painan

8. MINKÄ VÄRINEN TAPETTI SINULLA ON MAKUUHUONEESSASI?
valkoinen – sormuksesi
keltainen – rakkauskirjeesi
punainen – Darth Vader - julisteesi
musta – ajokorttisi
sininen - sohvatyynyt
vihreä – puhelinluettelon
oranssi – tekohampaasi
ruskea – osoitekirjasi
harmaa – hammasharjani
lila – latino - CD:si
vaaleanpunainen – leikatut varpaankynnet
muu – armeijamuistosi

9. ENSIMMÄINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – kuvasi
C/D - öljykanisterin
E/F – naapurisi Orvokin
G/H – neitsyyteni
I/J – verikokeen tulokset
K/L – vasemman korvasi
M/N – itsemurhakirjeesi
O/P – puhelinnumerosi
Q/R – äitisi
S/T – postimerkkikokoelmasi
U/V/W – rikosrekisterisi
X/Y/Z – tennissukkasi
Å/Ä/Ö – todistuksesi

10.VIIMEINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – tulen aina muistamaan
C/D – en tule ikinä unohtamaan
E/F – olen aina halunnut rikkoa
G/H – sain AIDS:in
I/J – tulen aina vihaamaan
K/L – aijon kouluttaa
M/N – tuhopoltin
O/P – haastattelin
Q/R – ilmoitin psykiatrille
S/T – voin pahoin kun mietin
U/V/W – yritän unohtaa
X/Y/Z – pärjään paremmin ilman
Å/Ä/Ö –en ikinä pitänyt

11. MITÄ JUOT MIELUITEN?
vesi – ystävyytemme
kalja - vanhuus
limsa – elämäni kloonina
tiivistemehu - eskimoreinkarnaatio
maito - vuokra-asuntoni
viini - viinakaupan myyjä
siideri – intohimoinen kiinnostus hiiriä kohtaan
tuoremehu – munakoisofetissisi
mineraalivesi – nolo ihottuma
Oboy – Gollum - imitaatiot
viski – pilata toinen maailman sota
muu – vihata isääsi

12. MINNE MATKUSTAISIT MIELUITEN?
Thaimaa – lämpimin terveisin
USA – ystävällisin terveisin
Englanti – onnea oikeudenkäyntiin
Espanja – hukuta itsesi
Kiina – unohdin ruokkia kalasi
Saksa – helpottuneesti
Japani – pala helvetissä
Kreikka – ikuinen vihollisesi
Austraalia – lähetä terveisiä isoäidillesi
Egypti – häivy nyt
Ranska – kivuissa
muu - haluan rahani takaisin
Vaihtoehdoista nainen, mies, androgyyni ja sukupuolineutraali,

SINÄ OLET ANDROGYYNI


Sinussa on hyvin paljon sekä feminiinistä naista että maskuliinista miestä. Olet sukupuolisesti hyvin harmoninen. Mieheytesi ja naiseutesi ovat tasapainossa keskenään, eikä kumpikaan puolesi hallitse persoonaasi toisen kustannuksella.

Olet sukupuolishoppailija! Tiedostat sukupuolijärjestelmän olemassaolon, sukupuoliroolit ja odotukset - kriittisestikin. Et välitä näihin odotuksiin vastaamisesta, vaan teet mitä haluat ja käyttäydyt sukupuolivapaasti. Olet sukupuolen suhteen itsevarma. Sinusta on luontevaa toteuttaa itseäsi sekä miehisten ja naisellisten puoliesi kautta.

Viihdyt sukupuolessasi - niissä kaikissa.

Naisellisuuspisteesi: 18
Miehekkyyspisteesi: 16

Käykääpä tarkistamassa, toimiiko teillä hymiöt ja yksityinen kommentointi?!?!?!?!?!?!?!?!?

Kun allekirjoittaneella ei ainakaan toimi...

Mitään syytä tähän ei ainakaan omalla kohdallani pitäisi olla...
Kun painan hymiövalikkoa, se ohjaa minut VIPin tilauslomakkeeseen, vaikka olen vasta uusinut tilaukseni...
Ja 'yksityinen'-ruutua ei näy lainkaan.

Onko muilla samoja ongelmia??

jos on niin ilmoitelkaa siitä minulle...

ja ylläpidolle, jotta tajuavat tehdä asialle jotain!

-ronkelipumpulienkeli.

[Ei aihetta]Perjantai 15.02.2008 01:34

NÄITÄ KAIPAAN:

[x] Viime kesää
[ ] Rippijuhliani
[x] Kuollutta sukulaistani
[ ] Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni
[xJotain vaatekappaletta joka meni rikki
[x] Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin
[x]Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni
[ ] Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa

SEURAAVALLA LOMALLANI AION:

[x] Ryypätä perseet olalle
[ ] Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin
[/] Lähteä lomamatkalle
[x] Nukkua yli yhteen päivällä
[x] Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
[ ] Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.
[ ] Jollekin keikalle

MINULLA ON/MINÄ OLEN:

[ ] Yli 100 e käteisenä lompakossa
[x] Vain alle 10 e käteisenä lompakossa
[x] Mesekeskusteluja auki
[x] Meikatut kasvot juuri nyt
[ ] Ja paljastava tissitoppi päällän
[ ] Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita
[x] Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa (nukkuminen)
[x] Niin hauskoja ja päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne
[x] Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina
[x] Sipsiä ja karkkia nyt lähettyvilläni
[ ] Dieetti menossa
[x] Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja/opettaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän
[x] Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta
[x] Noloja muistoja lapsuudesta
[x] Huimannut niin, että on pitänyt pistää makuulle
[x] Pyörtynyt
[x] Itkenyt jonkun pojan vuoksi
[x] ...olisin voinut vaikka lyödä häntä turpaan!
[x] Ainakin kaksi lävistystä
[ ] Poreallas kotona
[ ] ...ei, vaan jättitrampoliini
[x] sikasiistejä suunnitelmia ensi viikonlopulle
[x] Haluaisin tutustua joihinkin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan

mitä teit tasan vuorokausi sitten?
- englanti-suomi-käännöstä aiheesta "britannian ei tulisi hengailla yhdysvaltojen kanssa koska yhdysvallat ovat huonoa seuraa". alkuperäisen tekstin oli kirjoittanut Brian-eno (siis tyypin nimi on ihan oikeasti Brian Eno) ja siinä mainitaan myös lastenohjelman kissa, jolle yleisö valitsi nimen 'pipari', mutta jonka joku meni muuttamaan nimeksi 'sukkanen', ja tämän vuoksi ihmiset jättivät työpaikkansa xD alkuperäinen teksti muuten löytyy netistä... :D

kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä?
- esikoulussa :)

miksi asut siellä missä asut?
- koska koulu on ihan vieressä.

osaatko sanoa (kalenteriin katsomatta) monesko päivä tänään on?
- 14.2 - ystävänpäivä :D

koska viimeksi teit itse ruokaa?
- ejlen. sain palohälyttimen huutamaan :D

muistatko, minkä CD:n ostit ensimmäiseksi?
- e.

millaisessa asennossa olet tällä hetkellä?
- seison ja oon kumartuneena pöydän päälle, koska pitäis olla tekemässä jotain ihan muuta...

mitä haluaisit huomenna tapahtuvan?
- huomenna tapahtuu kaikkea kiwaa. äiti tulee ja syödää pizzaa, ja nään ehk kuismiksen, jos en oo liian kipee...

kuinka paljon salaisuuksia sinulla on?
- liikaa.

näetkö paljon unia? kerro viimeisin.
- en kerro. paljastaisin liikaa asioista, joita salaan.

aistitko, jos sinua tuijotetaan?
- kyl.

ketä kättelit viimeksi?
- no ei nyt just tuu mielee... eiku tulee xD Rihuva xD

mitä näet kun suljet silmät?
- mustaa ja pinkkiä...?

kuinka monet kengät omistat?
- en oo pitkään aikaan laskenu, mut nopee arvio lienee siinä... 20 parissa... tosin en käytä niitä kaikkia enää...

kuinka suuren joukon edessä olet esiintynyt?
- aika suuren.

mikä oli päivän paras juttu?
- se et varmistu et äitee tulee viikonlopuks tänne...

kumpi on kiireisempää aikaa; arki vai viikonloppu?
- arki.

olitko iloinen herätessäsi aamulla?
- väsyny

oletko tavannut isovanhempien vanhempia?
- yhden, se on vieläkin elossa

oletko kateellinen muille ihmisille?
- kyl.

oletko ollut kirpparilla myymässä?
- e.

kuinka monta serkkua sinulla on?
- aiiika monta... on niit ainaki kymmenen...

kuvaile hiustesi luonnollista väriä.
- punertavanvaaleet.

kenen nimipäivä on syntymäpäivänäsi?
- Kertun.

onko sisäinen kauneus vain rumien puhetta?
- ei.

osaatko keittää riisiä?
- kyl.
[x] Olen kaksimielinen.
[x] Keksin oudoista asioista kaksimielisiä juttuja.
[/] Sanasta meloni, juolahtaa mieleeni jotain pervoa?
[/] Myös sanan banaani kanssa on sama ongelma.
[ ] Katselen jatkuvasti muiden perseitä.
[ ] Päässäni on kaksimielisiä ajatuksia 24/7
[x] Koulun biologian/terveystiedon tunnilla ei aina pokka pitänyt.
[/] Lempielokuviini kuuluu mm. American Piet.
[x] Kavereidesi kanssa keskustelu kääntyy usein pervoon suuntaan.
[/] Seksistä puhuminen ei tuota ongelmia.
[x]Joskus sanot todella pervosti, etkä edes huomaa sitä.
[ ]Pervoimmat asiat kuulee yleensä sinun suustasi.
[ ] Päiväsi kuluvat itsetyydyttämällä tai katsomalla pornoa.
[x] Jos mietit alastonta känniläistä kiipeämässä lipputankoon kypärä päässä, repeät.
[x] Tiedät näiden asioiden merkitykset: Anaali, Oraali, Vagina.
[x] Olet lyönyt toista ihmistä perseelle.
[ ] Olet saanut ystäväsikin katsomaan pornoa kanssasi.
[ ] Nauroitte sille yhdessä.
[x] TUOLIA EI VOI SANOA PALLIKSI!!!
[x] Olet piilopervo.
[x] KIVES, repesitkö?

13 - tervejärkinen siis :)