IRC-Galleria

SanekinGi

SanekinGi

♥Helsingin IFK♥ Mitään kauniimpaa ei oo♥

#41Perjantai 26.04.2013 22:14

Tämä pallo pyörii radallaan
Vaikka joskus jokaisella maailma romahtaa.
On turha luulla, että meitä odotetaan.
Nouse ylös lähtökuopasta, sillä jokainen käy sen
taiston vuorollaan!
Nuoralla me tasapainoillaan,
ja katseemme taas kerran alas suunnataan
saako mikään meitä toiseen luottamaan?
Jäämään säälipisteitä varten maahan makaamaan.


Niin paljon turhia sanoja
Kahden pienen ihmisen suhteessa
Joista kumpikaan ei tiedä mitä haluavat
Ei silloin osannut arvostaa
Meidän kahden yhteistä rakkautta
Sitä turha enää on pelastaa
En osannut sua mä rakastaa

#40Perjantai 26.04.2013 17:16

olen kokeillut/maistanut:
[x] kaljaa
[x] siidereitä
[x] viinaa
[ ] kotiviiniä
[x] liköörejä
[x] kaiken maailman muita alkoholisekotuksia, joista ei oo mitään hajua mitä niissä on ollut
[x] tupakkaa
[ ] löysää suunuuskaa tykittämällä
[ ] pussinuuskaa
[ ] nenänuuskaa
[ ] pilveä
[ ] en vielä pilveä mutta kiinnoistaisi kokeilla

olen suudellut:
[ ] ensimmäistä kertaa reilu vuosi sitten
[x] vuotta nuorempaa
[x] samanikäistä
[x] vuotta vanhempaa
[x] kaksi vuotta vanhempaa
[x] kolme vuotta vanhempaa
[x] neljä vuotta vanhempaa
[x] viisi vuotta vanhempaa
[x] kaveria
[ ] tuntematonta
[ x] niin etten muista siitä mitään
[x] ihmistä, jonka suutelemista kadun
[x] ihmistä, jota haluaisin pussata uudestaan
[x] yli 5 pojan kanssa
[ ] yli 15 pojan kanssa
[x] niin että koko koulu on nähnyt
[x] niin että kukaan muu ei ole nähnyt
[x] kun vain yksi muu ihminen on nähnyt
[x] ja hävennyt suutelemisen jälkeen
[ ] elämäni kaameimman pusun jossain hikisessä baarissa tanssilattialla kauheis kaasuis
[x] ilman tunteita
[x] tunteitten kanssa
[ ] useamman pojan kanssa samana iltana

Olen
[ ] mokannut tosi pahasti, niin että kavereille on koitunut siitä poliisiharmeja
[x] vetänyt perseet olalle ja hävennyt itseään pitkiä aikoja sen jälkeen
[ ] lähes aina kännissä siinä kunnossa ettei järki ja muisti toimi
[x] ja päättänyt parantaa tapani!
[x] suututtanut kaverini
[ ] ikisinkku
[x] kyllästynyt kavereihin
[x] mutta silti arvostan että ne jaksaa mua
[x] tympääntynyt siihen, etteivät omat miesvalinnat ikinä kelpaa kavereille
[x] siksi en enää kuuntele niitten mielipiteitä!
[ ] ja aivan saatanan kyllästynyt opiskeluun, etenkin pänttäämiseen
[ ] ääliön kissan omistaja
[x] tyytymätön ulkonäköönsä
[x] aina vaan liian köyhä
[x] onnellinen parisängyn omistaja
[ ] univeloissa
[x] kahvinhimoinen
[x] rakastunut nukkumiseen

musiikkimakuni:
[x] Avenged Sevenfold
[ ] Trilogia
[ ] Uniikki
[ ] Fintelligens
[ ] Yms. Rähinärecordsin jäsenet
[ ] Cheek
[ ] Bruno Mars
[ ] David Guetta
[x] Jare&VilleGalle
[ ] Swedish House Mafia
[x] yleisesti kaikki muukin jumputus
[x] eikä tosiaan rajoitu näihin.

©YOU
• Kuinka vanha olet? - 17v.
• Kuinka vanhaksi sinua usein luullaan? - en oo kyselly.
• Onko sinulla paljon kavereita? - tarpeeks.
• Entäs parasta ystävää? - tarpeeks.
• Onko sinulla lävistyksiä? - onn.
• Jos on, missä? - huulessa ja korvissa.
• Entäs haluaisitko, minne? - kieleen ja kulmaan.
• Minkä väriset hiukset omistat? - tummanruskeet.
• Missä vaatekaupoissa käyt? - vähän kaikissa, mitä ny idiksestä löytyyki.

• Oletko:
♦ (x) hetero
♦ () bi
♦ () homo
♦ () en luokittele itseäni

♥ LOVE
• Oletko varattu? - jeps.
• Oletko ihastunut? - rakastunu♥
• Entäs rakastunut? - oonn♥
• Vai oletko forever_alone? - novittu.
• Oletko seurustellut yli 5 ihmisen kanssa vakavasti? - en. vain kahden kanssa.

★ MUSIC
☆ Minkätyylistä musiikkia kuuntelet? - kaikenlaista, iskelmää, heviä ja rokkia suurimmaks osaks, kuitenki suomalaista.
☆ Mikä/mitkä on lempi bändisi? - Raaka-aine, Popeda, Kaija Koo ja Avenged Sevenfold.
☆ Minkätyylistä musiikkia et voi sietää? - räppiä, yks esimerkki Petri NygÃ¥rd, hyi helvetti.
☆ Kuunteletko musiikkia joka päivä? - melkeepä.
☆ Soitatko jotain soitinta? - en.
☆ Jos soitat, mitä? -
☆ Pystyisitkö elämään ilman musiikkia? - en varmaa.
☆ Onko Robin ihQ♥? - noeioo. :D
☆ Entäs Kurt Cobain? - en oo kuunellu.

► TODAY/NOW
◘ Mitä olet tehnyt tänään? - käyny kylillä ainaki.
◘ Olitko töissä/koulussa? - enn.
◘ Näitkö kavereita? - jeps. :)
◘ Käytitkö rahaa? - enn.
◘ Väsyttääkö? - ei ny sillee.
◘ Vituttaako? - eikai kauheesti.
◘ Mitä muita sivuja sinulla on auki?- fb, kuvake oikotie ja ähtärin kaupunki sivut.
◘ Mitä mielesi tekee juuri nyt? - mennä lenkille.

#39Perjantai 19.04.2013 21:17

Jos saat yli 30 olet massateini.

(1) Omistan mp3/ipodin...
( ) ...ja kuuntelen sitä vähintään 3 h päiväs
( ) Twilight on hyvä...
( ) ...ja oon nähny kaikki osat elokuvana...
( ) ...tai/ja lukenu kaikki kirjat siitä
(2) Sulla on nick irc-galleriassa...
( ) Farkkuleggingsit <3
(3) Vihaat kouluruokaa
( ) Omistat ainakin yhden Wesc-vaatteen...
( ) ...ja Paul Frank-vaatteen...
( ) ...tai sit haluaisit sellaisia
(4) Enemmän kuin yhdet pillifarkut
(5) Käytät huppareita
( ) Miley Cyrus on hyvä...
( )...ja myös Anna Abreu...
( ) ...sekä Tokio Hotel...
( ) ...ja Paramore...
( ) ...ja tietty Avril Lavigne
( ) ...+ Lady GaGa
( ) Ainakin 5 kaverillasi on samanlaisia vaatteitta kuin sinulla
( ) Svea-pipot on hienoi
( ) Huulet mutrulla joka kuvassa...
( ) ...ja siristät silmiä samalla...
(6) Nudehuulet on hienoja
(7) Kerrostetut hiukset...
(8) ...ja otsatukka (suora- tai sivuotsatukka)
( ) Säärystimiä käytät joskus
( ) Roikkuva pipo
( ) Shoppaat vähintään kerran kuukaudessa
( ) Et harrasta mitään urheilua...
( ) ...paitsi ehkä koiran kanssa lenkkeilyä
( ) Käytät paljon hymiöitä
( ) Tulee iso puhelinlasku joka kuukausi...
( ) ...tai sitte saldo lopussa koko ajan
(9) Et syö paljoa, koska et halua lihoa
( ) Olet melko laiha
(10) Valitat olevasi lihava, vaikka kaverisi sanovat toisin
( ) Raiskaat välimerkkejä ja sydämiä
(11) Käytät ripsiväriä ja huulikiiltoa tai huulikiillon tilalla peitevoidetta
(12) Et siedä finnejä kasvoissasi
( ) Olet koukussa gosuun
( ) Käytät paljon hiuslakkaa
( ) Ajattelet nyt, että tämä gallup on surkea...
( ) ...koska puoletkaan väittämistä ei pidä paikkaansa...
( ) ...sillä olisit muka massateini
( ) Nomination-koru...
( ) ..jossa on ainakin 3 palaa
(hyivittu) Robert Pattinson on aika hyvä näköinen
12

#38Perjantai 19.04.2013 21:11

Olen suudellut...
[x] poskelle
[x] kaulalle
[x] huulille
[x] kädelle
[x] huoneessani
[x] eri sukupuolta
[x] samaa sukupuolta
[x] vanhempaa kuin minä
[x] sinisilmäistä blondia
[x] minua lyhyempää
[x] jotakuta kenellä on huulikoru
[] jotakuta kenellä on kielikoru
[x] jotakuta kenestä välitän yhä
[x] kuka oli todella humalassa
[x] kun olin itse todella humalassa
[x] pidempää kuin minä
[x] aamulla
[x] juuri heräämisen jälkeen
[x] ennen nukkumaan menoa
[x] myöhään illalla
[x] jossakin ulkona
[x] sängyllä
[ ] hautausmaalla
[x] koulussa
[x] seinää vasten
[ ] esityksessä
[x] rannalla
[ ] altaassa
[x] sateessa
[ ] jotakuta kenellä on sukupuolitauti
[ ] lentokoneessa
[x] elokuvissa
[x] julkisella paikalla
[x] kylpyhuoneessa
[x] pimeässä
[ ] katolla
[ ] veden alla
[x] kun sinä/hän ajoi
[] täysin tuntematonta
[ ] vanhainkodissa
[x] suihkussa
[ ] puistossa
[x] kahden kesken
[x] kun ihmiset katselivat

RAKKAUS JA YSTÄVÄT

Oletko riippuvainen ihmisistä? - jonki verra.
Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita? - ystäviä muutamia, kavereita jonki verra.
Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus? - onn.
Riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - en.
Kerrotko kaiken parhaalle ystävällesi? - joo.
Oletko puhunut tänään kellekään vastakkaisen sukupuolen edustajalle? - oon.
Haluaisitko tutustua johonkin tuttuusi paremmin? - jeps.

SYVÄLLISEMMIN

Oletko tyytyväinen elämäntilanteesi? - ennyttiiä.
Pidätkö koulunkäynnistä? - jaa.
Viimeisin mokailusi? - :s
Oletko pitkävihainen? - riippuu.
Pidätkö muiden ihmisten seurasta? - joo, mut en hirvee isosta lössistä.
Oletko mustasukkainen? - en tällä hetkellä, mutta valitettavasti..... :s
Milloin viimeksi olet ollut todella vittuuntunut? - öö toissapäivänä.
Voiko sinuun luottaa? - jookai. :D
Milloin viimeksi nauroit? - tänää.
Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - enn.
Oletko kaivannut tänään jotakin? - jjoo..

VIIMEISIN HENKILÖ

Jonka kanssa menit shoppailemaan? - öö öö.. :P Kata kai? Tai Mikko.
Jolle huusit viimeksi? - Ööö.. Äite?
Jolle tekstasit keskellä yötä? - Mikko♥
Jota halasit? - Mikko♥♥

Tee tämä henkilöistä jotka tulevat ensimmäisenä kirjaimista mieleesi!

- J
Kuinka paljon hän merkitsee sinulle? - ei paljjoo, en oikee ees tunne.
Voisitko kertoa hänelle asioita joita et kertoisi muille? - en.
Suutelisitko häntä? - en helvetis!! :D
Oletko riidellyt hänen kanssaan? - en.
Onko hän tyttö vai poika ? - poika.

- S
Onko hän sinua nuorempi vai vanhempi? - nuorempi.
Onko teillä paljon yhteisiä muistoja? - on♥
Oletko tällä hetkellä ihastunut häneen? - een. :D
Onko hän tyttö vai poika ? - tyttö.


- E
Rakastatko häntä? - een.
Tiedätkö missä hän asuu? - juu.
Milloin viimeksi näit hänet? - en muista.
Mikä oli viimeisin asia, mitä hän sanoi sinulle? - en muista sitäkä. :D
Mitä teitte? - ei mitää oikee.
Oletko seurustellut hänen kanssaan? - en.
Oletko suudellut häntä? - en.
Onko hän tyttö vai poika? - poika.

- M
Onko hän sinulle tärkeä? - R.A.K.K.A.I.N.♥
Jos saisit soittaa viidelle ihmiselle ennen kuolemaasi, olisiko hän yksi heistä? - ensimmäinen !♥
Oletteko puhuneet puhelimessa? - jepp.
Onko hän tyttö vai poika? - poika.

#37Keskiviikko 17.04.2013 22:58

MITEN MENEE ?
- ihan.vitun.hyvin.
MITEN JUOT KAHVIS?
- makeutustabletilla.
ONKO SINULLA LEMPINIMIÄ ?
- on muutama.
MINKÄ VÄRINEN POSSU OLISIT, JOS OLISI PAKKO?
- vittu vaikka vihree.
ONKO SINULLA KOSKAAN OLLUT SALAISTA IHAILIJAA ?
- jaa a. eihä se ois salainen jos sen kertois..
OLETKO KOSKAAN KÄYNYT NAKU-UINNILLA ? MISSÄ ?
- oon. järvessä. :D
OLETKO KOSKAAN ITKENYT KATSOESSASI ELOKUVAA ? JOS, NIIN MIKÄ ELOKUVA OLI KYSEESSÄ?
- oon, ainakin kun katoin Hachikon. :3
MIKÄ ON LEMPIELOKUVASI ?
- monia.
MITÄ ALKOHOLIPITOISTA JUOMAA JOIT VIIMEKSI?
- viinaa ja juissi mansikkamehuu.
OLETKO KOSKAAN LENTÄNYT ULOS BAARISTA ?
- en.
MILLOIN OLET SEURAAVAN KERRAN HUMALASSA ?
- en tiiä.
Paidan Väri, JOKA ON NYT PÄÄLLÄSI ?
- valkonen.
KETÄ HALASIT VIIMEKSI ?
- Äitee.
KETKÄ OLIVAT PARHAITA YSTÄVIÄSI LAPSUUDESSASI ?
- öö.. Jessica, Meri, Piuku.

PAHINTA SEURAAVISSA ASIOISSA ON... ?

NIMESSÄNI
- kaikki.
KOULUSSANI/ TYÖSSÄNI
- kaikki.
LEMMIKISSÄNI
- kissa on sellane kusiluikku.
KOTIKAUPUNGISSANI
- kaikki.
NAAPUREISSANI
- eipä oo mitää pahaa.
KESÄSSÄ
- ötökät ja kamala kuumuus.

OLETKO KOSKAAN SAANUT 10 TODISTUKSEEN ? JOS OLET, MISTÄ AINEISTA ?
- en.
MINNE AVAINNIPPUSI AVAIMILLA PÄÄSEE ?
- himaan.
MILLOIN VIIMEKSI SÖIT LÄÄKKEEN ?
- eilen illalla.
OLETKO SUUDELLUT KETÄÄN KAVERILISTALLASI OLEVIA ?
- oon.
STRESSAATKO ?
- valitettavasti.
ÄRSYTTÄVIN TAPA HERÄTÄ?
- joku kiljuu vieres yms metelöi.
MITÄ TEIT ENNEN NÄIHIN KYSYMYKSIIN VASTAAMISTA ?
- selailin nettiä.
VIIMEISIN ASIA, JONKA JOKU SINULLE OSTI ?
- enmuista.
ERIKOISIN PAIKKA, JOSSA OLET NUKKUNUT ?
- öö.. ei oo erikoinen, mut jääkylmän auton takapenkillä tai sit saunassa.
EKSOOTTISIN ELÄIN, JOTA OLET KOSKENUT
- emt.
MIKÄ AUTTAA SINUA SELVIYTYMÄÄN MAHDOLLISISTA SURUISTA ?
- kaverit.
OLETKO KOSKAAN SEURUSTELLUT SAMAN HENKILÖN KANSSA KAHDESTI ?
- joo.

#36Sunnuntai 14.04.2013 00:21

Laita soittimesi sekoitukselle,
ja vastaa kysymyksiin seuraavan biisin nimellä:

Kuvaile ensirakkauttasi: In the end
Kuvaile tämän hetkistä ihastumistasi: Pysy vahvana
Mikä on haasteesi: System
Ketkä ovat ystäviäsi: Syyt syntyjen
Kuvaile ulkonäköäsi: Tahdotko mut tosiaan
Mitä teit viime yönä: Hetken tie on kevyt
Mikä on elämäsi tavoite: Teit meistä kauniin
Milloin harrastat seksiä: Teurastaja
Miten haluat kuolla:Tienhaara
Mitä sanot vanhemmillesi: Tinasormus
Missä vietät aikaasi: Tirehtööri
Mitä ajattelet yhteiskunnasta: Tunnit
Mikä on selityksesi kaikelle: Tuomittuna kulkemaan
Mitä ajattelet perjantaisin: Tuonen viemää
Kysymys elämästä, johon et ole saanut vastausta: Tuu takaisin
Mikä on lempivärisi: Tuulilasin nurkkaan
Mikä on neuvosi vähemmän kokeneille: Tyhjä lupaus
Mitä tekisit mieluiten juuri nyt: Walk with me in hell
Kuvaile parasta ystävääsi: Vastarannan valssi
Mitä on sänkysi alla: Verta ja lihaa
Mikä on ollut suurin saavutuksesi: Where the dead ships
Mihin menet häämatkalle: Viina, terva ja hauta
Mitä on tehtävälistallasi: Villi pohjola
Missä olisit mieluiten juuri nyt: Zombeja
Millanen fiilis sinulla on nyt: Again we rise
Miten elämäsi sujuu ylipäätään: Deliver us

#35Perjantai 12.04.2013 00:31

1. Nimeä yksi henkilö joka juhlii synttäreitään samana päivänä kuin sinä? - en tiiä ketää :D
2. Jutteletko facebookissa koskaan sisaruksiesi kanssa? - joskus.
3. Oletko koskaan ostanut ripsentaivuttimen varakumeja kaupasta? - en.
4. Jos käyt lenkillä, katsotko koskaan olkasi yli seuraako joku sinua? - en.
5. Mitä muistat ala-asteen musiikintunneista? - paskaa.
6. Mitä kortteja lompakostasi löytyy? Käytätkö niitä? - visa, henkkarit, kelakortti, bonus, käytän aika paljo.
8. Saavatko vanhemmat mielestäsi määrätä yli 16-vuotiaan lapsensa seksielämästä? - ei.
9. Näkeekö sinua koskaan siideri kädessä? - noeii.
10. Jos katsot Salattuja elämiä, kenen hahmon elämä on mielenkiintoisinta? - öö... varmaa kuulien. :D

11. Mitä teet, jos lehtimyyjä soittaa sinulle? - lyön luurii.
12. Millaisissa kengissä sinut nähtiin viimeksi ulkona? - tollasis mustis.
13. Millaista musiikkia kuuntelet, jos lähdet lenkille? - kaikenlaista.
14. Miltä viimeisin todistuksesi näytti? - ihahyvä.
15. Tupakoitko humalassa? - joo, ja iha liikaa..
16. Mikä on parasta kouluruokaa nykyisessä/viimeisimmässä koulussasi? - kalapihvit oli varmaa parhaimmat.
17. Voitko olla ihastunut moneen ihmiseen yhtä aikaa? - voin, en tosin enää. :D
18. Missä unelma-asuntosi sijaitsisi? - maaseudulla kaukana kaikesta.♥
19. Paljonko sinulla ja äidilläsi on ikäeroa? - enoo laskenu.
20. Mikä elokuvan/tv-sarjan kohtaus on saanut sinut kyynelehtimään? - en keksi just ny mitää.


22. Onko sinun helppo olla syömättä karkkia/suklaata jne? - on ku siihe tosissaa ryhtyy.
23. Oletko tutustunut uusiin ihmisiin kuluneen kuukauden aikana? - juu.
24. Mikä luonteenpiirre (muissa ihmisissä) ärsyttää sinua? - ylipirteet, angstiset ja kaksnaamaset on kaikkei ärsyttävimpiä. Sellaset säälisääli paskat..
25. Oletko naisten mielestä söpö vai seksikäs? - en.
26. Mitä romanttista aiot tehdä seuraavaksi (esim. kumppanisi kanssa)? - jjaa aa :D
27. Miltä tulevaisuutesi näyttää? - emmt.
28. Mitä olet syönyt tänään? - kaikkee paskaa.
29. Millainen olo sinulla on juuri nyt? - ihajees.
30. Tyhmin juttu jonka olet tehnyt? - :D


31. Kenen kyydissä olet viimeksi ollut? - Hessu.
32. Mitä lukee 5 saapuneessa viestissäsi? - "mone aikaa meijjän pitäs huome lähtee?"
33. Kenen vieressä viimeksi nukuit? - Mikon♥
34. Oletko itkenyt itsesi uneen jonkun ihmisen takia? - monestikin.
35. Saako sinut helposti nauramaan? - joo.. :D
36. Koska olit viimeksi saunassa ja kenen kanssa? - pari viikkoo si ja yksin.
37. Milloin olet viimeksi saanut halauksen? - tänään.
38. Vihaatko ketään juuri nyt? - joo!
39. Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? - Sonja.
40. Kuka sinua ärsyttää? - paari tyyppiä..

42. Jos sinun pitäisi olla 2 h päästä lentokentällä valmiina lomalle Ibizalle, kenet ottaisit mukaan? - öäöä Mikon ja Miitan.
43. Kuka näki viimeksi sinut? - Mikko, Hessu ja Kimmo näkee koko aja :D
44. Mitä aiot tehdä viikonloppuna? - jaa a.
45. Onko sinulla koskaan sellainen olo että olet henkisesti aivan tyhjä? - onn.
46. Oletko seurustellut koskaan vain sen takia että "täytyy olla joku"? - en.
47. Tuntuuko sinusta tällä hetkellä kurjalta? - eip.
48. Mitä mieltä olet poikamaisista tytöistä? - kivoja. :)
49. Onko sinua koskaan ahdisteltu? - onn.
50. Mitä löytyy meikkipussistasi? - kaikennäköstä.

51. Miksi kirosit viimeksi? - tänääää.
52. Jos saisit valita, olisitko tyttö vai poika? - tyttö varmaa.
53. Oletko koskaan ollut palkallisessa työssä? - oon.
54. Tiedätkö jääkiekon säännöt? - en oo perehtyny. :D
55. Oletko hellyydenkipeä? - jjuu. :D
56. Oletko koskaan kirjoittanut rakkauskirjettä? - oon.. xd
57. Kyselevätkö vanhempasi paljon rakkausasioistasi? - eip.
58. Onnistuisiko sinulta kaukosuhde? - riippuu, kerran on onnistunu.
59. Minkälaisen ensivaikutelman sinusta saa? - ööää entie. :D
60. Mikä huolestuttaa nyt? - eip mikää oikee.

61. Mitä pidät telttailusta? - hyi.
62. Luullaanko sinua erilaiseksi kuin oikeasti olet? - joo..
63. Laulaako kaikissa bändeissä mies, mitä kuuntelet? - eip.
64. Oletko tällä hetkellä mustasukkainen? - en.
65. Missä pidät puhelintasi öisin? - vieressä.
66. Onko joku joskus yllättänyt sinut tekemästä jotain kiellettyä? - jooo...
67. Teeskenteletkö koskaan olevasi sairas? - joskus oon..
68. Oletko mielestäsi hemmoteltu? - en.
69. Kaipaatko tällä hetkellä ketään? - jep...♥
70. Suututko helposti? - yleensä. :D

71. Pidätkö ukkosmyrskyistä? - en tosiaa.
72. Pystytkö helposti sanomaan ihmisille ei? - juu.
73. Uskotko rakkauteen? - joooo.
74. Onko raha tärkeämpää kuin rakkaus? - ei.
75. Vihaatko kun sinua tuijotetaan? - jooo!
76. Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt? - ajeleee....
77. Poltatko? - joo.
78. Antaisitko miehen/naisen tarjota drinkin, vaikket olisi kiinnostunut hänestä? - juu.
79. Onko ulkonäöllä väliä? - vähän. :)
80. Onko maailmassa ihmistä/ihmisiä, kenen takia luopuisit kaikesta
omistamastasi? - jaa a.. oon niin tehnykki joskus...

81. Tunnetko jonkun, joka ei pidä sinusta yhtään? - joo.
82. Voiko seksistä keskustella? - voi.
83. Otatko elämäsi liian vakavasti? - een. :D
84. Millainen riitelijä olet? - täyskusipää.
85. Kuvaile suhdettasi alkoholiin? - aika kielteinen, vaikka juonki aika usei :P
86. Oletko koskaan ollut autokolarissa? - en.
87. Leikitkö pienenä enemmän tyttöjen vai poikien leikkejä? - molempii.
88. Oletko koskaan tullut umpikännissä kotiin aamulla? - oon.
89. Onko oikein nauraa lihaville ihmisille? - ei.
90. Oletko koskaan itkenyt onnesta? - joo.

91. Oletko koskaan itkenyt pojan/tytön vuoksi? - juu.
92. Aiotko hankkia lapsia koskaan? - kait.
93. Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään? - jjaa a.
94. Oletko tyytyväinen elämääsi? - no joo..
95. Inhoatko ihmisiä, jotka luulevat liikoja itsestään? - joo.
96. Näkeekö vaatteistasi millaista musiikkia kuuntelet? - eip, ei ainakaa musta nää :D
97. Onko vanhempasi vielä elossa? - on.
98. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? - juu. :>
99. Oletko alipainoinen? - oisinki.
100. Pitäisikö sinulle olla oma liputuspäivä? - ei. :D

#34Tiistai 09.04.2013 00:59

♥ Love Questions ♥
1. Mikä on romanttisin väri? - punanen. :)
2. Milloin haluat naimisiin? - sit joskus..
3. Oletko ollut ihastunut viimeisen kuukauden sisällä? - rakaastunu♥
4. Huulet vai silmät? - silmät.
5. Oletko koskaan suudellut? - no en vitus.. : D
6. Hali edestä vai takaa? - kumpiki, takaa ehk kivempi..
7. Unelmoitko jostakin tällä hetkellä? - no jooooo..
8. Milloin viimeksi katsoit romanttisen elokuvan? - een muista.
9. Oletko onnellinen? - nojaa.
10. Haluaisitko jonkun itsellesi nyt? - nojooooo.
11. Seurusteletko maailman ihanimman ihmisen kanssa? - ♥
12. Oletko romanttinen ihminen? - jep. :)
13. Ketä ajattelit viimeksi? - Kataa :)♥
14. Onko fritsu ruma vai kaunis? - riippuu millanen on.
15. Onko sinua petetty? - on.
16. Oletko koskaan saanut kukkia? - leskenlehden : DD
17. Pisin seurustelusuhteesi? - tähä mennes vuosi.
18. Romanttinen illallinen kotona vai romanttinen leffailta elokuvissa? - kummakki.
19. Seurusteletko vai oletko sinkku? - seurustelen.♥
20. Kaunein asia mitä sinulle on sanottu? - kaikki ne, mitkä on sanottu niitä tarkoittaen.
21. Minkä ikäisen kanssa voisit seurustella? - en ainakaa kymmenen vuotta vanhemman/nuoremman kaa. : s
22. Oletko ollut rakastunut yli 4 vuotta vanhempaan? - oon.
23. Entä 3 vuotta nuorempaan? - enn.
24. Oletko rakastunut? - ooon♥
26. Milloin viimeksi sanoit jollekkin rakastavasi tätä? - tänää.
27. Oliko se joku vastakkaista sukupuolta edustava henkilö? - juuu.
28. Milloin viimeksi näit jonkun söpön ihmisen? - nään koko aja. :)
29. Rakastetaanko sinua? - jjuukuulemma:)
30. Tiedätkö edes mitä rakkaus on? - ainakin sen tuntee.

♠ Food Questions ♠
1. Mikä on lempijäätelömakusi? - minttu.
2. Mikä on paras perunamuoto? - uudet perunat. :)
3. Kasvikset vai hedelmät? - hedelmät.
4. Pidätkö marjoista? Mistä? - tykkään. mustikat, mansikat ja melkeimpä kaikki muut paitti vadelma.
5. Kana vai kala? - siika :P
6. Pidätkö tulisista ruoista? - en pahemmi.
7. Nakkisoppa vai kalakeitto? - öö nakkisoppa.
8. Makkarat vai nakit? - nakki. : D
9. Paahdatko usein leipäsi? - joskus.
10. Mitä muroja yleensä syöt? - runsaskuitusii.
11. Oletko täyskasvissyöjä? - en.
12. ...joka syö myös kalaa, kanaa ja munia ym? - -
13. Vai syötkö myös lihaa? - jjooo.
14. Mikä liha on parasta? - nauta :P
15. Porkkanalaatikko vai maksalaatikko? - maksalaatikko.
16. Vai jokin muu? - -
17. Pidätkö jouluruoista? - hyi.
18. Juotko usein vettä? - jjuu.
19. Pidätkö suklaasta? Mikä on parasta? - rakastan.tumma suklaa nam :P
20. Juotko maitoa? - en.
21. Syötkö mieluummin riisi- vai kaurapuuroa? - ööö kaura. : D
22. Syötkö pääsiäisenä/vappuna mämmiä? - enn.
23. Onko letut maukkaita? - ihan.
24. Serkun suklaiset vai mummon makeiset? - ööö iha sama. : D
25. Tiedätkö mitä ne edes ovat? - en oo varma. xd
26. Pidätkö pastasta? - en pahemmi.
27. ...vaiko mieluummin spagetista? - seki menee joskus.
28. Lempiruoka koulussa? - en oo koulus.
29. Vai onko sellaista edes olemassa? - oliha niitäki.
30. Tekeekö perheesi hyvää ruokaa? - juu.

○ World Questions ○
1. Paikka, jonne haluaisit mennä? - jonnekki kauas täältä..
2. Missä olet käynyt - en missää ulkomailla jos sitä kysyttii.
3. Viimeisin reissu oli vuonna...? - eip oo. paitsi Espoo.
4. Minkä maan kulttuuria haluaisit oppia? - en minkää.
5. Mitä kieliä osaat puhua? - Suomea ja Ruottia.
6. Haluaisitko auttaa kehittyviä maita? - jookai.
7. Maailma, helvetti vai taivas? - samapa tua.
8. ...vai kenties jokin aivan muu? -
9. Haluaisitko tietää eri planeetoista? - eemmää.
10. Mitä haluaisit muuttaa maailmassa? - jaa aa.
11. Onko maailma mukava paikka jossa elää? - nojuuu. :)
12. Kuolisitko pois mieluummin? - eeen.

#33Perjantai 05.04.2013 01:27

10 kysymystä sinusta:
1. Nimikirjaimesi? - sk ja koht sg ; )
2. Mitä kuuluu? - hyväähä täs.
3. Minä viikonpäivänä synnyit? - ööää tiistai.
4. Opiskeletko jotain? - en täl hetkel, ens syksynä vasta.
5. Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen? - enn.
6. Mikä piristi sinua viimeksi? - Miita x )
7. Mitä olet tehnyt tänään? - ollu ajotunnilla ja Miitalla.
8. Mikä luonteenpiirre sinussa ärsyttää itseäsi? - oon liian mustasukkanen ja töksäytän toisinaa asioita.. ja et oon helvetin herkkä :D
9. Entä mikä taas on hyvä luonteenpiirre? - öö..
10. Missä olet nyt? - kotona.

10 mielipidekysymystä:
1. Mistä musiikista pidät? - rock, hevi ja iskelmä ; )
2. Mikä on lempi vuodenaikasi ja miksi juuri se on ylitse muiden? - kevät, koska sillo alkaa lumet sulaileen :)
3. Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon? - en ?
4. Syrjitkö ihmisiä esimerkiksi ihonvärin perusteella? - joskus.. x d
5. Kissat vai koirat? - kissat.
6. T-paita vai pitkähihanen? - pitkähihanen.
7. Facebook vai Irc-Galleria? - facebook.
8. Kavereiden laatu vai määrä? - laatu.
9. Alkoholi vai tupakka? - tupakka.
10. Pidätkö kauhuleffoista? - en tosiaa...

10 kysymystä ulkonäöstäsi:
1. Millaiset vaatteet sinulla on päälläsi? - aamutakki.
2. Oletko ruskettunut kesän aikana? - en.
3. Onko jaloissasi arpia? - eip.
4. Haluaisitko olla laihempi? - joo.
5. Onko sinulla pitkät vai lyhyet kynnet? - pitkät.
6. Kuinka pitkä olet? - en oo mittaillu.
7. Minkälaiset hiukset sinulla on? - vitu lyhyet, oikeelta sivulta lyyemmät....
8. Silmät ovat sielun peili, minkälaiset silmät omistat? - siniset.
9. Pidätkö hymystäsi? - en.
10. Mistä pidät ja et pidä ulkonäössäsi? - öö en tykkää mun tisseistä ja mahasta : D enkä jaloista. tykkään varmaaki oikeestaa vaa silmistä. : )

10 kysymystä suhteistasi:
1. Ketä perheeseesi kuuluu? - äite, isäpuoli, sisko, veli, velipuoli, isä, mun rakas kissani, rakas tyttäreni ja Mikko.
2. Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? - öö.. Äite, Iida, Mikko varmaa.. :) Ja Kata, se on auttanut mut ylös pohjilta joskus...
3. Seurusteletko? - jepp.
4. Millaisia ystäväsi ovat? - parhaita♥
5. Tunnetko paljon ihmisiä? - enemmän tiiän ku tunnen.
6. Pidätkö sukulaisistasi? - juu joistaki.
7. Rakastatko ketään? - rakastan♥
8. Haluaisitko tutustua joihinkin ihmisiin paremmin? - joo.
9. Tuletko helposti toimeen ihmisten kanssa? - riippuu.
10. Ystävystytkö helposti? - seki vähä riippuu.

10 kysymystä vapaa-ajastasi:
1. Pidätkö piirtämisestä? - joo.
2. Pyöräiletkö paljon? - jos ois pyörä.
3. Mitä musiikki merkitsee sinulle? - en osaa sanooo..
4. Harrastatko mitään vakituisesti? - lenkkeily? :D
5. Mitä harrastit pienempänä? - ratsastusta.
6. Miksi lopetit ne? - jäi kammo.. :/
7. Kuluuko koulutehtäviin paljon aikaasi? - eips.
8. Makaatko usein sängyssä tekemättä mitään? - joo.
9. Mitä haluaisit tehdä nyt? - entiijä.

10 kysymystä kodistasi:
1. Asutko edelleen vanhempiesi luona? - enn.
2. Vietätkö paljon aikaa huoneessasi? - joo.
3. Onko kotisi kodikas? - nojaaa..
4. Mitä muuttaisit kodissasi? - ton makkarin seinien väri.
5. Millaisessa talossa asut? - kerrostalo.
6. Milloin haluat muuttaa omillesi? - -
7. Onko teillä iso piha? - noeeei...
8. Onko teillä poreallasta tai uima-allasta? - oiski.
9. Kuinka monta kerrosta talossanne on? - yks.
10. Missä päin Suomea talonne on? - lempäälässä.

10 kysymystä unelmistasi
1. Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää? - molempii.
2. Mihin suurin haaveesi liittyy? - et vois muuttaa keuruun perälle <3
3. Haaveiletko paljon vai pidätkö jalat maassa? - kumpaaki.
4. Uskotko kohtaloon? - joo.. x d
5. Kerro jokin pieni mukava haaveesi? - ööö haluun naimisii... xd ja hevosen.. ja sellase -88 luvun mesen. : D
6. Mitä toivot parhaillaan? - et saisin sen yhen henkilön takas.... x <
7. Joutuuko mielestäsi unelmien eteen taistella? - jep.
8. Oletko koskaan valehdellut saavuttaaksesi jotain? - joo.
9. Mikä olisi tulevaisuudessa unelma-ammattisi? - autonasentaja.
10. Entä mikä olisi unelmakämppäsi? - sini-valkonen omakotitalo.

10 sekalaista kysymystä:
1. Onko sinulla hyvä ryhti? - juukai.
2. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi? - Raaka-Aine- Perkele.
3. Nautitko olla yksin? - en pahemmi.
4. Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän? - valoisa.
5. Kuka on hienoin ihminen jonka olet tavannut? - kaikki melkeepä.♥
6. Kelle viimeksi toivotit hyvää yötä? - Mikolle.♥
7. Moneen esineeseen yletät nyt? - liian monee.
8. Missä olit viimeksi reissussa? - espoossa.
9. Miksi olit viimeksi surullinen? - hetki sitten ku on ikävä....♥
10. Mitä viimeksi lainasit ja kelle? - öö..






#32Perjantai 05.04.2013 01:00

Ei teidän tarvitse kertoa kaikkia syntejänne riittää että laskette sakon....
Katsotaan tarvitsetteko laskinta vain riittääkö pelkkä yhteenlasku päässä :D

1. jos olet polttanut marihuanaa.....10 euroa
2. jos olet harrastanut seksiä kirkossa.....25 euroa
3. jos olet herännyt jonkun tuntemattoman vierestä....50 euroa
4. ollut sängyssä jonkun FB kaverisi kanssa....55 euroa
5. antanut rahasta.....100 euroa
6. mennyt sänkyyn ulkomaalaisen kanssa....20 e
7. tehnyt ilkivaltaa....20 e
8. harrastanut seksiä vanhempiesi sängyssä... 10 e
9. lyönyt jotakuta..... 20 e
10. maksanut gigololle.... 25 euroa
11. rakastunut gigoloon.... 20 e
12. suudellut tuntematonta ihmistä..... 50 e
13. juonut ja ajanut autolla..... 20 e
14. mennyt suoraan töihin jatkojen jälkeen... 50 e
15. harrastanut seksiä uima-altaassa/meressä 20
16. suudellut naista...20 e
17. pettänyt kumppaniasi toisen kanssa... 60 e
18. masturboinut.... 10 euroa
19. tehnyt suuseksiä.... 10 e
20. saanut suuseksiä.... 10 e
21. tehnyt suukseksiä kumppanillesi samalla kun hän on
ajanut autoa.... 20 e
22. varastanut jotain.... 10 e
23. mennyt sänkyyn vankilakundin kanssa... 25 e
24. esiintynyt uskaliaissa videoissa/kuvissa... 15 e
25. varastanut jotain jonka arvo oli yli 100e....20e
26. harrastanut 'kimppakivaa'........ 50 e
27. harrastanut seksiä julkisella paikalla..... 40 e
28. mennyt sänkyyn 10 vuotta nuoremman kanssa...25 e
29. mennyt sänkyyn 20 vuotta vanhemman kanssa...25 e
30. ollut rakastunut kahteen mieheen samanaikaisesti..50e
31. sanonut 'rakastan sinua' tarkoittamatta sitä...30 e
32. mennyt sänkyyn parhaan ystäväsi kanssa.... 25 e
33. mennyt sänkyyn työtoverisi kanssa...... 25 e
34. näytellyt orgasmia.... 15 e
35. harrastanut anaaliseksiä.... 20 e

Sakko: 380 €