IRC-Galleria

Apua.Torstai 14.06.2007 18:33

Yyhyy, ulkona sataa. :'<

Ja tämä päivä?Keskiviikko 13.06.2007 17:04

Joo, dataan heti kun herään, mutta herätessäni olin onnellinen ja tunsin itseni prinsessaksi(Wooooot). Ehkä se johtui siitä yhdestä, joka heräsi kylläkin ennen minua, mutta antoi minun melkein nukkua vielä, ei sillä niin väliä. Mutta ulkona ei paista aurinko, nyyyh. Voihan paska. Ehkä ehdin vielä jääkaapille, ennen tuota toista ja ainahan siellä on hedelmiä, marjoja ja vihanneksia, niihinhän miespuoleiset eivät tahdo koskea, kun nehän terveellisiä tuppaa olemaan.

Se joku päivä, jonka muistaa.<3Keskiviikko 13.06.2007 16:58

Se oli se 11.6.-07 se oli sellanen päivä, että oli tosi kuumaa. Ja sitten junassa oli aika ahdistavaa, mutta päästiin silti Eevan kanssa Pasilan asemalle. Siitä lähdettiin kävelemään kohti määränpäätä. Ja siinä se sitten aukesi meidän eteemme.....: Helsingin jäähalli. Annoin pulloni paikalliselle Helsingin jäähallin pullomummolle, joka kiitti minua ja painui kerjäämään jostain lisää pulloja, wipii. Sitten mentiin pää ovelle, itseasiassa pääovea ei ihan näkynyt, koska jotkut olivat tulleet ennen meitä. Mutta jotenkin siinä kävi niin, että pääsimme sisään. Hui, sitten ostin ehkä hienoimman paidan ikinä (Eevalla ei ollut varaa, koska olin juuri vienyt hänen viimeisetkin rahansa. :'<). Sitten löydettiin paikat, jotka olivat erittäinkin hyvät, josta saamme kiittää sellaista kilttiä poikaa, joka hankki meille liput. Sitten tuli joku surkea lämppäri, joka sai meidät harkitsemaan itsemurhaa. Mutta sitten ne lopetti, thank God. Sitten jotkut ISOT miehet sääti siellä lavalla jtn ja sitten lavalle astui KORN<3 ja sitten ilta vain parani paranemistaan. En muista ihan kaikkea, taisin olla niin otettu, aivan huumaantunut.<3

Hetki.Lauantai 09.06.2007 22:49

Ikävä, en tiedä mitä, mutta on. Ja kova ikävä, vaikken tiedä, mitä kaipaan, kaipaan sitä silti kovasti. Ehkä sitä kaikkee vanhaa ja tuttuu, mikä oli ja meni. Ei, en mä usko... Jotain muuta. Ehkä joku kertoo, jos odotan hetken, tai päivän, tai kuukauden, tai vuoden tai koko mun elämän. Mä odotan, jään venaa. Itse en sitä keksi, pää on tyhjä. Ehdotuksia?

Aamu.Perjantai 08.06.2007 14:41

Nukuin. Ja sitten heräsin ja sitten paisto aurinko ja oli ällöttävän kuuma ja meinasin tukehtua. Sitten siinä mun vieressä oli vielä sellanen patteri, joka tais olla täysillä, koska se lämmitti kamalasti, oli varmaan 101974209730467 astetta. Nyt se on tupakalla.
Mulla ei ole aamiaista, vaikka se on se ainut ateria, minkä jaksan päivässä syödä, mutta sekin ilo vietiin, koska joku ehti jääkaapille ennen minua, itku. Ehkä menen syömään mun pakastetut ananakset, hui.
Semmosta se kesä joskus.<3

[Ei aihetta]Maanantai 04.06.2007 23:22

Raitis kesä tulos<33

Kesä, loma... Eh.Maanantai 04.06.2007 23:19

Nii, hyvinhän se loma alko, eka lomapäivä kun toivoin jo kuolemaani.
Huono kesä tulos, ei siitä ole epäilystäkään. Päivä kerrallaa.

GoddamitMaanantai 28.05.2007 00:41

Viikonloppu... No se sai minut hautomaan itsemurhaa, kamalat kolme päivää.
Huomenna esitys... Hui, kuolen. Liian aikasin herätys, kuole.
Yhteenveto tästä merkinnästä: KUOLEN.

25.5.Perjantai 25.05.2007 18:48

Harjotuksia melkeen koko päivän ja usko meni siihenki esitykseen. T__T;
Noni, olin kipee ja tällä hetkellä musta tuntuu siltä, että mun pää räjähtää, nami.
Niin ja koin eilen jotakin dramaattista, kun sainkin kuulla, että Tuomo on homo, yyhyy.
Kamala päivä.

Hui.Torstai 24.05.2007 23:30

Tänään tapasi myös sattua eräs ihmeellinen seikka ja se oli sellainen, että Veklahdessa ei satanut, vaikka keskustassa satoi. We will rise<3