IRC-Galleria

I. JEESUS KAIKEN KESKUKSEKSI

Tartumme otsikkomme ensimmäiseen sanaan - Jeesus! Kristillisen uskon suurin ihme ja samalla sen ydin ja sen olemus on Jeesus Kristus. Hän on Jumalan Poika ja Ihmisen Poika, hän tuli ihmiseksi, hän kärsi meidän pahuutemme tähden, hän nousi ylös kuolleista, hän elää tänäänkin, on omiensa kanssa ja pian hän tulee takaisin. Kaikki oleelli­nen kristillisessä uskossamme keskittyy tähän yhteen persoonaan, siihen mitä hän on, mitä hän on tehnyt ja mitä tulee vielä tekemään.

Tähän nimeen ja henkilöön sisältyy kaikki, mitä kristillinen usko voi tarjota tänään yhtä hyvin koko maailmalle kuin yhdelle ahdistuneelle ja kyselevälle ihmiselle kahdenkeskisessä sielunhoidollisessa keskustelussa. Sielunhoitotilanteessa hiljaa mielessämme toivon mukaan kyselemme, miten Jeesus Kristus pääsisi palvelemaan tätä lähimmäistäni tässä ja nyt? Miten löydämme yhdessä suuren Lääkärin ja ihmisen ainoan todellisen auttajan luo?

Toki meidän tehtävämme on nimenomaan palvella toista, ei opettaa eikä taivuttaa häntä omaan käsitykseemme asioista tai edes omaan uskoomme. Emme saa kuitenkaan tyytyä siihen, että Jeesuksen todellisuus ja hyvyys eivät pääse esille yhteisessä hetkessämme. Lopulta meillä sielunhoidossa ei ole muuta todellista annettavaa kuin läsnä oleva Herra Jeesus Kristus. Sielunhoito onkin Kristuksen evankeliumin liikkeellä oloa tässä maailmassa. Siinä julistamme tavalla tai toiselle evankeliumia yhdelle ihmiselle. Siksi sielunhoito ei ole terapiaa eikä se saa jäädä terapian tasolle vain ajallisiin!

Ja kuitenkin kuinka arkoja, jopa häpeilevän anteeksipyytäviä olemmekaan aikamme ihmisen edessä tuomaan esiin Jeesuksen nimeä ja yrittäessämme todistaa hänestä.

Pitäisikö meidän mennä Jeesuksen vakavien sanojen alle ja todella kuunnella niitä: ”Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa" (Mark. 8:38).

Toistan vielä: Oli miten oli, niin joka tapauksessa Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan vastaus tänäänkin niin koko ihmiskunnan kuin yksityisen ihmisen syvimpään hätään oman ainosyntyisen Poikansa lähettäminen maailmaan. Jumalan vastaus ei siis ole joku oppi, joku teko, jolla asiat järjestetään vaan persoona, henkilö – Jeesus Kristus todellinen ihminen ja todellinen Jumala – persoona jonka voimme oppia tuntemaan ja jonka kanssa voimme olla joka päivä yhteydessä.

Hän on kaiken syy ja perusta, kaiken välittäjä ja vaikuttaja, kaiken ylläpitäjä ja voima, kaiken päämäärä ja tarkoitus. Hän ”asuu kaikkien tähtitaivaiden tuolla puolen” ja silti niiden keskellä. Hän ”istuu majesteettina valtaistuimella” ja silti myös ”kumartuu tomun maahan” (Raimo Mäkelä). Tämän Jeesuksen todellisuuden tulisi tavalla tai toisella heijastua jokaiseen meidänkin sielunhoidolliseen keskusteluumme. Ei tyrkyttämisenä, vaan hiljaisena läsnäolona, aivan kuin tuoksuna.

Miten rohkeasti ensimmäisen sukupolven kristityt sanoivatkaan: ”Kristuksessa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä (Kol. 2:3). Hän, ”Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla” (Hepr 1:2). ”Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa” (Kol 1:15-17).

He olivat syvästi vakuuttuneita siitä, että ”Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: ’Jeesus Kristus on Herra’" (Fil. 2:10-11). ”Hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala” (Room 9:5). ”Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä” (1 Joh 5:20).

Onko ihme, jos ensimmäisen sukupolven kristityt uskalsivat sanoa: ”Me vangitsemme kaikki ajatukset kuuliaisiksi Kristukselle” (2 Kor. 10:5).

Miten rohkeasti vielä 1600-luvulla elänyt kuuluisa matemaatikko Blaise Pascal korostikaan Jeesuksen Kristuksen merkitystä: ”Tunnemme Jumalan yksistään Jeesuksen Kristuksen avulla. Itseämmekään emme tunne muuten kuin Jeesuksen Kristuksen avulla. Elämän ja kuoleman tunnemme vain Jeesuksen Kristuksen avulla. Ilman Jeesusta Kristusta emme tiedä, mitä on elämämme, mitä kuolemamme, mitä on Jumala, mitä itse olemme. Siten me ilman Raamattua, jonka kohteena on vain Jeesus Kristus, emme tunne mitään, vaan näemme pelkkää pimeyttä ja sekavuutta Jumalan luonnossa ja omassa luonnosamme” (Mietelmiä, 214).

Tämä henkilö on yhtä todellinen, elävä kuin sinä ja minä tässä ja nyt. Juuri hän on kristillisen uskon vastaus koko ihmiskunnan syvimpiin kysymyksiin olemassaolomme tarkoituksesta ja päämäärästä. Hän on vastaus jokaisen ihmisen kaipuuseen onnellisesta elämästä.

Palautan mieliimme tilanteen Israelin autiomaamatkalta. Jälleen kansa oli kapinoinut vaikeuksien keskellä Jumalaa vastaan. Jälleen Jumala pyhyytensä tähden kuritti kapinoivaa kansaa. Käärmeet tulivat leiriin ja monia kuoli. Silloin Mooses sai käskyn ripustaa leirin keskelle tangon päähän vaskikäärmeen. Ja nyt jokainen käärmeen purema, joka katsoi tuohon tangon päässä riippuvaan käärmeeseen, jäi eloon. Käärmeen kuolettavan myrkyn ihmisruumissa voitti katse vaskikäärmeeseen.

Tämä kuvan Jeesus palautta mieliimme Joh 3:3: "Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän” (Joh 3:4-15). Siksi Johannes Kastaja sanoi niin vakuuttavasti: "Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh 1:29, 36). Siksi Heprealaiskirje kehottaa: ”Katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään… Ajatelkaa häntä” (12:2,3). ”Tavoitelkaa sitä mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla puolella. Ajatelkaa sitä mikä on ylhäällä” (Kol. 3;1-2).

Kuinka hyvä olisi aina välillä laulaa virttä 42: 1. On Jeesus nimi ihanin sielulle uskovalle. Se lohdun antaa vaivoihin, tuo rauhan ristin alle. 2. Se rohkaisee ja puhdistaa ja hoitaa särkyneitä. Se uupuneita vahvistaa ja ruokkii nääntyneitä. 3. Se nimi kallioni on ja linna luja Herran. Sen rikkaus on loputon, muu kaikki viedään kerran.

Vanhoja Herää Valvomaan lehden vuosikertoja selaillessa sattui silmääni hengellinen laulu. Se sopii hyviin päättämään otsikkomme ensimmäisen sanan Jeesus tulkinnan: Vain, yksin Jeesus mulle riittävi. Vain Hänen luonaan tyyntyy syömmeni. Vain luona ristin hiljaa vartoen saan kaiken hältä, mitä tarvitsen. Kuin virvatulten liekki häilyvä on täällä onnekkainkin elämä. Pois rientää hetket onnen päivien vain Jeesus antaa onnen iäisen. Vain Jeesus riittää. Kaiken peittää yö ja sydän, tuskaa täynnä, kuumeisesti lyö, kun kuljen kautta korven pimennon. Vain Jeesus riittää, kun Hän luonain on. Vain Jeesus riittää. Myrskyt raivoaa ja aallot uhkaa purren hukuttaa. Oi, auta, Herra, huudan tuskassaan. Hän tyyntää myrskyn, kun on purressain. On luonain Jeesus. Silmäin sulkeutuu ja päärlyportit mulle avautuu. On luonain Hän, kun jätän tämän maan ja muutan Isän kotiin ihanaan. (HV 2/1955)

JEESUS LÄHTEENÄ JA OPETTAJANA

Koettaessamme eläytyä kanssaihmistemme ongelmiin, meidän päällimmäisenä tavoitteena tulisi olla, että tavalla taikka toisella Jeesuksen nimi tulisi esiin, kuulisimme hänen paimenääntään ja niin kohtaisimme hänet sekä lähteenä että opastajana. Me itse olemme ihmisinä niin tyhjiä ja tyhjänpäiväisiä!

Jeesus lähteenä! Miten aikoinaan profeetta Sakarja sanoikaan: "Sinä päivänä… puhkeaa lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta” (13:1). Kristillinen kirkko on ymmärtänyt, että tämä profetia puhuu juuri Jeesuksesta. Hän on keskellämme kuin avoin lähde. Me saamme siitä juoda elämän vettä. Psalmista sanoo: ”Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon” (Ps. 36:10) ja hän on meille ”lähde, josta vesi ei ehdy” (Jes 58:11).

Samalla on hyvä myös palauttaa mieleen profeetta Jeremian surumieliset sanat: ”Minut, elävän veden lähteen, se on hylännyt ja hakannut itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä” (Jer. 2:13).”He ovat hylänneet Herran, elävän veden lähteen.” Mutta jatkaa rukouksella: ”Paranna sinä minut, Herra, niin minä paranen. Auta minua, niin minä saan avun. Sinua yksin minä ylistän!” (17:13, 14).

”Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään." He kysyivät: "Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?" Jeesus vastasi: "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko" (Joh. 6:27-28).

Muistamme myös kuinka Jeesus huusi kovalla äännellä – niin todella Raamattu kertoo: huusi kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan" (Joh. 7:37-38).

Voisimmepa psalmin laulajien tavoin sanoa: "Kaikki minun lähteeni ovat sinussa". (Ps. 87:7 KR 38). Hän on se ainoa, joka voi antaa minulle elämän, todellisen elämän. Hän voi antaa elämän, josta Raamattu käyttää sanaa yltäkylläinen (Joh. 10:10, kreik. perisson, vielä enemmän, ylenpalttinen, yllin kylin, peri tarkoittaa ympäröidä joka puolelta). Vain hän antaa iankaikkisen elämän. ”Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta” (Joh. 10:28).

Miten Jeesus sanoikaan samarialaiselle naiselle: ”Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä" (Joh 4:14).

Miten suurenmoista olisikaan, jos saisimme sielunhoitotilanteessa kuulla ja jopa kokea todeksi Jesajan sana: ”Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa! Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan siihen, mikä ei tee kylläiseksi? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin, te saatte nauttia parhaista herkuista. Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää!” (Jes 55:1-3).

SYNTIEMME ANTEEKSIANTAMUS ON RATKAISEVA SUHTEESSAMME JUMALAAN, ILMAN SITÄ MEILLE EI OLE YHTEYTTÄ JUMALAAN

Vasta nyt otamme esille otsikkomme avainsanan – tuon vaikean ja niin tärkeän sanan anteeksiantamus. Meille on talletettuna järkyttävä Mooseksen rukous Jumalan johdatusta vastaan kapinaan nousseen kansansa puolesta: ”Herra, näytä nyt voimasi suuruus! Olethan sanonut: 'Herra on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä on suuri. Hän antaa anteeksi pahat teot ja rikkomukset, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen hän panee lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista.' Koska siis armosi on suuri, anna kansallesi anteeksi sen pahat teot, niin kuin olet tähänkin asti antanut sille anteeksi aina Egyptistä lähdöstä saakka." Herra sanoi: "Minä annan anteeksi, niin kuin pyysit” (4 Moos. 14:17-20). Syntisyytemme tähden vain anteeksiantamus voi luoda läheisen yhteyden meidän ja Jumalan välille.

Juuri anteeksiantamus on ainoa sana Apostolisessa uskontunnustuksessa, jolla kuvataan koko uskonelämän todellista sisältöä: ”Minä uskon… syntien anteeksiantamuksen (kreik. eis afesin hamartion). Verbi afiemi voidaan kääntää sanoilla päästää, heittää, lähettää, antaa mennä, laskea mene­mään, hylätä, poistua jostakin

Yhteys Jumalaan ja olemisemme Jumalan lapsena voi toteutua vain syntiemme anteeksiantamuksessa. Voimme toki sanan anteeksiantamus vaihtaa myös sanaan uskonvanhurskaus – molemmat sanat kuvaavat samaa asiaa.

Syntiemme anteeksiantamuksessa on aina ja ennen kaikkea kysymys Jumalan suhteesta, Jumalan asenteesta meihin – käytän näitä perin inhimillisiä sanoja. Syntiemme anteeksiantamus tapahtuu aina ja joka kerta Jumalan edessä taivaassa tai ehkä voimme sanoa Jumalan sydämessä hänen ajatellessaan meitä. Syntiemme anteeksiantamus tapahtuu Jumalan sisimmässä.

Mitä tarkoitan, kun sanon, että anteeksiantamuksessa on kysymys Jumalan sisimmästä? Asian tekee meille havainnollisesti Raamatun ehkä vaikeimmin luettava kirja 3. Moos. Se on kirja synnistä, uhrista, verestä, sovituksesta ja anteeksiantamuksesta. Yhteenvetona siellä sanotaan: ”Veri tuottaa sovituksen” (3 Moos 17:11 KR 38). Saman sanoo UT: ”Ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista” (Hepr. 9:22).

3. Moos:ssa syntien anteeksiantamuksen lähtökohtana on se, että joku israelilainen oli tehnyt syntiä, rikkonut Herran käskyä vastaan ja tehnyt jotakin, mitä ei saa tehdä (4:2). Näin hän oli tullut syynalaiseksi, syylliseksi (4:3,13, 22, 27, 5:1, 2, 3, 4, 5). Toimintaohjeet ovat selvät: "Kun joku on joutunut syynalaiseksi jonkin tällaisen teon vuoksi, hänen tulee tunnustaa rikkomuksensa. Hänen on tekemänsä rikkomuksen sovitukseksi tuotava Herralle syntiuhrina… lammas. Pappi toimittakoon hänen rikkomuksensa sovitusmenot” (5:5-6).

Yksityiskohtaisesti saamme tietää, että kun syntinen on tuonut syntiuhriksi uhrieläimen, hänen on pantava kätensä eläimen päälle tunnustettava siinä syntinsä (3 Moos. 16:21). Mutta tämähän on samaa, mitä UT sanoo: ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1 Joh 1:9).

Näin sovitettavat synnit pannaan uhrieläimen kannettavaksi (3 Moos 16:10, 21). Mutta niinhän UT:kin sanoo: ”Itse, omassa ruumiissaan, hän ’kantoi meidän syntimme’ ristinpuulle” (1 Piet. 2:24). Kuinka hyvin tähän viittaakaan Johannes Kastajan sanat: ”Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh 1:29).

Tunnustamisen jälkeen syntisen itsensä oli teurastettava uhrieläin. Nyt pappi ottaa eläimen verta ja sivelee sitä alttarin sarviin. Näin toimitetaan synnin sovitus ja vasta sen jälkeen ihminen on Herran edessä puhdas kaikista synneistään (16:30).

On häkellyttävää lukea, kuinka 3 Moos:n luvuissa 4 ja 5 toistetaan tämä äärettömän tärkeä totuus anteeksiantamuksesta kahdeksan kertaa. Sen tulisi syöpyä syvälle meidän sydämeemme:

Kun pappi on toimittanut nämä sovitusmenot, kansa saa rikkomuksensa anteeksi (4:20).

Kun pappi näin on toimittanut sovitusmenot, kansan johtomies saa rikkomuksensa anteeksi (4:26),

kun pappi on toimittanut sovitusmenot, rikkomuksen tekijä saa tekonsa anteeksi” (4:31),

kun pappi on toimittanut sovitusmenot, rikkomuksen tekijä saa tekonsa anteeksi” (4:35),

kun pappi on toimittanut sovitusmenot, rikkomuksen tehneelle annetaan anteeksi” (5:10),

kun pappi on toimittanut sovitusmenot jostakin tällaisesta rikkomuksesta, rikkomuksen tekijä saa tekonsa anteeksi (5:13)

kun pappi on toimittanut tahattomasti tehdyn rikkomuksen sovitusmenot, rikkomus annetaan anteeksi” (5:18),

kun pappi on toimittanut sovitusmenot Herran edessä, rikkomus annetaan anteeksi (5:26).

Jeesus on meidän syntiuhrimme ja pappimme. Hän on meidän puolestamme toimittanut sovitusmenot ja siksi hänen kädestään voimme saada syntimme anteeksi. Näin Jeesus on meille anteeksiantamuksen lähde, hän on se avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan.

Tätä kuunnellessamme meille muistutetaan: ”Jumalan rakkaus antoi maailmalle synnit anteeksi vasta sitten, kun Kristus ensin oli kärsinyt kuoleman sijaisenamme. Jumalassa tapahtui sittenkin mielenmuutos, kun sijaiskärsimys poisti rakkauden esteenä olleen vihan” (Jukka Thurèn).

Siksi voimme nyt rohkeasti julistaa: "Jumala antaa synnit anteeksi, antaa anteeksi kaikki synnit ja kaikissa tapauksissa ja kaikkina aikoina ja antaa anteeksi ansaitsemattomasti ja kokonaan." Ja lisätä Lutherin sanat: "Syntien anteeksiantamusta ei voida ottaa vastaan muutoin kuin uskolla. Aarre on kyllä tarjona ja pantuna jokaiselle ovelle, vieläpä pöydällekin, mutta siihen vaaditaan, että sinä myös otat sen vastaan ja pidät sen varmasti sellaisena kuin sanat sen sinulle antavat" (C.O. Rosenius).

1960-luvulla Suomessakin vieraillut lähetystyöntekijä Ralf Shallis on terävästi nähnyt tähän sisältyvän erään nykyajan ihmisen ongelman. ”Joku sanoo nyt varmasti: "Tuo kuulostaa kyllä hie­nolta, mutta ei se niin helppoa ole. Mitä oikein tarkoitat? Sitäkö, että voin tehdä syntiä Jumalaa vastaan ja kuitenkin kaikki pyyhitään aina noin vain pois? Ei mi­nun omatuntona ainakaan salli minun uskoa niin help­poon ratkaisuun!" Olet aivan oikeassa, kun et halua uskoa helppoon ratkaisuun. Jumalalle tämä ratkaisu ei ollut helppo. Pienimmästäkin synnistäsi Jumala maksoi kalliin hin­nan: Poikansa kärsimisen ja kuoleman. Jeesuksen ve­ren vuodattaminen oli kaikkea muuta kuin helppo rat­kaisu, mutta Jumala haluaa sinun uskovan tämän ainut­laatuisen uhrin tuottaman sovituksen ehdottomuuteen. Jeesus itse huusi ristillä: "Se on täytetty." Jos et usko, että Hän antaa anteeksi, olet langennut epäuskon syn­tiin. Saatanan perimmäinen tarkoitus on viedä sinulta varmuus anteeksiantamuksesta ja syöstä sinut takaisin tuskaisiin epäilyksiin. Näin hän lamaannuttaa hengelli­sen elämäsi, ja uskosi pysyy voimattomana.” ”Tuntuuko liian helpolta? Asia on kuitenkin niin, että Jumalan anteeksiantamusta ei voi saada millään muulla tavalla. Ota se vastaan ja kiitti Jumalaa! Ymmärrätkö, miten täydellisen työn Jumala on teh­nyt puolestasi? Oletko todella ymmärtänyt Jeesuksen veren arvon? Jumala kutsuu meitä kasvojensa eteen siksi, että Jeesus on Puolustajamme ja ylimmäinen pappimme eikä suinkaan vihollisemme.”

Per Wallendorff kirjoitti: "Kristuksen rakkaus tuo meidät syntiemme anteeksiantamuksen osallisuuteen. Siinä julistetaan Jumalan edessä joka hetki meille vanhurskauttamistuomio. Siinä syntisinä ja heikkoina tunnustamme viheliäisyytemme ja pyydämme, että Jumala Jeesuksen tähden antaisi kaikki syntimme anteeksi olemuksemme pohjia myöten. Siinä rukoilemme, että Jumala synnyttäisi oikean uskon sydämeemme ja pukisi päällemme Kristuksen lahjavanhurskauden pyhitykseksi, viisaudeksi ja lunastukseksi. Tämän vanhurskautustuomion tuo meille Raamatun saan Pyhä Hengen kautta omaisuudeksemme ja iloksemme. Kiitos tästä, rakas Herra Jeesus!" (Kylväjän ensimmäinen Vuosikirja 1980).

”Syntien anteeksiantamus on loukkaamaton ja muuttumaton. Turvatkaamme siihen. Pitäkäämme tätä lahjaa kaikkia muita kalliimpana, vieläpä halveksikaamme tämän lahjan rinnalla kaikkia muita, niin suuria ja loistavia kuin ovatkin” (Luther, Gen II, 289).

"Kristityl­le on usko syntien anteek­siantamukseen aina oleva suuri ja ratkaiseva asia. Se ei siis kuuluu vain uskonelämän alkuvaiheeseen. Mitä vanhemmaksi kristitty tulee, mitä pitemmälle hän pääsee pyhityksessä, mitä enemmän hän on tekemisissä Pyhän Hengen kanssa - sitä kipeämmin hän tarvitsee syntien anteeksiantamusta. Syntien anteeksiantamuksen ratkaiseva merkitys kristillisyyden muiden lahjojen rinnalla on siinä, että vain se suo meille pääsyn taivaaseen. Jumalan tuomioistuimen edessä ei kysytä suuria hengellisiä elämyksiä, ihmeparantumisia, Jumalan valtakunnan työssä saavutettuja tuloksia eikä muutakaan - vain sitä ovatko syntimme annetut meille anteeksi." "Kristuksen seu­rakunta ei kuitenkaan elä moraalista eikä Jumalan käskyjen tuntemisesta ja noudatta­mises­ta. Ei se elä uskonnostakaan, ei korkeista jumaluuden kokemisista eikä Jumalan salaisuuk­sien tuntemisesta. Se elää yksin syntien anteeksisaamisesta" (Fr. Wislöff, Raitis usko).

Mutta sitten tulee tärkeä huomio, joka nimenomaan sielunhoidossa on mitä keskeisin ja myös mitä kipein totuus: "Kaikki synnit ovat armosta annettu anteeksi, mutta vielä ei ole kaikki tullut terveeksi saadun lahjan kautta" (Luther). Siis anteeksiannon saanut ei olekaan tullut synnittömäksi. "Lihaamme rasittaa ikuinen synti. Niin kauan kuin maan päällä elämme, eivät virheemme ja erehdyksemme lopu. Siksi on todella tarpeen olla olemassa meitä varten ikuinen ja aina vaikuttava anteeksiantamus niin ettemme syntiemme tähden uudelleen joutuisi Jumalan vihattaviksi, vaan pysyisimme anteeksiantamuksen tähden alati armon autettavana" (Luther).