IRC-Galleria

Yksikään ihminen ei ole luonnostaan syntiinlankeemuksen ja perisyntisyyden tähden Jumalan lapsi. Raamattu sanoo sen selvästi: Väite, että kaikki ihmiset ovat jo ihmisyytensä tähden Jumalan lapsia, on kaunis inhimillinen kuvitelma.

Jokainen ihminen on kyllä Jumalan luomistyön tulos ja siksi ihmeellinen (Ps 139:13-14). Mutta synti estää ihmistä pääsemästä sydämelliseen ja lapsenomaiseen suhteeseen Jumalaan. Ihminen on todellisesta ja oikeasta Jumalasta vieraantunut ja jopa vihamielinen häntä kohtaan (Kol 1:21). Ihmisessä kiehuu jatkuvasti kapinamieli Jumalaa vastaan. Raamattu sanoo suorasukaisesti, että ihminen voi olla Paholaisen lapsi (1 Joh 3:10).

Paavali vakuuttaa kuitenkin kirjeensä vastaanottajille, että "te kaikki olette Jumalan lapsia". Aivan samalla tavoin Johannes vakuuttaa: "Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme… Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on (1 Joh 3:1-2).

Mikään tässä maailmassa ei ole sen tärkeämpää ja suurenmoisempaa kuin se, että olemme Jumalan lapsia. Jumalan lapseuteen sisältyy koko ihmisenä olemisen syvin tarkoitus. Jos olemme Jumalan lapsia, silloin olemme saavuttaneet olemassaolomme todellisen päämäärän.

Raamattu opettaa myös selvästi, millä perusteella voimme omistaa itsellemme Jumalan lapsen nimen. Ensin kielteisesti: "Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset (Room 9:8)". Se lupaus, jonka voimasta ihminen syntyy Jumalan lapseksi on evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta (Room 1:16-17).

Armollinen Jumalan kaiken luojana ja perustajana "tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen" (Hepr 2:10). Koska ihmisillä oli liha ja veri, tuli Jeesuskin ihmiseksi, ihmisten kaltaiseksi. "Hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit" (Hepr 2:17). Siksi Jumala tahtoi, "että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta (2:9). "Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina" (2:14).

Vain usko Jeesukseen Kristukseen synnyttää meidät Jumalan lapsiksi. "Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi" (Joh 1:12). Usko Kristukseen synnyttää meidät Jumalan lapsiksi.. Uskon kautta Kristukseen saimme lapseuden hengen, jossa huudamme "Abba! Isä!" (Room 8:15). Nyt elämän perussuhde Jumalaan on mitä todellisin ja antaa elämällemme mielekkyyden ja sisällön. Vasta uskosta vanhurskaaksi tuleminen antaa rauhan Jumalan kanssa (Room 5:1). Siksi usko Kristukseen on suurin ja merkittävin asia, mikä ihmisellä voi olla elämässään. Se on parasta mitä ihminen voi koskaan saavuttaa rajan tällä puolella.

Usko yhdistää meidät Kristukseen. Nyt olemme Kristuksessa Jeesuksessa (3:26, KR38). Olemme hänessä, kuulumme hänelle ja olemme hänen omiaan (3:29). Kuten jäsen kuuluu ruumiiseen ja muodostaa yhden kokonaisuuden, niin mekin kulumme Kristukseen. Kuten viinipuun oksa on rungossa, niin mekin olemme Kristuksessa. Uskossa pysymme hänessä ja hän pysyy meissä (Joh 15:5).

Jumalan lapsen koko elämä painopiste on toivossa ja edessä olevassa kirkkaudessa. Niin masentavaa ja ahdistavaa kuin ajallinen elämä saattaakin jollekin meistä olla, niin joka tapauksessa ja aina meillä on lupa Paavalin tavoin puhua tästä hetken kestävästä, jopa vähäisestä ahdistuksesta, joka ei merkitse mitään verrattuna määrättömän suureen ja ikuiseen kirkkauteen (2 Kor 4:17). Jumalan sanan avulla päättelemme, etteivät missään tapauksessa, "etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme" (Room 8:18). Siksi emme saa lannistua, vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin ja maallinen majamme puretaan (2 Kor 5:1). Toki tänään vielä joudumme huokailemaan ahdistuneena. Opettelemme jatkuvasti elämään uskon eikä näkemisen varassa (5:7), mutta voimme kaikesta huolimatta olla turvallisella mielellä elämän hulluuden keskellä.

Näin siksi, koska olemme vakuuttuneita siitä, ettei mikään voi erottaa meitä Kristuksen rakkaudesta, ei tuska eikä ahdistus. Raamattu lupaa, että kaikki vaikuttaa elämässämme parhaaksemme (Room 8:28) ja Herra antaa meille varman voiton kaikissa ahdistuksissamme (8:37). Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut, sillä ei mikään nykyinen eikä tuleva voi irrottaa meitä Jumalan rakkaudesta (8:38).

Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne (Gal 3:27).

Meidät on kastettu, upotettu Kristukseen. Kaste on todella Kristukseen kastettuna olemista - ei jotain ulkonaista, kauaksi menneisyyteen jäänyttä muotomenoa. Se on tänäänkin todellisuutta, joka vakuuttaa meille, että olemme pukeneet päällemme Kristuksen. Saamme luottaa siihen, että meidät on kätketty ainoaan nimeen taivaan kannen alla, joka voi pelasta (Apt 4:12).

Olemme kätkeytyneet Kristukseen niin, ettei alastomuutemme, syntisyytemme häpeä enää näkyisi. Sillä Kristukseen kastettuina ja häneen uskon kautta pukeutuneina olemme edelleenkin syntisiä ihmisiä. Näkyvästä ja koettavasta syntisyydestämme huolimatta emme tee väärin luottaessamme siihen, että meillä on nyt Karitsan veressä valkaistut vaatteet päällämme. Ne ovat yhtä todelliset kuin kasteen vesi ja syntisyytemme. Vain valkeisiin vaatteisiin puetut pääsevät Jumalan valtaistuimen eteen palvelemaan häntä (Ilm 7:9,15).

"Kristukseen pukeutuminen evankeliumin kannalta katsoen siis on pukeutumista, ei lakiin eikä tekoihin, vaan sanomattomaan lahjaan, nimittäin syntien anteeksiantamukseen, vanhurskauteen, rauhaan, lohdutukseen, iloon Pyhässä Hengessä, autuuteen, elämään, niin, itse Kristukseen" (Luther). Kristus on suurempi kuin syntisyytemme ja hän voittaa sen tänään peittämällä ja kerran ylösnousemuksen päivänä hävittämällä. "Usko siis on mitä hellittämättömintä tähyämistä: se ei katso mihinkään muuhun kuin Kristukseen, synnin ja kuoleman voittajaan ja vanhurskauden ja autuuden ja iankaikkisen elämän antajaan" (Luther).