Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty... Eli periaatteessa ei siis mitään huolta, minähän olen puoliksi ollut nyt teatterin kuusenkarsijaisissa, saunonut ja juonut ihteni liian humalaan, herännyt kamalasta koomasta ja kävellyt pitkin seiniä... Kaikki tämä puoliksi.
Eihän sitä koskaan voi aavistaa, että kohtalo puuttuu peliin. Olisin kai (varmasti) tehnyt jotain aivan idioottimaista ja tyhmää. Hyvä siis, että tyttö sairastui... En meinannut uskoa heti kohtalon suunnitelmaa. Mitä nyt pikku kuume pienellä... Kyllä se lääkkeillä kuntoon saadaan. Että sitä voi olla joskus itepäinen... Mutta kyllä minä jo tämän taudin tiedän niin pahaksi, että en lastani muille sysää sen yllättäessä...
Ei tyttö edes tunnu älyävän tuota oksentamista enää... On niin väsynyt yökkimään tyhjää tai pelkkää vettä, jota olen koittanut antaa... Paras, kun loppuisi tuo ja saisi pikkuressu levätä... En tiedä onko siitä mitään lohtua, mutta olen silitellyt ja koittanut olla lähellä... Pahalta vaan tuntuu itestä. Millä tuon kirotun taudin saa pois... =(