Mä en usko, et mitää ihmeellist on tapahtunu. Ne ihmeet on jo jääneet. Vaikka en mä kärsikään, ei siitä ole kyse. Tai ehkä hetkittäin. Kaikki on niin hetkestä kii, ihan liian. Ja hetki menee niin nopeesti, en koskaa ehdi ottaa kiinni siitä. Yhä useammin ja useammin katselen onneni lipuvan ohitseni, enkä vain osaa ottaa siitä kii.
Mun oma vika.