IRC-Galleria

kun yhteys katkeaa
ja sanat suuhun jumittuu
se on niin katkeraa
kun väliin kuilu avautuu

Näinkö yksi silta syttyy taas
sä sanoit nyt sen nään
se kuuluu elämään
näinkö yksi silta syttyy taas
ja mä jään miettimään
kuinka kääntäisin sun pään
näinkö yksi silta syttyy taas
ja vaikka mitä teen
huomaan sitä en
saa sammumaan

Sä oot jo kaukana
vaikka siinä vielä seisotkin
ja annat kerrata
kylmää ilmaa katseisiin
mä jään seisomaan
katson kuinka yhteys katoaa

Näinkö yksi silta syttyy taas
sä sanoit nyt sen nään
se kuuluu elämään
näinkö yksi silta syttyy taas
ja mä jään miettimään
kuinka kääntäisin sun pään
näinkö yksi silta syttyy taas
ja vaikka mitä teen
huomaan sitä en
saa sammumaan

NYT AKKA UNOHA!!

Tuli. Vaikken halunnu.

Elämäänsä väsynyt. Tai oloonsa tällä hetkellä. Ei ehkä elämään.

Johan se oli jo kerran sanottu ettei enää.
Ja siltikin. Ja taas se sama katkera tilanne.
Sitä on yksin. Ihan yksin. Yksin yksinäinen.

Josko tästä nyt jo oppis, että NYT ei enää.
Ikinä.
Me sanottiin, että ei saa sanoa IKINÄ.
Ei se kuiteka toimi.
Ikinä-sana.
Mut jos ny ei kuites enää ihan lähielämässä ainakaan.

Mikä ei tapa, vahvistaa.

Ja paksukuorisinkaan ei pääse suojaan itseltään.
Ihan sama kasvattaa kilpeä itsensä ympärille, koska ite sitä kuites itteään eniten satuttaa.
Näin se vaan on. Sanoo vanha ja viisas kokemuksen syvä rintaääni.

Hyvä.

Tarkotus selvis. Elämän, tai siis ainakin sen aikaisemman elämän loppumisen tarkotus.

Niinhän se vaan ny yksinkertaisesti on, että on pakko sulkea ovia, että voi avata uusia. Tai ainakin astua sinne toiselle puolelle ja laittaa se hyttysverkko-ovi siihen väliin. Se sillä, että ite voi katsella maailmaa uusin silmin ja silti voi olla yhteydessä siihen vanhaan. Vaikka se sattuukin. Mutta eipä sinne enää pääse. On se hyttysovi siinä tiellä. Enkä sinne kuites taida tahtoakaan.

Uusi elämä. Vanhat kujeet. Hi.

Sopimus tuli si allekirjotettua tännään!
Pian se akka asuu si ulkomailla. Kissat myös.

... tai särkyy tai särähtää sirpaleiksi.

Elämä loppuu. Hetkellisesti. Arkirutiinit pyörii, mutta sisus itkee verta. Kyyneleitä.

Rakkaus. Ei se loppunut. Milloinkaan. Ei lopu.

Kaikella on tarkoitus. Myös tällä. Mikä se si on? Kun sen vielä joku mulle kykenis kertomaan. Ei enää yhtään uutta ihmissuhdetta. IKINÄ! Ei niistä mene kuin rikki.

Sitä paitsi, mun sydämessä ei ole tilaa kellekään uudelle. Vanha asuu siellä edelleen. Vielä pitkän aikaa. Ehkäpä ikuisesti.

Miksi aina pitää sattua? Koska elämä antais oikeasti olla onnellinen, ainakin vähän enemmän aikaa kun sen pienen hetken? Käykö niin koskaan?

Liian väsynyt. Miten ihmislapsella voi riittää näin paljon kyyneleitä? Eikö kyyneleet lopu koskaan?

Ite päätökseni tein. Paree opetella elään sen kanssa.
Kiitos elämä. Onnistuit taas kerran voittamaan tän akan. Piste.

Ylihuomenna, eli siis kun yön jaksaa nukkua ni huomenna. Niinku huomenna voi sanoa huomenna, ja ylihuomenna voi sannoo että tännään!!

Superia!

... pidennystilaus matkassa...

Jospa jotain väriäkin sekaan. Pian jo halluis.

Viikonloppu, eikä mitään tekemistä. Tai paljonkin, mutta kuppilaan ois halu, muttei kykeneväisyyttä, ehkä.

Ja lopettaa... Nestepaaston. Vanhaks sitä on tullu, kun ei kykene itsekuria pitään.

Edelleenkään Oulun suunnalta, ei mitään.