IRC-Galleria

Olen ostanut itselleni kaksi pyjamaa jouluksi. Tai tietenkin niitä saa käyttää myös joulun jälkeen, mutta enivei. Olen pyjamaihminen, jos voisin, viettäisin kaiken aikani niissä. Ironista on, etten välttämättä osaa nukkua niin vaatetettuna, mutta niissä on mukava olla noin niinkuin kotioloissa. Niihin jää koukkuun. Tämän joulun hitti on HenkkaMaukalta ostettu musta Snoopy-pyjama, siinä on hileitäkin. ;-) Pyjamissa ei muuten saa olla nappeja, napit on saatanasta. Kun nukkuu mahallaan, ne painavat pahasti. Ei kai kukaan halua herätä napin kuva mahanahkassa... Toinen näistä joulupyjamista on kultainen satiiniviritelmä, äärettömän epäkäytännöllinen mutta jotenkin niin ihana. En usko, että sitä on edes tarkoitettu nukkumiseen, vaan juuri tähän aikaisemmin mainitsemaani oleiluun. En kyllä silti usko, että pistän sitä tänä jouluna päälleni, jotenkin se ei sovi tämän joulun teemaan. Se on sellainen "vietän koko joulun sängyssä rakkaani kanssa"-pyjama, eikä mulla ole aikomustakaan olla kenenkään kanssa sängyssä tänä jouluna. Perhejoulu, u see.
Näihin tunnelmiin,,, Hauskaa Joulua!

Oon aina ihmetellyt tuon kyseisen laulun kanssa, että miten niin taas? Eihän se oo kun kerran vuodessa, joskin melkoisen riitelyn ja tappelun takana sen viettäminen ainakin on.
Tänään sain viimeiset joululahjat postissa, nyt on termiittien yleissivistävät paketit sitä paketoimista vaille valmiita. Mie kun en periaatteesta osta niille mitään krääsää, joten oon päättynyt kirjoihin. Ostelen niille lastenkirjoja ihan hulluna, ja oon itekin siinä sivussa löytänyt semmosia lempikirjoja, mitkä oli jo unohtanut. Esimerkiksi joku Piilomaan Pikkuaasi, rakastin sitä kirjaa pentuna. Nyt siskontytöt lukee sitä (tai siis niille luetaan), ja on lähes yhtä pähkinöinä. Ihanaa.
Taidanpa tästä lähteä syömään. ;-)

Joskus toisinaan sitä tulee silleen vakavammin mietiskeltyä, että mitä varten täällä oikein taaperretaan? Tätä tapahtuu varsinkin silloin, kun maailma potkii päähän eikä itsellä ole oikein energiaa potkia takaisin. Sitä voi periaatteessa näyttää ihan normaalilta itseltään, käydä töissä ja ruokkia kissan tms. Mielessä kuitenkin myllertää ja sitten se jumalaton ahdistus lopulta purkautuu jossain totaalisen älyttömässä tilanteessa. Tänään itkin varmaan puoli tuntia Kangasalan Prisman parkkipaikalla, kun auton ovet olivat (taas) jäätyneet. Pääsinhän minä lopulta sisälle sinne autoon (takakontin kautta, u know it.), mutta jotenkin tämä miljoona kertaa sattunut vastoinkäyminen ei tänään oikein jaksanut naurattaa. Itkettyäni tarpeekseni käynnistin auton ja painuin kotiin ruokkimaan sitä fucking kissaa. Nyt olo tuntuu jo kohtuullisen normaalilta, mitä nyt semmonen itkuraivaripäänsärky vähän vaivaa. Huokaus.

Ja miks aina kaikki hyvät miehet on varattuja tai sitten niitä ei vaan kiinnosta? Tätä mietiskelin viimeksi viikonloppuna.
Joulukin tulee, pitäis kai rauhottua.

Niskoja särkee eikä pää käänny. Au.
Uusi työnantajani varmaan polttaa päreensä heti sairastelevaan työntekijään. Blaah.

Nii-i. Miksei?

Mä vihastuin tänään kassaneidille, kun mun pankkikortti ei pelittänyt. Ihan niinkuin se sen neidin vika olis ollut, että kortissa on huono magneettinauha. Ehdotti, että kävisin automaatilta rahaa, mutta mä olin siinä vaiheessa jo niin tuuheena (ja myöhässä töistä, btw) että kieltäydyin kunniasta ja jätin ostokset ostamatta. Sitten menin töihin ja ärhentelin työkavereilleni sekä asiakkaillekin hieman. Ne ei edelleenkään osaa tervehtiä ja kiittää, perkele. Ihmeellistä.

Kissan ruokakin on loppu. Elukka parka on joutunut syömään pelkkiä raksuja koko päivän. No, minä hilppasen aamulla kauppaan.

Huomenna en jaksais mennä töihin. Blaah.

Mä rakastaisin sua niinkuin en ketään muuta koskaan. Kuulitko?

Poskea kolottaa. Melko varmasti sinne pukkaa uutta hammasta. KeleTanaTu. Lauantaina ois kaverin häät, en ala jos koko poski turpoo.

Tänään kävin olemassa ekaa päivää Sappeella. Upo-uusi ja uuden uutukainen ravintola-kompleksihan se siellä, töihin olis tarkoitus mennä sinne. Vielä tänään, huomenna ja ylihuomenna siellä laitetaan vaan paikkoja kuntoon, ennen lauantain avajaisia. Saa nähdä, mitä paikasta tulee. Tänään pesin astioita ja kiroilin, että kenen älypään idea on laittaa niihin niitä perkeleen tarroja. Kun jotain savikippojakin saa liottaa vaikka kuinka kauan, että sen liiman saa niistä irti. Joop.

Vähänkö hermostuttaa niiden Miian häiden puolesta. Osaankohan käyttäytyä? Eihän mulla ole vielä edes mekkoa. Niin tai lahjaa!! Herra siunaa, olen unohtanut koko lahjan!! Koskahan kerkeis kauppaan, tuskin niille ihan pelkkää konvehtirasiaa uskaltaa laittaa pakettiin... Vaikka olishan se koomista.

Kikka on kuollut. Outoa.

Tuijotan sotaleffoja. Laukaus.Laukaus.Sarrrrrja.

Täytyy hommata elämä.

... Minkä teki. Arvatkaa oonko niiden ennätysjahdin takia tuijottanut elokuvia ympäri vuorokauden?? Välillä käynyt vaan töissä kääntymässä. Onneks huomenna saa nukkua, kai. On noita leffoja taas kasa tossa sohvalla venailemassa.

Töissä tunsin oloni vitun turhaksi. Mä ihmettelen syvästi, että eikö ihmisiä enää opeteta tervehtimään ja kiittämään? Ihan semmosia peruskäytöstapoja, jotka luulis tulevan jo äidinmaidossa. Vaikka mä olenkin vain pieni (no ok, en kyllä edes kovin pieni) hampurilaismyyjä (ja toisinaan baarimikko/tarjoilija, riippuu työpaikasta), niin kyllä pistää vihaksi kun joku taas ynähtää, että "kerrosateria" tai "iso tuoppi". Onko sen Moin sanominen jotenkin liian haasteellista, kysyn vaan? Ei tarvii tulla vinkumaan huonosta palvelusta, jos ei itse osaa edes puhua.
Ja mikä vittu se on niissä saatanan suolakurkuissa, kun ne ei uppoo? Onko ne siellä hampurilaisen välissä jotenkin tiellä? Pilaako ne sen kulinaristisen nautinnon, minkä joku kerroshampurilainenkin tarjoaa? Voi taivas. Anna mun kaikki kestää. Ja ne tyypit, jotka syöttää lapsilleen "hampurilaisen ilman mausteita" tai "pelkällä ketsupilla", saa juosta suohon. Allergiat ymmärrän, mutta muussa tapauksessa ei pitäis opettaa lapsilleen omia ennakkoluulojaan ruoan suhteen. Sopii mennä kotiin tekemään kunnon ruokaa, jos ei hampurilaissörsselit kelpaa.

Ja niille urpoille, jotka taas huutivat viikonloppuna siellä baaritiskillä palvelua; luuletteko te, että ne viiskymmentä muuta ihmistä siinä tiskillä ei ole jonottaneet vähintään yhtä pitkään? En mä laske kaljaa ja väännä niitä iänkaikkisia valkovenäläisiä YHTÄÄN SEN NOPEAMMIN, vaikka huutaisitte miten. Päinvastoin. Mä hidastan silloin ihan kiusallani.

Miten niin olen muka turhautunut ja kyllästynyt työhöni? En kai...