IRC-Galleria

San_naaa

San_naaa

a friend with weed, is a friend indeed.

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Perjantai 04.09.2009 16:10

Toisista pääsee irti
Joihinkin jää roikkumaan
Ja sitten on vielä ne tyypit
Joista tulee sulle naru kaulaan
Irc-gallerian eurovaalikoneeseen vastanneista ehdokkaista joka kuudes laillistaisi kannabiksen.

Kyselyyn vastanneista noin 160 ehdokkaasta 28 laillistaisi kannabiksen käytön. Laillistamisen puolesta puhuvat muun muassa Arja Alho (sd), Umayya Abu-hanna (vihr), Jukka Relander (vihr), Atik Ismail (vas), sekä Ukko Metsola (kok). Eurovaaliehdokkaita on yhteensä noin 240, joten kannabiksen puolta pitää joka kymmenes ehdokas.

- Olisi olennaista, että viesti mietojen huumeiden ja vahvojen huumeiden valtavasta erosta todella menisi perille, perustelee Jukka Relander.

- Kuten kaikissa kysymyksissä, ei kannata katsoa asioita mustavalkoisten silmälasien kautta. Kannabista ei kannata demonisoida eikä myöskään jumaloida, järkeilee Umayya Abu-hanna. Osa ehdokkaista perusteli laillistamista lääkekäytöllä.

Eniten kannabiksen laillistamista puolsivat kommunistisen puolueen jäsenet. Heistä noin puolet oli sallimisen kannalla. Vasemmistoliitossa hieman yli neljännes kannatti laillistamista. Muissa puolueissa sallimisen kannalla on vain muutamia ehdokkaita. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

hahLauantai 27.06.2009 20:15

- Vanhemmat »