IRC-Galleria

Saraseeeni

Saraseeeni

kaksi sydäntä, yksi rakkaus

Rehuja :DMaanantai 26.06.2006 20:48

Jees, tänään taas töissä. Aamulla tuntui hyvin vaikealta nousta ylös, vaikka menin hyvissä ajoin nukkumaan. Olin eilen illalla niin kanttuvei, kun vain voi olla. Kyllä toisten juhliminen on rankkaa puuhaa ;) Meinasin siis tänä aamuna heittää kännykän ikkunasta ulos, kun se herätti minut.

Töissä oli ihan suht. mukava päivä. Aamulla kastelin Jennin kanssa kukkia pitkin kylää ja iltapäivä meni ruohoa leikellen. Miksi ruohon pitää kasvaa niin nopeasti? Ja miksi kunnalla ei voisi olla jokunen leikkuri enemmän? Jokapaikassa ruoho on kasvanut liian pitkäksi, mutta kolmella leikkurilla ei saa millään kaikkea leikattua.. Siis ainakaan nopeasti :D

Ruohonleikkaaminen on kyllä kivaa. Silloin saa mietiskellä omiaan. Vajota oikeaan transsiin.. Ehkä minä jopa nukuin samalla, kun ruoho lyheni xD No, ehkä en ihan, mutta oli se kuitenkin jännä homma, kun tuli kuuma ja aikakului, mutta silti se ei tuntunut eikä näkynyt missään. Välillä satoi vettä, mutta sekin meni ohi, en tosin tiedä kuinka nopeasti, minä vain jatkoin leikkaamista. Minä mietin niin monenlaista, mutta silti pysyin rauhallisena ja tuntui kuin ajatuksetkin olisivat olleet jossain kaukana.. Suosittelen kaikille, joilla pyörii ajatukset liiaksi päässä, ruohon leikkaamista!

*haukotus*Sunnuntai 25.06.2006 22:14

Olen taas niin pirteä ja niiiin hehkeä ;) Juuh, on tänään tullut juhlittua ankarasti ripille päässeistä. Mie en halua kuulla sanaakaan syömisestä. Miten näinkin pieni ihminen voi vetää niin paljon murkinaa mahaansa?? Ei tajua, ei. Oli kuitenkin kivaa xD Parasta oli, kun Jenni ei enää erottanut oikeaa vasemmasta ;) Juu, aika inside juttu, mutta voinpa ainakin itse nauraa sille tässä näin xD On se kuitenkin hyvä, ettei rippijuhlia vietetä jokapäivä. Minun pääkoppani ei kestäisi. Tänäkin aamuna pomppasin hereille klockan 6 ja olin pirteä kuin peipponen. Juuh, nyt en tod. Ole erityisen pirteä xD Ja huomenna pitäisi raahautua töihin! Hehee, voi olla hauskaa xD
Olet lämminhenkinen, ulospäin suuntautunut, iloinen ihminen, jolla on aina aikaa hauskanpidolle, ja joka välttelee tylsiä ihmisiä jotka ottavat itsensä liian vakavasti. Sinulle soveltuvat parhaiten ammatit, joissa voit olla tekemisissä ihmisten parissa, kuten myyntityö, neuvontatyö, asiakaspalvelu, hoitotyö, kriisiapu ja esiintyvä taiteilija. Ihmistyyppisi luonnostaan tarkkailee toisten käyttäytymistä ja pohtii, mitä toiset oikeastaan haluavat. Valitsitpa minkälaisen ammatin tahansa, siinä puhumisella on oltava tärkeä rooli. Olet parhaimmillasi toisten ihmisten seurassa, ja vältteletkin yksinäisyyttä ja eristymistä. Uskot että elämän, työn ja ihmissuhteiden pitää olla hauskaa ja palkitsevaa. Et viihdy synkissä oloissa. Kaltaisesi ihmiset ovat valloittavia, terävä-älyisiä ja mieleltään avoimia. Toisten mielestä saatat viihtyä liian usein juhlissa. Sinua saattaa ahdistaa se, jos sinulta odotetaan vakavamielisyyttä, muodollisuutta, logiikkaa, järjestelmällisyyttä ja täsmällisyyttä.

Älkää ikinä..Lauantai 24.06.2006 15:29

... Syökö nuotiolla paistettua vaahtokarkkia!! Se on niin äklömakeaa, että jopa tällanen makeasta pitävä ihminen oli oksentaa vaahtikset sinne, mistä ne tulikin ;)

Jehuu, tänään tulee porukkaa ja minä hipsin vieläkin yöpuvussa ;) Tämä on taas tätä viimetipassa meininkiä :D

Pitäkää kaikki ihmiset hassun hauskaa :)

Taas näitä.. Perjantai 23.06.2006 23:56

Nimi = Sara
Lävistyksiä = 2 (yks per korva)
Pituus =162 cm
Kengännumero = 36-38
Hiustenväri =punaruskeet, riippuu valosta
Sisarukset =Tume ja Rasmus
Elokuva, jonka ostit viimeksi = Ööh, ehkä miljoona vuotta sitten ostin TSH:n
Henkilö, jolle soitit viimeksi = Henna
Henkilö, joka soitti sinulle = Linda
Tv-show, jonka katsoit viimeksi = En minä muista!
Henkilö, jota ajattelet = <3

OLETKO
Koskaan itkenyt tytön vuoksi = Kyllä
Koskaan itkenyt pojan vuoksi = Kyllä
Koskaan valehdellut jollekulle = Olen
Koskaan ollut nyrkkitappelussa = Tavallaan xD
Koskaan joutunut pidätetyksi = En :D

AJATTELETKO OLEVASI
Kiihkeä - Hmm... En, pitäisiköhän alkaa ajatella xD
Ystävällinen - Yleensä
Huvittava - Aina, kun sotkeudun kenkäni nauhoihin tai istun siilin päälle!
Rakastava - Kyllä
Huolehtiva - Liiankin
Suloinen - Riippuu päivästä :D

SUOSIKKI-
Nelikirjaiminen sana: Sinä
Sarjakuva/piirroselokuva: Tuhkimo
Kynsilakan väri: vaaleanliila
Viikonpäivä: perjantai
Inhokkipäiväsi: Torstai
Koru: kaulakoru (risti tai enkeli)
Erikoiskyvyt/lahjat: Äänen käyttö on hallinnassa xD

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
Nukkui sängyssäsi: Varmaan minä itse!
Näki sinun itkevän: Äiti xD
Sai sinut itkemään: Äiti (omasta tahdostani)
Oli kanssasi elokuvissa: Linda ja Tuomas
Huusi sinulle: Äiti tai Rasmus
Lähetti sinulle sähköpostia: Äiti

OLETKO KOSKAAN...
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä: Tietenkin!
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa: En
Pitänyt jonkun salaisuuden: Kyllä
Itkenyt elokuvan aikana: Jep
Ollut Euroopassa: Haloo! Suomi sijaitsee Euroopassa!
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta: En!!!
Paljonko kello on?: 20.43
Omenat vai banaanit? : Omppu-pomput
Sininen vai punainen?: Sininen tiesti!!
Kevät vai syksy?: Kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: Käydä katsomassa kuka laittoi tekstarin
Minkä aterian söit viimeksi?: Iltaruuan
Lukio vai amis: LUKIO
Oletko tylsistynyt?: Aina ja jatkuvasti xD
Minkä äänen kuulit viimeksi?: Leevi haukkui
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi?: Tuoksukynttilän.. Haju oli kamala
Milloin olit viimeksi Suomen ulkopuolella?: kevät 2004 ruotsissa, mutta kohta Bulgariaan!

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: En oikeestaan, ihastumiseen kylläkin :D
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: Kyllä, 3-4

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: Ei
Mitä kieliä osaat?: Minun PITÄISI osata englantia, ruotsia, saksaa ja muutama sana venäjää ;)
Viimeisin lukemasi kirja: Lahja
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: Matto!!
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: temperamentti.. En kylläkään osaisi elää ilman sitä
Kamalin tunne maailmassa: Kateus ja mustasukkaisuus
Ketä rakastat: Perhettä, ystäviä ja, ja.. Ehkä erästä henkilöä
Ketä kaipaat: <3

SINÄ
Lempinimet: Sartsa, saraseeni
Nimesi alkukirjaimet: SET
Kuinka vanhalta näytät?: 14-15 vuotiaalta hyvällä lykyllä xD
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?? Vaihtelee ;)
Mkä saa sinut noloksi: Ei nyt tule mieleen
Mikä saa sinut onnelliseksi: Ihanat ihmiset, aurinko, luonto ym.
Mikä huolestuttaa sinua?: Monikin asia

OLETKO KOSKAAN...
Ajatellut, että kuolet: Kyllä
Halunnut karata: Kyllä
Kokeillut huumeita: En
Tupakoinut: En

SINÄ
olet > Sara
pelkäät > neuloja, verikokeita, rokotteita, piikkejä!!!!
syöt > Ruokaa
juot > Maitoa
itket > Aina välillä
naurat > Tilanteille
välität > Läheisistä ja muistakin ihmisistä
kiljut > Suuttuessani
tanssit > Hyvin harvoin
MIKÄ ON
heikkoutesi > Äkkipikaisuus
lempi kappaleesi > Riparibiisit (tuu mun vaimoksein, mitä rakkaus on)
lempi musiikkiasi > Monikin menee, ei humppa!
keskiarvosi > 8.3
parasta elämässä >Rakkaat

VIIMEINEN
naurusi > Äidin kanssa
annettu hali > Äitille
ikävöintisi > *HUOKAUS*
sanottu sana > Joo, joo
MINÄ: Sara
HALUAN: Rakkautta
OMISTAN: kännykän
TOIVON: Sinua
IKÄVÖIN: Sinua
KUULEN: Ääniä xD
MIETIN: Sinua (tämä menee tylsäksi!)
KADUN: Muutamia asioita
RAKASTAN: perhettä, kavereita.. Sinua?
AINA: ....
EN OLE: Tappanut ketää :D Vielä ainakaan..
TANSSIN: Never
ITKEN: Kun siltä tuntuu
VOITAN: Tikassa!
HÄVIÄN: Helille!
MINUN PITÄISI: Täyttää astianpesukone

xDPerjantai 23.06.2006 19:50


>KIRJOITTAVATKO IHMISET NIMESI VÄÄRIN?
Eivätpä kai, en minä anna niiden kirjoittaa ;)

>JÄTTÄISITKÖ SUKUNIMESI, JOS SINUSTA TULISI KUULUISA?
En

>HENKINEN IKÄSI?
27-29, olen kalkkis!

>KUINKA VANHA HALUAISIT OLLA?
Ehkä 17, mutta omakin ikä on ok.

>OIKEA/VASEN/MOLEMMAT KÄDET
Oikea, mutta vasemmalla heitä paremmin tikkaa!

>PUHUTKO MUITA KIELIÄ?
Hyvin heikosti

>ELÄTKÖ ELÄMÄÄSI JUURI NYT?
Kai sitä tulee elettyä :D

>VIHAATKO ITSEÄSI?
En kovin usein

>ONKO SINULLA PAHOJA TAPOJA?
Arvaa vaan!

>JOS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISI ELOKUVA, MIKÄ SEN NIMI OLISI?
Tyttö keskeltä korpea

>OSAATKO LAULAA?
Riippuu siiitä haluanko laulaa

>TYKKÄÄTKÖ VIETTÄÄ AIKAA YKSIN?
Kyllä

>ONKO ELÄMÄSI OLLUT HIENOA TÄHÄN MENNESSÄ
On

>OLETKO MUIDEN MIELESTÄ KAUNIS?
En ehkä kaunis, mutta persoonallinen

>OLETKO ITSEVARMA?
Useimmiten

>TAJUAVATKO MUUT SINUT AINA VÄÄRIN?
99% KYLLÄ

>POLTATKO?
En, minä en halua keuhkosyöpää

>LUETKO SANOMALEHTIÄ?
Jos vaan muistan

>KÄVELETKÖ SATEESSA?
Jos on pakko päästä paikasta A paikkaan B, vaikka sataa, niin kyllä

>SATUTTANUT ITSEÄSI?
Vahingossa olen raapaissut tms.

>OLLUT RAKASTUNUT?
Mistä sen tietää, mitä rakkaus on? ihastunu ehkä olen ollutkin ;)

>UINUT ALASTI?
Tietenkin!

>OLLUT LEIKKAUKSESSA?
En

>NUKKUNUT ULKONA?
Jeps

>OLLUT SYÖMÄTTÄ YHTENÄ PÄIVÄNÄ?
En! Nälkähän siinä tulisi! *heh*

>NUKKUNUT VASTAKKAISEN SUKUPUOLEN EDUSTAJAN KANSSA SAMASSA SÄNGYSSÄ
HARRASTAMATTA SEKSIÄ?
Pitkän muistelun jälkeen: kyllä

>NUKKUNUT KOKO PÄIVÄÄ?
En

>OLLUT TV:SSÄ TAI RADIOSSA?
En

>ONKO SINULLA YHTÄÄN HOMOSEKSUAALISTA YSTÄVÄÄ?
Ei tietääkseni

>PARAS INSIDE-VITSINNE?
Ne on niin heikkoja, ettei kukaan tajua! xD

>KENEN LUONA OLIT VIIMEKSi?
Annin

>JOLLE NAUROIT?
Öööö.. En muista, kun ainakaan tänään en ole nauranut kertaakaan :(

>JOKA NAUROI SINULLE?
Varmaan äiti..

>JOKA SAI SINUT KUUMAKSI?
Sauna, heh, heh, tätä mun loistavaa huumorintajua!

>JOTA AJATTELIT?
En ehkä kuitenkaan kehtaa kertoa xD

>JONKA KANSSA KATSOIT ELOKUVAN
En minä muista, koska oisin viimeksi katsonut leffan!

Voi elämä.Perjantai 23.06.2006 19:36

Miten ihminen voikin olla välillä niin epävarma aivan kaikesta. Jos on yhdellä elämänalalla epävarma, niin se heijastuu toiseenkin. Tai no ei. Mutta kuitenkin, jos on jollain alalla epävarma, niin se ärsyttää ja aiheuttaa negatiivisen kaiun muuhunkin elämään. Ei tässä ole mitään järkeä!! Syökää mäkäräisiä, leikkikää lintuja. Minun aivot menivät juuri solmuun.

Jeees, jees..!Perjantai 23.06.2006 16:39

miksi aina pitää jättää kaikki viimetippaan? Aivan kaikki. Sitä vain ajattelee, että kyllä minä ehdin myöhemminkin ja sitten vain toivoo tassut ristissä, että ehtisi. Nyt puhun ruusupensaiden kitkemisestä, mutta yhtähyvin kyse voisi olla matkalle pakkaamisesta ja tai kokeisiin lukemisesta. minä jätän aina kaiken viimetippaan! Silti aina saan kaiken valmiiksi ja ihan kiitetävällä jäljellä ja tämä motivoi minua jättämään seuraavallakin kerralla homman hoitaminen viimesekunneille. Ehkä stressin ja kiireen alaisena saa tehtyä töitä tehokkaammin.. Tai sitten ei!

Tällainen tänäänTorstai 22.06.2006 21:59

Mikä olisi nimesi jos yhdittettäisiin toinen nimesi ja äitisi tyttönimi?
Emilia Kaippio

Avaa lähin kirja/lehti ja kirjoita tähän se kuva minkä näet?
Muskettisotureitahan siinä

Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeksi?
öööö... Siideriä?

Jos asuisit siellä missä äitisi asui pienenä, missä asuisit?
Kemijärvellä

Kirjoita tähän se lause joka tv:ssä sanotaan seuraavaksi
"Loistava syöttö." Ei sieltä tule kuin futista!

Oletko pituudeltasi välillä 155-180cm?
Joo

Kuinka moni tuumainen on telkkarisi?
Ei harmainta aavistustakaan!

Omistatko auton, mopon tai polkupyörän?
En mitään! Traumaattista.

Mikä on autosi, moposi tai polkupyöräsi merkki?
---
Moneltako pitää herätä huomenna?
Sitten, kun siltä tuntuu :D

Oletko naimisissa/kihloissa/seurustelet/ihastunut/ei mikään edellisistä?
Ehkä hiukkasen ihastunut :D

Jos saisit nyt 5e mitä ostaisit sillä?
En varmaan mitään, pistäisin säästöön.

Mikä meni sulta viimeks rikki ja miten?
En minä muista!

Mikä ääni on ärsyttävä?
Jos joku tärisyttää pöytää polvellaan.

Minkä nron sait viim. kokeesta? Mikä koe?
Historia 9½ :D

Rastita jos olet VIIKON sisällä:
[ ] ollut kännissä
[ ] pussaillut
[ ] polttanut tupakkaa
[ ] lakannut kyntesi
[ ] käynyt toisella paikkakunnalla
[ ] ostanut vaatteita
[x] käynyt kirjastossa

Minkä sanan sanot vähintään 5kertaa päivässä?
ARGH! (Ei toi kyllä mikään sana oikein ole, vaan alkukantainen huuto, mutta..)

Kenen kanssa puhuit viimeeksi puhelimessa? Mistä puhuitte?
Lindan kanssa, ei me mistään kummemmista, niistä näistä :)

Tekstari vai soitto?
Tekstari

Mitä ostit viimeeksi? Mistä? Hinta?
Shampoota ja hoitoainetta! Tokmannilta, hintaa en muista, kun maksoin kortilla.

Paljo puhelinlaskusi on kuukaudessa?
15-25e

Mitä mieltä olet faijastasi?
Mukava :D

Yksi hyvä muistosi?
Heh, niitä on niiiiiiiiiin monia xD

[Ei aihetta]Torstai 22.06.2006 19:05

Aina vain kaikissa haasteissa kysellään sinusta itsestäsi. Nyt on aika ottaa selvää kuinka hyvin sinä tunnet rakkaimpasi. Siis tyttö- tai poikaystäväsi. Jos sellaista ei ole, valitse paras ystäväsi tai perheenjäsenesi. Kopioi siis tämä omaan päiväkirjaasi, vastaa kysymyksiin, valitse seuraavat haastettavat (1-3 henkilöä) ja ilmoita haasteesta heille.

1. Linda
2. Henna
3. Anni

Kuka (poika-/tyttöystävä, kaveri, perheenjäsen..)?
1. ystävä <3
2. ystävä <3
3. ystävä <3

Silmien väri?
1. Vihreät!
2. sinisenharmaat
3. vihreänsiniset...?

Hänen syntymäpäivänsä?
1. 17.10
2. 5.4.
3. 20.12

Nimipäivänsä (ÄLÄ LUNTTAA!) ?
1. 15.4
2. Joskus Helmikuussa....?? Ei hajuakaan..
3. 9.12 (muistan omista synttäreistäni!!)

Lempivärinsä?
1. pinkki ja musta
2. Vihreä
3. En tiedä, onko varsinaista lempiväriä, mutta sininen voisi olla..

Lempiruoka?
1. Kaalilaatikko
2. apua, en minä tiiä!
3. Anni syö kaikkea mahdollista, eikä jätä ruokaa lautaselle!

Lempijuoma?
1. vesi!
2. Me ei taideta puhua hennan kanssa tällaisista asioista xD
3. maito

Inhottavin ruoka?
1. Kalaa hän ei syö
2. Kala
3. Kaikkiruokainen :D

Entä juoma?
1. kalja
2. eöööeeö..
3. alkoholi juomat

Hänen mielestään paras bändi?
1. Tykkää melkein kaikesta :D
2. Monenlaisesta tykkää, ennemmin raskaammasta kuin popista
3. Gospelista tykkää

Entä biisi?
1. Zen Cafe - Todella kaunis
2. Se tykkää kaikista Henna hits levyn biiseistä xD
3. Mie en muista sen nimee!

Hänen lempivaatteensa?
1. löpöhousut ja toppi
2. se tykkää kangashousuista
3. rennot

Omistaako hän sarjakuvahahmo-alusvaatteita (esim snoopy, viivi&wagner tms..)?
1. Enpäs tiiä, ei välttämättä
2. Kyllä, kyllä!
3. en usko

Löytyykö hänen lompakostaan/takataskustaan/laukustaan kondomi?
1. En tiiä
2. Ei enää, mutta vielä eilen löytyi xD (Kuulostaa pelottavalta!)
3. en usko

Kuuluuko hän johonkin seuraan/järjestöön tms..
1. ei tule ainakaan mieleen :D
2. jep
3. en oo varma

Hänen paras ystävänsä?
1. Henna ja Suvi ainaskin!
2. Pike, Maria, Linda
3. Jenni ja Katri

Ensi-ihastuksensa?
1. ääh, oliko se se poika hoidossa, joka ei tiennyt Lindan olevan tyttö..?
2. en tiedä
3. Heh, yksi vain!

Jos hänella on sisaruksia, tiedätkö heidän toiset nimensä?
1. kyllä
2. En tiiä
3. Kyllä minulle on ne sanottu, mutta en muista!

ONKO HÄN KOSKAAN:
-ollut liikenneonnettomuudessa?
1. Ei
2. Ei
3. Ei

-kokeillut/käyttänyt huumeita?
1. ei
2. ei
3. ei

-menettänyt perheenjäsentään/läheistään?
1. ei kai..
2. nej..?
3. ei..kai

ENSIMMÄINEN:
-koti?
1. Heinävesi
2. Heinävesi
3. heinävesi

-känni?
1. ei juo
2. En kuulkaas tiiä!
3. Ei juo

-työpaikka?
1. hoitaa lapsia
2. kotitöitä
3. rakennustyömaalla

NYKYINEN:
-tyttö-/poikaystävä?
1. Ei taida olla
2. Hehee xD
3. ei taida olla, jos minua ei ole missattu tiedoilla!

-unelma/tulevaisuuden suunnitelma?
1. Unelmien mies :D
2. faramaseutiksi
3. En ole ihan sata varma

-kirja jota hän lukee parhaillaan?
1. en tiiä
2. en tiiä
3. en tiiä

VIIMEISIN:
-nähty elokuva?
1. En tiiä!
2. ??
3. ??

-teatterikäynti
1. savonlinnassa :D
2. savonlinnassa
3. kuutosella