IRC-Galleria

Heräsin unesta, jossa kirveen kanssa heiluva tyyppi irrotteli päitä ihmisiltä. Tosin vain jo kuolleita ihmisiltä. Aina kun kirves heilahti, laitoin (unessa) silmät kiinni, ja kurkin vaan että milloin voi taas katsoa. Lopulta yhdestä ruumiista levisi valtava musta verilammikko, joka lainehti kuin paraskin lampi tuulella.
Siinä sitten (vihdoin) keksin että silmät avaamallahan minä pääsen näkemästä.
Epäilen tällaisen unen syyksi sitä kun eilen katselin Lost-sarjaa sivusilmällä samalla kun yritin kirjoittaa mailia. Tiedän ettei minun pitäisi (heeh, noin juuri käy) mutta itsepetoksesta tuli liian helppoa.
Ei minua unessa pelottanut tai ahdistanut. Olin tarkkailijana (enkä kuollut, joten mitä pelättävää minulla edes olisi ollut). Mutta ihan kuten valveilla, en tahdo nähdä katkottuja päitä.

Herättyäni laiskuudessani pohdin että olisi katsyä jos olisi taikasauva, semmoinen että kun napauttaa päälakea niin siitä sitten valuu päälle kulloinkin halutut vaatteet. Säästyisi se vaiva mitä pukemiseen tarvitaan (äänestän alastomuutta).

Kun valmiiksi jo ruumiita mietin, niin mietin omaa ruumistani. Minulla on elinluovutustestamentti lompakossa. En ole toistaiseksi kirjoittanut sitä paperia, joka kieltää pappia siunaamasta kuollutta ruumistani, mutta sekin pitäisi tehdä (niin, jos sitä ei käy kirkontornista kuuluttamassa, vaadi kymmensivuista plaria johon tulee sen seitsemän todistajan ja muutaman arkkipiispan allekirjoitukset, voi hyvin käydä niin että kaikesta huolimatta joku pappi on pyhää maata arkkuni päälle lapioimassa - kirkosta eroaminen esim. ei todista mitään).

Molemmat ovat papereita, ja nehän hukkuvat nopeasti. Niinpä mietin, että voisi olla hyvä tatuoida nämä tiedot ihoon, sanotaan oikean lapaluun kohdalle, ettei jää epäselvyyksiä. Hmm, sinne ei voi kyllä laittaa omaa allekirjoitusta, ehkä sittenkin nuo jonnekkin muualle... Mutta kuitenkin. Selkeä teksti "Tästä ruumista saa leikellä paloja irti niin paljon kuin siitä vain hyötyä jollekkin irtoaa [älkää unohtako nälkäisiä afrikkalaislapsia (huh millaisia ajatuksia pääni joskus tuottaa...)]. Yksikään kirkkolainen älköön sitä uskolla häpäiskö."
No ehkä vähän runollisemmin.

Lopulta muistin viimeisimmän. Olen miettinyt, että kun noita nekrofiilejä on maassa pilvin pimein (vai oliko se vain minun maailmani...) niin minun puolestani, noh varsinkin jos kuolen nuorena, joku semmoinen saa ihan rauhassa repiä tyydytystä ruumiistani. Tästäkin pitäisi joku lappu allekirjoittaa (tatuointi arveluttaa kun olen neulapelkoinen).

Martin Page taitaa tykätä itsemurhista kirjoittamisesta.
Minä taidan tykätä hänen tekstiensä lukemisesta.

"Minä
olen hankkinut aseen."

"Yhdistämme neuvotteluhuoneeseen."

Niin.
Onko niin,
loppujen lopuksi,
etten vaan osaa.

En osaa olla osaamatta.

Itseasiassa olen aika tyytyväinen siitä että kuolen joskus - pääseepähän tästäkin repaleisuudesta ja kenties eheytyy johonkin suurempaan kokonaisuuteen, tai edes katoaa.

Onko mahdollista että päiväni tästä muuksi muuttuu?
Onko mahdollista että muu täksi päiväksi muuttuu?
Onko mahdollista että muusta päivä täksi muuttuu.

Feat:
"Miltä tuntuu kun irti päästää.
Miltä tuntuu kun on irti päästään."

Syön (nam nam ommomom) tomaatti-juusto -leipää. Kattelen sitä, ja ihmettelen että mitä toi kimaltava punanen on. Kas, uusin glitterhuulipunani se siinä vaan varisee hyvää vauhtia nielustani alas.

Mutta kyllä toistaiseksi asian tiimoilla hauskinta on ollut syödä juustohampparia kun on vahvaa hehnnonpunasita huuliväriä.

Lupaus siitä että (seurustelu)kumppani saa sitten tulla sovituskoppiin mukaan saa lähes kenet tahansa lähtemään seuraksi ostoksille.

Ruuhka-aikaan en tosin suosittele kovin pitkiä sessioita, kun taas hiljaisempaan aikaan kannattaa vähentää äänen volyymiä. Muuten kauppa voipi käsittääkseni heittää pihalle, ja homman nautinto jää vähäiseksi - vaikka kuka mistäkin pitää.

Ärrinin murrin kirjastot.
Suomessa aina aika ajoin sain juosta kirjastossa hyllyjen välissä etsimässä kirjoja jotka olin palauttanut, mutta hupsis vaan, kirjasto oli jättänyt ne leimaamatta sisään.
"Ollaan tosi pahoillamme, kuinkas nyt noin." Kaikki tekee virheitä, mikäs siinä. Mutta tuollaisten virheiden seuraukset saan minä (tai joku muu asiakas) maksaa. Ja kun noin ei käynyt edes harvoin, vaan aina vaan useammin ja useammin - vaikka lainaankin paljon, ja niin todennäköisyyskin on suurempi.

Nyt täällä englannissa. Minulle tuli viesti, että jokin kirja on jäänyt palauttamatta. Pikkupaniikki, käänsin huoneen nopeasti ympäri, ei löydy. Nimi (tai tekijä) ei kuullostanut lainkaan tutulta, pistin netin hakuun että saisin kansikuvan. Tuli montakin, mutta yksikään ei näyttänyt edes etäisesti tutulta - noista mitään en ole kyllä kotiini kantanut.
Menin tänään nyt selvittämään. Vakuuttelin virkailijaa että en tosiaan ole tätä lainannut, mikähän on homman nimi (ja englanniksi niin, tunsin itseni jo valmiiksi avuttomaksi). Hän haki kirjan kopion hyllystä, ja sama (tuntematon) kansi siinä tuijotti kuin netistä löytämäni. Hän lupasi tehdä jotain (en ihan saanut selvää) ja ilmeisesti pyysi odottamaan - kun en ihan saanut selvää selailin lähistön kirjoja ja sivusilmällä seurasin miten hän puhui puhelimeen jonkin aikaa.
Lähti tulemaan takaisin tiskille, väläytti leveän (teko)hymyn, ja kertoi että kirja oli löytynyt jostain sivukirjastosta, että pahoittelevat ja ottavat sen pois kortiltani.

Mutta ah tätä autuutta, pitääköhän a) seistä vieressä ja tarkistaa että jokainen kirja palautuu (pyytää kuitti) ja b) varmistaa että oman kortin tapahtumat on suljettu ennen poistumista.
Ja kun länsimaisessa yhteiskunnassa ei ole toista palvelua jota arvostan ja rakastan yhtä paljon kuin kirjastoja.

"Bäätmään ei aantanuut sinuulle lääkettä.. Tohtoori, tohtoori, antoi sille lääkettä..." Laulaa hostveikka taustalla...

"I need you now."

Onko sinulle kenties joskus käynyt niin että "kaikilla" tutuilla on kirjautumisesta "alle tunti"? Mitä silloin voi tehdä?


Mutta...

---

hooooooooooooooooooooooooooo sain tekstarin.
Ehkä sen on jumalalta.