Kotona tehdyt eväät ovat iloinen asia. Myös eväsrasiat ovat iloinen asia. Äärimmäisen iloisia ne ovat, jos niissä on kansi, mutta kyllä tämä minunkin (lainassa oleva) menettelee. Olen taitava kuljettamaan rasioita ympäriinsä muovipussiin käärittynä kaatamatta tai keikuttamatta sisältöä laukkuuni. Heitetään vielä lusikkakin muovipussiin, ei tule pölyiseksi, kas noin.
Ratikkapysäkillä kaivan ämpärisoitintani laukusta. Se löytyy jostain märästä ja tuoksuu valkosipulille!
Ei h*elvetin prkleen... Onko muovipussi auennut?! Ehei, lusikka on repinyt siihen melkein pääni kokoisen aukon.
Tämä oli eilen illalla. Tänä aamuna pyyhin vanupuikoilla kaikki pienet kolot puhtaaksi ja soittimeni ei ole enää kostea. Eikä lähde käyntiin. (tässä vaiheessa kiroilin lisää). Eikä tietokone tunnista muistitikku osiota... (enää en jaksanut)
Mieleni teksisi heittää sekä keitto, jota en enää uskalla syödä, ja tuo pahuksen kovan onnen soitin roviolle! Tai murskata sen lihanuijalla! Mutta se ei olisi kovin ympäristöystävällistä. Kun ämpärisoittimeni on nyt kuollut, niin eläköön kierrätys.
Uusimmat blogimerkinnät
- Hurrhei! 10.03.
- Lahosta päästäni ei kärsi vain minä 10.03.
- Penkistä 20 kiloa! 10.12.
- Mikä menee väärin? 04.11.
- Ämpärissäni on linssikeittoa! 01.10.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2009 (2)
-
▼
2008 (3)
- ▶ joulukuu 2008 (1)
- ▶ marraskuu 2008 (1)
- ▶ lokakuu 2008 (1)
Blogimerkintä
« Uudempi
-
Vanhempi »