IRC-Galleria

Seregi^

Seregi^

feels like new irc-galleria is disturbing. concentrates on facebook

[Ei aihetta]Tiistai 20.02.2007 01:25

Mieli on alhaalla, vaikka olenkin saanut tänään Janina -illan, ollut salilla ja luennolla. pläh.

Aloitin englannin kielisen blogin jossa kerron vähän syvemmin kaikesta. Mutta yritän silti jättää nimeämättä
http://seregi.blogspot.com/

[Ei aihetta]Lauantai 17.02.2007 14:09

Vaihteeksi päivitys.

Tiistaina oli ihan kamala päivä. Heräsin kyllä virkeänä yms. Mutta kun kiireessä menin vessaan niin huomasin vessapaperin olevan loppu!POmpin sitten housut kintuissa makuuhuoneeseen etsimään nenäliinoja. Yöks.

Työharjoittelu paikkaan tuli opettaja käymään. Aika tosin oli 15.15 Jätin siis ukontotieteen luennon sen takia väliiin. Mutta voi prkl. Ei ollutkaan järekväti niin kuin aina että opettaja, ohjaaja ja oppilas juttelee yhtä aikaa. Ohjaaja halusikin jutella ensin erikseen opettajan kanssa ja sitten minä vasta menin opettajan luo. Opettaja sanoi tyyliin "hän oli sitä mieltä että..." No voi vide! Minua ärsyttää just tommoinen et ei voi suoraan sanoa asioita. Lisäksi oli myös joitain väärin ymmärryksiä. Kuten että voisi antaa enemmän ohjeita niin ei menisi virheiden kautta oppimiseksi. No, minä sit sanoin siitä seuraavana päivänä.

Sen takia just lykkäsin tän päivtyksen tekemistä ko olin niin ärsyyntynyt että olisin valittanut liikaa. Kaiken lisäksi myöhästyin puoli tuntia seuraavalta luennolta.

Luennon jälkeen syösyion kuntosali päivitykseen. Kuntosali ohjaaja oli tosi mukava ja ymmärsi tyttöjen juttuja esim. et halutana reidet ja vatta kuntoon. Sittebn mietin et menenkö ostaa ruokaa ja tekee kotiin miehelleni maittavan illallisen vai jäänkö trenaamaan. No, päätin mennä stockkalle ko tili oli vielä tyhjä. Mutta prkl. edellisenä päivänä maksettu stockkan alsku ei ollu viel menny stockkan tilille ko oli eri pankki. ARGH!!! Ja hyvä treeni meni hukkaan. Onneksi kun menin kotiin niin teppo oli ostanu pizzaa ja syötiin sitä ^^

Seuraava päivä oli ystävänpäivä <3 Menin aamusella terapiaan. Terapeutti käski stressaamaan vähemmän kotitöistä ja huolehtimaan vähemmän ystävien huolista. Mutta minä perskele varmaan sitten joudun siirtämään kuunteluapua yms. muille vaikka kuinka haluaisin auttaa. Kun ensi kuun alussa tapaan lääkärin niin kysyn pyskoterapiasta. Koska 7 vuotta ollaan tota keskustelua tehty eikä se tunnu auttavan. Psyko terapiaa ei tosin voisi vielä aloittaa koska siihen pitäi olla aikaa 2 kertaa viikossa. Eli kesälle tai syksylle menee. Ajattelin kumminkin kysyä et voidaanko aloittelu prosessi alkaa jo keväällä. Kelalta kun pitää tukea anoa ja oikea terapeutti löytää. Saan itse valita terapeutin jonka kanssa natsaa ^^
http://fi.wikipedia.org/wiki/Psykoterapia

Töiden jälkeen kävin Sarin luona. Katsottiin huippumalli. Annoin sarille äitin neulomat sukat. Äiti ajatteli et ne auttaa univaikeuksiin. Itse annoin sydänkorun. Samaa sarjaa kuin ne kännykorut joita lähetin joillekkin =) Sain Sarilta semmoisia teekukkia mitä oli Marie Antoinette leffassa, My little pony mukin ja Sol - olutta. Teppo tuli pian ja lähdettiin salille.

Elixiassa oli harvinaisuuus: sai otta kverin mukaan. Teppo totesi et sali oli juuri minun tyylinen kun tavoittele tulotasomme ylittävää laatua. mutta päästiin yhdessä saunomaan =) Salin jälkeen mentiin juhlistamaan ystävänpäivää Troijaan. Ei oltu ennen oltu siinä ravintolassa, mutta tulipahan korkattua =P Tarjoilja oli miesmallin näköinen. Paikka oli ihanasti sisustettu ja koska ravintola oli niin pieni niin se oli sangen kodikas. Teppo söi
Chicken Sis Kebab 12,50 €
kanavartaita, riisiä, lohkoperunoita, tzatzikia, kastiketta
ja minä söin
Kana guvec / Chicken guvec 10,20 €
Broilerinfilettä, kesäkurpitsaa, munakoisoa, herkkusieniä, punasipulia, tomaattikastike, juustokuorrutus, talon leipää
Oli todella maittavaa ja tulimme tayteen. Ahmin erityisesti leipää ja tsatsikia. Menemme kyllä uudelleenkin :P
http://www.vapaa-aikavirasto.com/ravintolat/?pid=383&rid=6930
http://www.troija.net/

Torstaina ja perjantaiana ei ilmeisesti tapahtunut mitään erikoista koska en enää muista kunnolla mitä tapahtui XD Olin ainakni töissä ja luennolla.

Ai niin! To tein nami namia broileri hampurilaisia kotona. Ruskistin ruisploja pannulla, laitoin valkosipulumajoa, punasipulia, tomaattia, salaattia, herkkusieniä ja broielrifilettä. Oli nannaa

Tänään on tarkoits siivoilla ja käydä salilla. Ehkä menemme HIrvensaloon katsomaan euroviisuja. Huomenna vanhalle linnaöle laskemaan mäkeä =D Monta vapaa päivää edessä...

[Ei aihetta]Maanantai 12.02.2007 12:48

Eilen

Eilen heräsin vasta 10.30. Olin suunnitellut herääväni aiemmin ja meneväni kaikkiin jumppiin jonne ehdin mutta empä heräännytkään. Menin sitten salille ja vedin oikein antaumuksella.

Kävelin Sarin luo. Juttelin Robertin kanssa ja se selvitti ihanasti päätä. Joillain ihmisillä on ihanan rauhoittava vaikutus. sari teki hyvää ruokaa; kanaa, riisiä ja currykastiketta. Erityisesti kastike riisiin sotkettuna oli tosi hyvää. Teppo ehdotti että tekisin sitä its ejoksus mutten halua pölliä toisen reseptejä. Teppo siis haluaa et Sari tulee joskus kokkaamaan. ^^ Katsottiin kaikki mitä minulle oli naurhoitettu eli idolsia ja muodon vuoksi. Gilmoren työttkin tuli. Siihen meni melkein kuusi tuntia.

Menin leffaan Tuomaksen, Tepon ja Eeron kanssa. Oli niin outo olo kun Eero oli messissä. En ole tottunut Eeron läsnäoloon. Tuntui todella epänormaalilta kun olin tottunut TTM kokoonpanoon. Enkä saanut mitään fiksua sanotuksikaan-. Eniwei. En väitäkkään etät oku minua fiksuksi luulisi.

Tänään

Heärsin tunti sitten. Kohta syön aamupalaa. Varmaan siivoan ennen luennolle lähtemistä. Sitten onkin iltavuoro hajroittelusssa.

Huomenna

Huomenna on aamuvuoro ja kaksi luentoa. Kulttuurihistorian kurssi alkaa joten nyt alkaa kunnon kiirus =O Heti toisen luennon jälkeen juoksen päöivittämään kuntosaliohjelmaani. Minunsta on tosi hyvä et tolla salilla se päivitetään parin kuukauden välein eikä jäädä tahkoamaan sitä samaa.

[Ei aihetta]Maanantai 12.02.2007 02:25

Mari Kuosmanen syntyi maailmaan eräänä vihreänä päivänä. Kaukaa näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli köyhähkö ja he kävivät vain ulkona syömässä. Koulussa hän oli kaikkien kiusaama, siellä häntä ihannoitiin kengistään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan rellestäminen, niinpä ajanvietteeksi tuli hävittäjälentokoneet.

Mari kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin ilkeäksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä ruskeat silmät.
Marssisimesta seuraten hän oli erittäin sekopäinen. Lempiruokaansa karjalanpiirakoita hän sai työskennellen kusilaarinpesijänä.

Mari tupakoi ja käyttää nuuskaa joka viikko. Alkoholia hän ei juo huvipuistossa.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa oli lähellä mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htm

[Ei aihetta]Lauantai 10.02.2007 01:09

Vastaa kysymyksiin ensimmäisellä nimellä joka sinulle tulee mieleen, mutta koita kumminkin välttää laittamasta jokaiseen samaa henkilöä. :) näitä on ystävien ihana lukea. ja sitten muutamalle eteenpäin.


1.Kuka tutuistasi muistuttaa ulkonäöltään eniten sinua?
* Kun oltiin pieniä niin minua ja Lauraa muistaakseni sanottiin sisaruksiksi ko oltiin blondeja. Mut hei! Mä olen pyöreä ja Laura oli pitkula. Miten ne voi erehtyä! Tällä hetkellä luulen ettei kyl oikein kukaan muu oikeesti näytä multa kuin oma perhe.

2.Kuka ystävistäsi asuu lähimpänä sinua?
* Lauri asuu tossa melekin viereisessä talossa, vaik enemmän se Tepsun kanssa kaveeraa

3.Ketä ystävistäsi näet eniten?
* Janinaa ja Saria.

4.Ketä ystävistäsi näet liian harvoin?
* Kaikki liian harvoin, koska ne ei ole vieläkään tajunneet muuttaa Turkuun >_<

5.Kenen tuttusi kanssa naurat eniten?
* Varmaan Janinan, ko me ollaan melekin kerran viikossa huppelissa ^^

6.Kuka saa sinut aina hyvälle tuulelle?
* Suunnilleen kaikki jollen mä ole sika kamalalla tuulella "Jee! Kiva nähdä!!"

7.Kenen kanssa sinulla on "omia juttuja" ?
* Aika paljon ja ne vaan lisääntyy mitä enemmän vietetään aikaa yhdes. Vai mitä hasselpähkinä?

8.Kenen kanssa olet viimeksi ollut bailaamassa?
* Voiko sitä bailaamiseksi kutsua kun oli Kaki - bileet? EI! Xenauticalla Lauran kans. Sitä ennen kissailin Janinan kaa.

9.Kenen kanssa olet viimeksi ollut syömässä?
* Lauran ja Sarin kans oltiin Teinis :P

10. Kuka sinulle tulee mieleen biisistä "im a barbie girl in a barbies world..."
* Sanna O! ROFTL

11. kenen kanssa sinulla on sama horoskooppi?
* Jannika, Spämi... ainakin

12.kenellä tutullasi on jokin lävistys? mikä?
* Lähinnä korviksia ja rustoa on mun onhan ainakin yksi napa ja nänni.

13. kuka tutuistasi on tosi rikas?
* Ari. Jos miehen euro on naiselle 80snt niin Arin taloudessa menee hyvin.

14. kuka tutuistasi on aivan rakastunut?
* Kaikkipa suunnilleen on. Janina on Ikeriin XD

15.kelle tutullesi olet kateellinen ja mistä?
* Jokaiselle jostakin esim. tason ylläpitämisestä, kyvystä harrastaa karatea, lauluäänestä...

16.ketä kehuit viimeksi ja miten?
* Emmää muista. Varmaan Sarin hymyä.

17.ketä olet viimeksi loukannu?
* Tod. Näk Saria. Olen kova loukkaamaan vaikken tahallani.

18.kuka sinulle tulee mieleen kun katsot surullista elokuvaa?
* Itken ihan sen elokuvan takia

19.kenelle kerrot suurimmat salaisuutesi?
* Tepsu tietää ihan kaiken. Suurin osa on julkista tietoa paitsi muutama

20.kenen kanssa voit jutella mistä vaan milloin vain ja miten vain?
* Tepsu

[Ei aihetta]Lauantai 10.02.2007 01:09

Vastaa kysymyksiin ensimmäisellä nimellä joka sinulle tulee mieleen, mutta koita kumminkin välttää laittamasta jokaiseen samaa henkilöä. :) näitä on ystävien ihana lukea. ja sitten muutamalle eteenpäin.


1.Kuka tutuistasi muistuttaa ulkonäöltään eniten sinua?
* Kun oltiin pieniä niin minua ja Lauraa muistaakseni sanottiin sisaruksiksi ko oltiin blondeja. Mut hei! Mä olen pyöreä ja Laura oli pitkula. Miten ne voi erehtyä! Tällä hetkellä luulen ettei kyl oikein kukaan muu oikeesti näytä multa kuin oma perhe.

2.Kuka ystävistäsi asuu lähimpänä sinua?
* Lauri asuu tossa melekin viereisessä talossa, vaik enemmän se Tepsun kanssa kaveeraa

3.Ketä ystävistäsi näet eniten?
* Janinaa ja Saria.

4.Ketä ystävistäsi näet liian harvoin?
* Kaikki liian harvoin, koska ne ei ole vieläkään tajunneet muuttaa Turkuun >_<

5.Kenen tuttusi kanssa naurat eniten?
* Varmaan Janinan, ko me ollaan melekin kerran viikossa huppelissa ^^

6.Kuka saa sinut aina hyvälle tuulelle?
* Suunnilleen kaikki jollen mä ole sika kamalalla tuulella "Jee! Kiva nähdä!!"

7.Kenen kanssa sinulla on "omia juttuja" ?
* Aika paljon ja ne vaan lisääntyy mitä enemmän vietetään aikaa yhdes. Vai mitä hasselpähkinä?

8.Kenen kanssa olet viimeksi ollut bailaamassa?
* Voiko sitä bailaamiseksi kutsua kun oli Kaki - bileet? EI! Xenauticalla Lauran kans. Sitä ennen kissailin Janinan kaa.

9.Kenen kanssa olet viimeksi ollut syömässä?
* Lauran ja Sarin kans oltiin Teinis :P

10. Kuka sinulle tulee mieleen biisistä "im a barbie girl in a barbies world..."
* Sanna O! ROFTL

11. kenen kanssa sinulla on sama horoskooppi?
* Jannika, Spämi... ainakin

12.kenellä tutullasi on jokin lävistys? mikä?
* Lähinnä korviksia ja rustoa on mun onhan ainakin yksi napa ja nänni.

13. kuka tutuistasi on tosi rikas?
* Ari. Jos miehen euro on naiselle 80snt niin Arin taloudessa menee hyvin.

14. kuka tutuistasi on aivan rakastunut?
* Kaikkipa suunnilleen on. Janina on Ikeriin XD

15.kelle tutullesi olet kateellinen ja mistä?
* Jokaiselle jostakin esim. tason ylläpitämisestä, kyvystä harrastaa karatea, lauluäänestä...

16.ketä kehuit viimeksi ja miten?
* Emmää muista. Varmaan Sarin hymyä.

17.ketä olet viimeksi loukannu?
* Tod. Näk Saria. Olen kova loukkaamaan vaikken tahallani.

18.kuka sinulle tulee mieleen kun katsot surullista elokuvaa?
* Itken ihan sen elokuvan takia

19.kenelle kerrot suurimmat salaisuutesi?
* Tepsu tietää ihan kaiken. Suurin osa on julkista tietoa paitsi muutama

20.kenen kanssa voit jutella mistä vaan milloin vain ja miten vain?
* Tepsu

[Ei aihetta]Torstai 08.02.2007 12:07



VIHA:
- Keneltä haluaisit pyytää anteeksi ja miksi? en keltään mulla ei oo siihen tarvetta:)
- Mikä saa sinut raivostumaan? joinaki päivinä kaikki ärsyttää.
- Oletko ikinä lyönyt ketään? olen..:D
- Oletko mustasukkainen? een.
- Oletko ikinä toivonut kenenkään kuolemaa? olen. mut vaan sillon jos oon tosi suuttunut.
- Oletko ollut putkassa tai vastustanut virkavaltaa? (; kyllä..
- Mitä tai ketä vihaat? en mainitse nimeltä.

HIMO:
- Oletko himoinnut kaverin kumppania? Olen =D
- Oletko herännyt väärästä sängystä? Juups. =S
- Mitä himoitset? Tällä hetkellä ton kissa paijaamista, mut se taitaa purea jos sen herättää
- Oletko laittanut ilmoitusta deittipalstalle? Olen ja se kannattaa ;) Nimim. Päälle kolme vuotta onnea
- Mitä mieltä olet yhden illan jutuista? OK jos säännöt ja suojaus selvä


TURHAMAISUUS:
- Kuinka monta kertaa päivässä katsot peiliin? Tarpeen tullen
- Mitä mieltä olet plastiikkakirurgista? Jos tulis onnettomuus tms- ja puolet enkä olis inhimillisen näköinen niin sitte
- Mitä teet kotona kun kukaan ei näe? Läksyjä

VALHEELLISUUS:
- Teko, jota kadut? Itseni pettäminen
- Oletko lukenut toisen päiväkirjaa? tai tekstiviestejä? Juups...
- Mitä teet jos kuulet ystäväsi kumppanin pettävän häntä? Huolehdin vähä liikaa
- Teko jota et uskaltanut tunnustaa äidillesi kuin vasta vanhempana? Mä oon nykyään aika hyvin äitin kans väleissä mutten vieläkään ole polyamoriasta puhunu. huomatkoon itse.

[Ei aihetta]Torstai 08.02.2007 11:39

Eilen

Eilen menin kympiksi työharjoitteluun. Huomioon ottaen et asiakkaille ei saa puhua niin olen puhunut paljon extra pervojen vanhojen partojen kanssa. Kaikkein järkyintä et keittiössä on harjoittelussa Antti (ne jotka ei tiedä sitä niin, se oli samalla luokalla amiskan alussa. semmoinen wannabe - hevari, joka laukoo kummeli quotea). Perverssi ilmapiiri + yksi jotenkuten helmeksi väsyneenä katsottava = saatan jossian vaiheessa nolata itteni. Ei se mitään enhän näe Anttia enää koskaa... VÄÄRIN! Se on mun naapuri!

Pääsin sit neljältä. Ne on tosi reiluja siellä. Siinä missä Teinissä pidettiin kiinni siitä et prkl nyt tehdään kaikki tunnit täyteen niin tuola ollaan et "ihan sama kunhan nyt jonkin verran olet" ^^ Eli viiden viikon päästä on loma. Tosin pitää kattoo miten yliopistojutut menee et päsäenkö reissaamaan vaan jäänkö Turkuun töitä paiskimaan. Hyvää ruokaakin tuolta saa =P

Niin tosiaan. Oli tarkoituksena etsiä uusia kenkiä kun kaksi kuukautta sitten stetuissa kengissä on REIKÄ POHJASSA. Ja ne on mun ainoat talvikengät. Tosin ongelma on et mä vihaan kenkäsotoksia ja kyllästyin tosi pian ja lähdin salille. Tungen siis sukkaa kenkään kunnes pohja irtoaa ja sit pöllin tepon kengät. Sit ku meen Iisalmeen kuun lopussa niin heitän ne kegät K - kaupan ikkunasta sisään ><

Menin salille (JEE!). Poljin taas paljon, tei salitreenin ja menin Fitballin. Tosin Jälkimmäisessä oli ihan hullu ohjaaja. Minä kun olen tottunut sen ohjaajan tunteihin joka kehottaa tekemään oman jaksamisen mukaan ja kannustaa paljon. Tuo huuti "PRKL nyt tehdään vatsoja! Vauhtia vauhtia! Kovempaa kovmepaa!" Nyt on lihakset ihan kipeenä mut tietääpä ainakin et on saanu jotain aikaiseksi. Fitball on kiva ko se tukee jalkaa ja voin tehdä jopa kyykkyjä sen avulla. Alan vakavasti jo harkita et hankkisin semmoisen kotiin :P Harkitsin Nia - tanssiinkin meenmistä mut miehelle piti mennä kotiin laittaa ruokaa.

Tänään

Mun pitää lukea Davos - kappale Miekka myrskystä kun en suostunut kuuntelee sitä iltasatuna. Davos on hiton tylsä =( Mut teppo ei jatka satua ennen kuin se on kuullustellu multa sen. Mut sainpa Sansaa ^^

Eniwei. Mulla alkaa harjoittelu kahdelta ja siihen asti siivoilen kotona ja lähinnä kirjoitan luentopäiväkirjaa joka on awfully myöhässä.

Hei jee! Cafe picnicistä soitettiin! Pääsen siis seuraavaksi sinne työharjoitteluun ^^ Nyt on paikat hoidossa =) Pyörin sit ihan pienellä alueella työharjoittelupaikkojen suhteen tänä keväänä.

Huomenna

Huomenna suunnittelin meneväni aamulla salilla ja illaksi taas harjoitteluun. Kovvoo hommaa.

t-t-t-t-t-tasty, tastyTorstai 08.02.2007 11:15

Vastaan seuraaviin kysymyksiin laulujen sanoilla/nimillä. Vastattuani haastan myös muutaman ystäväni mukaan.


1. Sukupuoli?
2. Mikä on suurin unelmasi?
3. Mitä inhoat?
4. Millanen fiilis sinulla on nyt?
5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
6. Mistä asioista pidät?
7. Minne haluaisit matkustaa?
8. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi?
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

1. Dancing Queen, feel the beat from the tambourine
(Abba - Dancing Queen)

2. Walking on the beach, our toes in the sand
I can see us on the country side
Sitting in the grass laying side by side
You can be my baby
(Justin Timberlake - My Love)

3. You have ruined all my life
But you're the best I ever had
There's no place for you in my heart
Though you leave a hole when you go
Why is it so hard to get along with you?
Is this what you call love?
(Stains of Rapture - Top the one left behind)

4. Feelin kinda N-A-S-T-Y
I just might take you home wit me
Baby the *minute i feel your energy
Your vibe has just taken over me
Start feelin so crazy babe
(Beyonce - Nasty girl)

5. Oh yeah, I'm fine,
Everything's just wonderful,
I'm having the time of my life
(Lily Allen - Everything's fine)

6. You better leave my kitten all alone
I love my little kitten
(Elvis Costello - Leave my kitten alone)

7. sometimes I feel I want to fly away
with you my darling I just want to stay
with you I love forward to better days
to be forever with you
(Sugababes - Foreever W)

8. I'd like to get to know ya, so I can show ya
Put the pussy on ya, like I told ya
Gimme all your numbers so I can phone ya
Your girl acting skank than call me ova
Not on the bed, lay me on your sofa
Call before you come, I need to shave my chacha
You do or you don't or you will or you won't cha
Go downtown and eat it like a vulture
See my hips and my tips don't cha
See my ass and my lips don't cha
Lost a few pounds in my whips for ya
That the kinda beat that go ba ta ta
ba ta ta ta ta ta ta ta ta
Sex me so good I say blah blah blah
Work it, I need a glass of wata
(Missy Elliot - Work it)




Tehkää jos haluutte, en jaksa haastaa ketään..

[Ei aihetta]Tiistai 06.02.2007 11:46

Eilen

Menin eka kertaa sinne harjoitteluun Suomalaiseen pohjaan. Mukava henkilökunta ja kivat asiakkaat. Ahdistavaa vaan kun on oppinut olemana mkukava ja puhumaan asiakkaille niin täällä on periaatteena on olla näkymätön. MInulle se juttelu on parasta.. Mut hyvää ruokaa on :P Mulla on tod.näk paljon iltaa joten mua ei sit näy muuta kuin vapaa-päivinä. Ärysttäöä ko tällä viikolla ei saa tehtyä pakkatyötä kun on niin kiinni harjoittelussa. Aamupäivisin yritän edistää mun yliopsitohommia tai käydä salilla.
http://www.vapaa-aikavirasto.com/ravintolat/?pid=383&rid=5858

Sit oli luento eilen.Sen takia eileinenvuoro jäi lyhkäseksi. Kävin ostaa tarjoilijastuffia ja kaupoissa Sarin kaa. Sari oli tuuraamas kun olis ollu Marin ja Janinan herkkupäivä. Tein alkukeitoksi porkkanasosekeittoa jota maustoin mozzarellalla ja tuorejuustolla. Pääruuaksi couscous hässäkkää jossa oli kanaa, kesäkurpitsaa, tomaattia, sieniä... ja jälkkäriksi oli mudcakea ja kermistä. Kyllä kelpasi vaikka olikin vain tarjoilijan tekemää. Ei kumminkaan tuntunu samalta kuin normaalisti ko mulla nousi pari lasillista viiniä päähän ja olin yksin huppelissa. PRKL! Mulla taitaa olla jatkossa muistaakseni maanantai-iltoina vapaata toiv. janinallakin on koska ei näistä tynkä herkkuilloista tule mitään! No onneksi Kim ei ollu edes tiputuksessa vaan petras paljon huippumallissa :P

Mikä ahisti eilen? Muistatteko ko oeln valittanu kipeästä jalasta yms? No, mulle tuli lääkäriaika. Se on vasta 28.8! Vitsi mä itkin. Se johtuu siitä et reikä luussa on vain 1cm kun viimeksi kun leikattiin se oli 3cm. Ne varmaan ajattelee ihan sama leikata myöh. kun kumminkin uusii >< Me mietitään nyt et pitäiskö soittaa ja pyytää aiempi aika. Mut ei voi mitään jos niillä ei ole mistä tarjota. Toiivottvasti jalka ei ole kovin kipeä. Tai ainakin jos olisi semmoinen et lääkkeillä selviäis. Muuten kesätyöt jää väliin. Mietin et jos leikkaus onkin talvella niin pitää kehittää uusi Plan B. JOllen pääse yliopsitoon siis. Olin alunperin ajatellut et meen töihin, mut jos jalka on pahassa kunnossa niin enhän voi. Haen siis varalta myös AMK:hon sillä opiskelu on mielekästä toimintaa ja jaksaa. Restonomi ja kirjastolinjalle siis. Tosin kyllähän työttämyyskorvaus olisi isompi kuin opintotuki mut mä tulisin hulluksi ko olis niin vhän tekemistä..

Tänään

Näin Liukkosesta ahistavaa unta, jossa se oli vihainen. En osaa sitä kuvitella vihaiseksi.

Esin oli aikeissa et meen aamupäiväl salille. Mut ajattelinkin säästää itteeni. Olen muutnekin väsy. Mene huomen. Parempi näin tän jalan kanssa.

klockkan 11 jälkeen pitäisi tavat Stockkan kaffilan ihminen. Se kertois et pääsenkö sinen harjoitteluun. Vaikeeta. Siihen asti ajattelin yrittää tehdä kouluhommia. ja levätä. Kahdelta on luento ja viideksi työharjoitteluun. Sieltä suoraan Kaki - bielisiin

Huomenna

En tietenkään muista työvuoroja. Kirjoitin kyl ylös mut se on tarjoiluliivin taskus ja tarjoiluliivi kaapissa pohjassa. Ei elämää siis voi suunnitella =(