IRC-Galleria

NÄÄ ON PARHAITA ! :DDMaanantai 12.04.2010 19:27


– Naiset voivat tanssia keskenään, eikä kukaan kyseenalaista heidän seksuaalista suuntautumistaan. Keskenään tanssivat miehet leimataan välittömästi homoiksi.
– Naiset pystyvät kohentamaan pahaa oloaan suklaalevyllä. Miehet tarvitsevat vähintään korin olutta unohtaakseen maalliset murheensa. Oluen avulla henkinen pahoinvointi kuitenkin vaihtaa vain olomuotoaan fyysiseen pahoinvointiin.
– Naiset elävät keskimäärin miehiä pidempään.
– Naiset voivat peittää ihovirheitä 10 senttiä paksulla meikkikerroksella ja näyttää hyvälle. Miehet joutuvat kulkemaan pää painuksissa, jottei kukkiva naamataulu näkyisi kilometrien päähän.
– Naisten ei tarvitse seisoa ravintoloiden vessoissa pisuaarin äärellä sukuelin kourassa muiden miesten mittaillessa miehisyytesi kokoa.
– Naiset eivät koskaan roiski pitkin wc-pytyn istuinrengasta, saati sitten lattialle.
– Naiset aikuistuvat miehiä nopeammin. Osa miehistä ei aikuistu koskaan.
– Naiset onnistuvat pitämään huonekasvin hengissä yli viikon. Miehillä kasvi kuin kasvi kuihtuu parissa päivässä. Jopa kaktus kuolee miesten hoidossa janoon.
– Naiset pystyvät viemään heteromiehiä kuin pässiä narussa. Homomiehistä he vastaavasti saavat erittäin hyviä ystäviä.
– Ainoastaan naiset tietävät totuuden miehiä alati kalvavaan kysymykseen siitä, onko sen koolla merkitystä.
– Tarpeen vaatiessa naiset voivat heittäytyä avuttomiksi bimboiksi, ja miehet tekevät kaiken likaisen työn heidän puolestaan.
– Naisten tarvitsee harvemmin maksaa saadakseen seksiä. Vain mies on niin tyhmä, että on valmis avaamaan lompakkonsa nyörejä saadakseen seksiä, joka kestää hänellä kuitenkin alle kaksi minuuttia.
– Naisen orgasmi kestää pidempään kuin miehen orgasmi. Nainen saa myös miestä helpommin sarjaorgasmeja.
– Nainen voi ajaa autolla ilman, että hänen täytyy jokaisessa liikennevalossa osoittaa olevansa kulmakunnan nopein lähtijä.
– Naisen ei tarvitse ajaa sataa kilometriä harhaan kysyäkseen tietä. Hän ymmärtää kysyä tietä heti, kun epäilee olevansa hivenenkin eksyksissä.
– On nastaa olla isän tyttö. On mamista olla äidin poika.
– Naiset juopuvat nopeammin ja halvemmalla kuin miehet. Rahaa siis säästyy muuhunkin.
– Naisille uusi sesonki tarkoittaa täysin uutta vaatekaapin sisältöä. Miehet kulkevat elämänsä läpi nuhraantuneessa ja liian pienessä rippipuvussa tai vanhoissa verkkareissa.
– Naisilla ei koskaan näy viikon ruokalista parran haivenissa tai kravatissa.
– Mikäli nainen pettää kumppaniaan, kaikki uskovat sen johtuvan siitä, ettei oma mies ole huomioinut häntä riittävästi. Mikäli mies pettää kumppaniaan, hän on mitä suurin sika.
– Laivan upotessa naiset ja lapset pääsevät ensimmäisinä pelastusveneisiin. Miehet saavat tyytyä pelastusrenkaaseen ja uida jäätävässä vedessä omin avuin lähimpään rantaan.
– Naiset pystyvät olemaan yli viisi minuuttia ajattelematta seksiä. Seksi riivaa miesten aivoja jatkuvasti. Sen takia heidän työstään ei yleensä tule yhtään mitään.
– Naiset selviävät ylinopeussakosta vuodattamalla pari tekokyyneltä miespuoliselle konstaapelille. Miehet saavat vastaavasta yrityksestä lisäsakon.
– Naiset pystyvät reilusti myöntämään, että he ovat ehkä joskus tehneet pienen virheen (tosin eivät muista koska). Miehet eivät siihen pysty, ja sen vuoksi maailmassa soditaan.
– Avioliitot toimivat vain, koska naiset osaavat hoitaa niitä sosiaalisilla taidoillaan. Ilman naisten sosiaalista älyä, suurin osa avioliitoista päätyisi mitä luultavimmin eroon.
– Naisten pinna on pidempi kuin miehillä ja siksi naiset suuttuvat miehiä harvemmin.
– Naiset näkevät, kuulevat ja tuntevat miehiä enemmän. Sen vuoksi naisten elämä on miesten elämää värikkäämpää.
– Naiset eivät tunne olevansa uhattuna, mikäli heidän ystävänsä sattuu tienaamaan hiukan enemmän kuin he itse.
– Naiset tietävät ilman DNA-testiä, ketkä ovat hänen todellisia lapsiaan.
– Vaikka nainen laukaisee jotain tyhmää, suurin osa miehistä pitää häntä silti söpönä. Naiset taas pitävät tyhmän herjan heittävää miestä aivan onnettomana tapauksena.
– Nainen voi onnitella kumppaniaan läimäyttämättä tätä persuksille ja saamatta syytöstä seksuaalisesta ahdistelusta.
– Kauniit ja rohkeat -tähti saapui Suomeen hakeakseen kumppanikseen suomalaisen naisen. Kukaan naispuolinen kansainvälinen tähti ei viitsi vaivautua tänne perämetsien perukoille hakeakseen itselleen suomalaisen miehen.
– Naiset voivat käyttää peruukkia näyttämättä kuitenkaan naurettavilta. Miehen katu-uskottavuus katoaa heti, kun hän kiskaisee tupeen otsalle.
– Naisten ei tarvitse pelätä, että vetoketjun väliin jää jotain hyvin arvokasta.
– Naisten ei koskaan tarvitse hävetä sitä, että he ovat fyysisesti liian lyhyitä. Heille on nimittäin keksitty korkokengät.

mite olis !Maanantai 05.04.2010 14:36

MUSE:n keikalle kesällä, liput jo ostettu et haahaa !
:D Olkaa kateellisia !!!

Jos luet tämän tekstin ,Sunnuntai 04.04.2010 00:24

tee seuraava lyhyt galluppi
niin tapahtuu jotain mukavaa tulevana viikonloppuna !
P E R U S
Mitä teet ensi perjantaina ? - oon toivottavasti jossain juhlii :)
Kuinka pitkä olet ? - 161;)
Oletko iloinen ? - noh jaa..
Odotatko jotain ? - noh juuuu!
R A K K A U S
Oletko ihastunut ? - ...
Seurusteletko ? - enn
Tekisikö mieli kertoa jotain ihanaa jollekkin ihmiselle ? - juu todellakin:)
Aiotko sanoa kyseisen asian ? - enn usko :(
K A V E R I
Onko sinulla paljon kavereita ? - sopivasti
Onko osa myös vastakkaista sukupuolta? - onhan niitäkin:)
Oletko riidellyt jonkun kaverisi kanssa lähiaikoina ? - kyll juu
Oletko menettänyt jonkun todella tärkeän kaverin - juuu sitäkin..
SINULLA ON 5MIN AIKAA KOPIOIDA TÄMÄ JA SINULLE TAPAHTUU HUOMENNA JOTAIN TODELLA HYVÄÄ .

JeBKeskiviikko 31.03.2010 23:05

mulla on elämä!Keskiviikko 31.03.2010 00:28

oon kattonut tänään KAIKKI American Piet! :D Ne on kyllä niiiiiiiiin järjettömii leffoja et ei muuta voi sanoo!

jos ihminen..Tiistai 30.03.2010 00:30

Jos ihminen huokailee, se ei jaksa enää.
Jos ihminen ei hymyile, se on surullinen.
Jos ihminen katsoo maahan lasittunein silmin, se ajattelee jotakin.
Jos ihminen itkee, se ei näe ulospääsyä epämiellyttävästä tilanteesta.
Jos ihminen satuttaa itseään, se ajattelee olevansa turha.
Jos ihminen välttää muiden katseita, se haluaa olla rauhassa.
Jos ihminen katsoo olkansa yli, se kaipaa hellyyttä.
Jos ihminen pureskelee kynsiään, se on hermostunut.
Jos ihminen tarttuu toista ihmistä kädestä, se haluaa tukea jostakin.
Jos ihminen itkee jonkun toisen vuoksi, se rakastaa sitä

parhaat kuvat niiinku :)Tiistai 16.03.2010 21:31

Selaa koneeltasi kuvia vuosien varrelta
ja vastaa annettuihin aiheisiin niihin sopivilla kuvilla.
1. Vuosi sitten näytin tältä.

__________________________________________________
2. Kuva, joka on otettu kesäisenä ja lämpimänä päivänä.


__________________________________________________
3. Toisinaan osaan olla hyvin edustava.


__________________________________________________
4. Tästä kuvasta tulen aina hyvälle tuulelle.


___________________________________________________
5. Päässäni surisee kysymyksiä tätä kuvaa katsoessani.


___________________________________________________
6. Tahtoisin elää nämä hetket uudestaan.


__________________________________________________
7. Nämä ihmiset ovat huipputyyppejä.


___________________________________________________
8. Mielestäni erittäin kaunis kuva.


___________________________________________________
9. Paras kuva ikinä.


___________________________________________________
10. Minua ei naurattanut.


___________________________________________________

kakut on kivoja ;)Lauantai 16.01.2010 15:39

sweet 16!!
KANNATTAA OLLA NAINEN KOSKA :
- Näytät hyvältä poikaystäväsi vaatteissa. Miehet näyttävät idiooteilta sinun vaatteissasi.
- Et ole koskaan himoinnut sarjakuva- tai tietokonepelihahmoa.
- Et näytä sammakolta tehosekoittimessa kun tanssit.
- Voit halata ystäviäsi ilman että he miettivät oletko hinttari.
- Tiedät totuuden siitä, onko koolla väliä.
- Jos harrastat seksiä jonkun kanssa etkä soita hänelle seuraavana päivänä, et ole kusipää.
- Sinun ei tarvitse kouraista jalkoväliäsi tasaisin väliajoin tarkistaaksesi
onko sukukalleutesi vielä tallella.
- Osaat pukeutua hyvin ihan itse.
- Sinulla on tekosyy olla totaalinen narttu ja hirviö ainakin kerran kuussa.
- Pystyt juttelemaan vastakkaiselle sukupuolelle ilman että samalla kuvittelet heidät alasti.
- On hetkiä jolloin suklaa todella ratkaisee kaikki ongelmat.
- Voit olla varma, että lapsi on sinun.
- Olemalla blondi, selität monet tekemisesi.
- Sinun ei tarvitse kantaa painavia tavaroita kun sanot ettet jaksa.
- Virtsatessa kädet ovat vapaat ja sinun ei tarvitse kosketella sukupuolielimiäsi.
- Jos ostat vibraattorin, se on jännittävää ja villiä. Kun mies ostaa
puhallettavan nuken, se on säälittävää.

yksärillä :)Keskiviikko 09.09.2009 01:20

1. mikä on oikea etunimeni / 1 piste
2. millä paikkakunnalla asun / 2 pistettä
3. monennellekko luokalle menen / 1 piste
4. montako sisarusta minulla on / 5 pistettä
5. millaisessa talossa asun / 4 pistettä
6. onko minulla lemmikkejä / 3 pistettä
7. mitä inhoan kovasti / 6 pistettä
8. olenko ihastunut johonkuhun / 4 pistettä
9. seurustelenko jonkun kanssa / 1 piste
10. mitä harrastan / 3 pistettä
11. minkä väriset silmäni ovat / 4 pistettä
12. onko minulla lävistyksiä, jos on nii missä ja kuinka monta / 2 pistettä
13. minkälaisesta musiikista pidän / 1 piste
14. millaisista elokuvista pidän / 1 piste
15. mitkä ovat toiset nimeni / 2 pistettä

Lepa` 32/40
NENÄ 28/40
niiinä 34,5/40
jaduhei 29/40
nettAw 38/40
maijah 38/40
sarita-a 32/40
teetu 40/40
elkk-u 38/40
läyi- 33/40
kalection 34/40
rreettau 31/40
PIPS` 30/40
METTEE 34/40
ssapii 35/40