IRC-Galleria

Tuleeko teille (siis kaikille kahdelle lukijalle...) koskaan ikävä semmoisia ihmisiä, joita ei ole edes ajatellut pitkään aikaan? Voi olla, että ei ole nähty vuosikausiin, ja sitten yhtäkkiä tuntuu, ettei kestä jos ei pääse kosketuksiin just Sen Tyypin kanssa. Ja mielellään heti, sillä tietää, että jos tilanteen antaa jatkua liian kauan, tunne katoaa, eikä Sitä Tyyppiä enää mieti välttämättä koskaan. On tartuttava siis hetkeen, beibet!

Mulle tuli sellainen tunne tänään yhdestä vanhasta hoidosta (kyllä, minäkin olen harrastanut harkitsematonta seksiä joskus hurjassa nuoruudessani, eikyluskois!). Muutama vuosi sitten yhden kaverin kaverin kanssa, johon en oikeestaan tuntenut edes sen suurempaa vetovoimaa. Kännispäissämme pantiin, tottakai. Ja jotenkin aamulla kaikki meni ihan vikaan, tiedä sitten kummassa oli syy. Sen jälkeen ollaan aina välillä törmäilty, mut nyt ei pitkään aikaan, pyöritään eri porukoissa ja eri paikkakunnallakin lisäksi.

Tänään tunsin Tyypin tuoksun nenässäni (siunattu Sokoksen parfyymiosasto), ja koko Se Yö hyökyi niskaan jostain alitajunnan perukoilta. Heti teki mieli soittaa numerotiedusteluun ja ottaa selville numero, soittaa Tyypille, kysyä kainosti että "muistatko vielä?" Se ei nimittäin ollut huonoa känniseksiä, ei suinkaan. Ja siks toisekseen se Tyyppikin oli tosi hauska. Näitä asioita pyörittelin päässäni, ja sitten järki tuli kylään. Ollaan ihan eri ihmisiä kuin silloin, totaalisen. Entäs jos ajatukset ei kohtaakaan? Näin vanhaksi piti siis minunkin elää, että tajuan pelkääväni torjuntaa... ;-)

En siis soittanut Tyypille, vaikka numerotiedustelun tyttö oli kyllä äärimmäisen avulias...

Ja joo, töissä oli tylsää.

Tänään on eka työpäivä joulun jälkeen, meen neljään. Täytyy myöntää, että pitkän vapaan jälkeen aivoissa lyö hieman tyhjää, täytyy toivoo etten mokaile kauheesti. Hommasin skypen joululahjaksi itselleni, joten nyt minuun saa yhteyden myös sillä! Jei! :-)

Vittu jos oisin rikas, lopettaisin töiden teon. Tai niin kai kaikki tekis. En kyllä varmaan kokonaan, tekisin vaan niitä töitä joista tykkäisin. Baarihommia. Hih.

Niitä rikkauksia odotellessa,,, Töihin. Heippa!

Olen ostanut itselleni kaksi pyjamaa jouluksi. Tai tietenkin niitä saa käyttää myös joulun jälkeen, mutta enivei. Olen pyjamaihminen, jos voisin, viettäisin kaiken aikani niissä. Ironista on, etten välttämättä osaa nukkua niin vaatetettuna, mutta niissä on mukava olla noin niinkuin kotioloissa. Niihin jää koukkuun. Tämän joulun hitti on HenkkaMaukalta ostettu musta Snoopy-pyjama, siinä on hileitäkin. ;-) Pyjamissa ei muuten saa olla nappeja, napit on saatanasta. Kun nukkuu mahallaan, ne painavat pahasti. Ei kai kukaan halua herätä napin kuva mahanahkassa... Toinen näistä joulupyjamista on kultainen satiiniviritelmä, äärettömän epäkäytännöllinen mutta jotenkin niin ihana. En usko, että sitä on edes tarkoitettu nukkumiseen, vaan juuri tähän aikaisemmin mainitsemaani oleiluun. En kyllä silti usko, että pistän sitä tänä jouluna päälleni, jotenkin se ei sovi tämän joulun teemaan. Se on sellainen "vietän koko joulun sängyssä rakkaani kanssa"-pyjama, eikä mulla ole aikomustakaan olla kenenkään kanssa sängyssä tänä jouluna. Perhejoulu, u see.
Näihin tunnelmiin,,, Hauskaa Joulua!

Oon aina ihmetellyt tuon kyseisen laulun kanssa, että miten niin taas? Eihän se oo kun kerran vuodessa, joskin melkoisen riitelyn ja tappelun takana sen viettäminen ainakin on.
Tänään sain viimeiset joululahjat postissa, nyt on termiittien yleissivistävät paketit sitä paketoimista vaille valmiita. Mie kun en periaatteesta osta niille mitään krääsää, joten oon päättynyt kirjoihin. Ostelen niille lastenkirjoja ihan hulluna, ja oon itekin siinä sivussa löytänyt semmosia lempikirjoja, mitkä oli jo unohtanut. Esimerkiksi joku Piilomaan Pikkuaasi, rakastin sitä kirjaa pentuna. Nyt siskontytöt lukee sitä (tai siis niille luetaan), ja on lähes yhtä pähkinöinä. Ihanaa.
Taidanpa tästä lähteä syömään. ;-)

Joskus toisinaan sitä tulee silleen vakavammin mietiskeltyä, että mitä varten täällä oikein taaperretaan? Tätä tapahtuu varsinkin silloin, kun maailma potkii päähän eikä itsellä ole oikein energiaa potkia takaisin. Sitä voi periaatteessa näyttää ihan normaalilta itseltään, käydä töissä ja ruokkia kissan tms. Mielessä kuitenkin myllertää ja sitten se jumalaton ahdistus lopulta purkautuu jossain totaalisen älyttömässä tilanteessa. Tänään itkin varmaan puoli tuntia Kangasalan Prisman parkkipaikalla, kun auton ovet olivat (taas) jäätyneet. Pääsinhän minä lopulta sisälle sinne autoon (takakontin kautta, u know it.), mutta jotenkin tämä miljoona kertaa sattunut vastoinkäyminen ei tänään oikein jaksanut naurattaa. Itkettyäni tarpeekseni käynnistin auton ja painuin kotiin ruokkimaan sitä fucking kissaa. Nyt olo tuntuu jo kohtuullisen normaalilta, mitä nyt semmonen itkuraivaripäänsärky vähän vaivaa. Huokaus.

Ja miks aina kaikki hyvät miehet on varattuja tai sitten niitä ei vaan kiinnosta? Tätä mietiskelin viimeksi viikonloppuna.
Joulukin tulee, pitäis kai rauhottua.

Niskoja särkee eikä pää käänny. Au.
Uusi työnantajani varmaan polttaa päreensä heti sairastelevaan työntekijään. Blaah.

Nii-i. Miksei?

Mä vihastuin tänään kassaneidille, kun mun pankkikortti ei pelittänyt. Ihan niinkuin se sen neidin vika olis ollut, että kortissa on huono magneettinauha. Ehdotti, että kävisin automaatilta rahaa, mutta mä olin siinä vaiheessa jo niin tuuheena (ja myöhässä töistä, btw) että kieltäydyin kunniasta ja jätin ostokset ostamatta. Sitten menin töihin ja ärhentelin työkavereilleni sekä asiakkaillekin hieman. Ne ei edelleenkään osaa tervehtiä ja kiittää, perkele. Ihmeellistä.

Kissan ruokakin on loppu. Elukka parka on joutunut syömään pelkkiä raksuja koko päivän. No, minä hilppasen aamulla kauppaan.

Huomenna en jaksais mennä töihin. Blaah.

Mä rakastaisin sua niinkuin en ketään muuta koskaan. Kuulitko?