Olen taas tietokone luokassa. Tosiaan muka minkä pääsemässä tästä suorittajapaine ongelmastani.
Eilen sain aikaiseksi:
- töissä 7h
- Tein parin päivän ruoka annoksen
- Olin salilla
enkä ole tyytyväinen
tänään olen
- siivonnut
- tehnyt kaksi kolumnia ja lähettänyt ne
- suunnitellut ja kerännyt porukan emman ja villen upeaa lahjaa varten
vielä pitäisi
- tehdä sitä harkkarityötä joka piti palauttaa eilen
- käydä salilla
sunnuntaina oli vapaa päivä. minulla on hirveet tunnontuskat ko olin niin väsy et nukuin koko päivän lukuunottamatta et kävuin tepon maman kans puutarhakaupasa ja ostin karhunavtukkapesaa, orvokkeja, haravan. Möyrin puutarhassa. tänäänkin nukuin pitkään. Miksi minä ruoksin itseäni jos nukun kun olen väsynyt ja tehny töitä?
Haluaisin lukea pääsykokeisiin. Haluaisin lukea kaunokirjallisuutta. Haluaisin tavata Juuson ja jutella kunnolla. Haluaisin tavata Sarin pitkästä aikaa kunnolla. Haluaisin tavata Robertin ja sopia riidan. Haluaisin tavata Jensin (mut se vaatisi pohjoiseen matkustamista johon minulla ei ole varaa). Haluaisin maata ja kuunnella rentoutuskasetteja. Haluan et Janina tulee ja puhuu niin paljon et minun asiat tuntuvat pieniltä ja harmittomilta.
Haluan etten saisi enää pikku kohtauksia. Olen saanut niitä nyt enemmän. Olen verrannyt viime aikoina paljon paniikkihäröäni Suden Vusi kirjan/elokuvan epilepsiaan. Tai ainakin siihen miten kirjan Sari sitä kuvaa. Hukkuu, on yksin, eristettynä, vailla apua. On pikku hukkia joita tulee useammin ja isoja hukkua. Väsy, stressi ja pelko laukaisevat. Tepon mielestä se kirja oli kökkö, mutta varmaan ton yhtäläiyyden takia minä siitä tykkäsin.
Kun kirjoituin kolumneja tuli taas kirjoitushimot. Katselen jos netistä löytyisi ideoita isompaan kirjoitukseen. Milloinkahan Me Naisten - kilpailun tulokset tulee? Minun juttu on monien mielestä liian taiteellinen.
Minusta tuntuu etten pääse tänäkään vuonna yliopistoon. Olen niin tottunut siihen etten pääse etten jaksa yrittää. Toisaalta haluan tehdä vaihteeksi töitä. En jaksa sitä painostusta joita tulee joidnekin osalta. Että pitäisi vain yliopistoa ajatella. Onhan minulla jo yksi ammatti. Vaikkei tarjoilijaksi valmistuminen hohdokkaalta kuulostakaan.
Mietin jos mailaisin sinne AMK:hon ja kertoisin arvosanoistani, työkokemuksestani jne ja ilmoittasivat jos syksyllä tulee peruutuspaikkoja. Minua kiinnostaa se homma todella.
Ensi vuonna vain kandityö ja sitten päsäen uskontotieteelliseen sisään.
Kuulostaa että koko elämä on suorittamista. Tän verran vatsalihaksia niin OK.Tämä työ tehtävä. Opiskele uusi kieli. Lue paljon kirjoja. Tykkään sen takia Zen Cafen aamuisin biisistä.
sta asunto, hoida koiraa
pid pihaa vaimon kanssa
hanki lapset jos on saumaa
yks tai kaks, mut hankkikaa ne
tutustu naapureihin
viet niiden kanssa joskus aikaa
jrjestk kimppakyyti
jos on sama duunimatka
Viiltv tuuli ky aamuisin
kiiltvn porttiin ja koivuihin
Laita riippukeinu kiinni kevll
pid jemmarahaa pankkitilill
seiso vkevsti snkys edess
aamuisin
laita riippukeinu kiinni kevll
pese kasvosi ja kyt pyyhett
aamuisin
Urheilla jos jaksat pysyt kunnossa
ja nukut hyvin
hoida lasku lhikauppaan
niin saat suuret alennukset
jokainen markka jonka maksat veroja
auttaa sinua mys
lukita muista ovet ja auto
kesll y on valoisa y
Viiltv tuuli ky aamuisin
kiiltvn porttiin ja koivuihin
Laita riippukeinu kiinni kevll
pid jemmarahaa pankkitilill
seiso vkevsti snkys edess
aamuisin
laita riippukeinu kiinni kevll
pese kasvosi ja kyt pyyhett
aamuisin
Muista kaverit ensiset
ja soita niille silloin tllin
pid niist listaa jotka joulukortin lhett
on tapana kiitt, katso silmiin
ktell voit kun lhdet pois
is ja iti ajattelee, sua is ja iti ajattelee
Laita riippukeinu kiinni kevll
pid jemmarahaa pankkitilill
seiso vkevsti snkys edess
aamuisin
Laita riippukeinu kiinni kevll
pid jemmarahaa pankkitilill
seiso vkevsti snkys edess
aamuisin
laita riippukeinu kiinni kevll
pese kasvosi ja kyt pyyhett
aamuisin
Aamuisin. (x2)
Tätä se elämä on...