IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.11.2008 17:13

Poikaystäväksesi sopisi Pako-sarjan Michael Scofield. Sinua kiinnostavat älylliset, vähän erilaiset tyypit, jotka kulkevat omia polkujaan ja joilla on ajatuksia joka asiasta. Michael olisi urheilullinen ja mukavaa treeniseuraa, mutta lihastensa ohella hän treenaisi jatkuvasti älynystyröitään. Hän on vahva ja hiljainen tyyppi, jonka sisällä piilee myös jotain salaperäistä ja kiehtovaa. Hän on kärsivällisyyden perikuva ja aina valmis kokeilemaan jotain uutta. Häntä houkuttaa vaara. Vaikka Michael saattaa ulkoisesti vaikuttaa pahalta pojalta, on hän pohjimmiltaan herkkä ja uskollinen.

[Ei aihetta]Tiistai 25.11.2008 21:08

YstävilleniMaanantai 24.11.2008 23:14

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti. (Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..

HENGITTÄMÄTTÄ JA HILJAAKeskiviikko 19.11.2008 20:26

MUINAISESSA INTIASSA NAISIA KEHOTETTIIN PYSYTTELEMÄÄN LIIKKUMATTA YHDYNNÄN AIKANA, JOTTA HE EIVÄT TULISI RASKAAKSI. NAISTEN OLI MIELELLÄÄN OLTAVA MYÖS HENGITTÄMÄTTÄ, ETTEI KOHTU VOISI IMEÄ SIITTIÖITÄ SISÄÄNSÄ.

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.11.2008 18:18

KOKO IKÄNSÄ TUPAKOIVA SUOMALAINEN POLTTAA SAVUNA ILMAAN OMAKOTITALON HINNAN !

JumalaSunnuntai 16.11.2008 15:39

Olet liian hyvä ollaksesi totta. Välillä täytyy osata tehdä myös pahaa.

Olet Raju RaisaSunnuntai 16.11.2008 15:38

Et ole kuullutkaan naiseuden viekkaasta voimasta, vaan menet elämässä eteenpäin kuin höyryjyrä, todennäköisesti ilman miestä.

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.11.2008 12:50

Hei, Jeppe

Olen rakastanut sinua ja kauniita hiuksiasi, tiedäthän sen? Toivon, että muistat maksaa viiden sentin velkasi takaisin, mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan röyhkeä ja huonokuntoinen. Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä ajamaan ralliautoa ja näyttäisin sinulle kuinka täällä eletään. Toivon, ettet silloin nauraisi minulle, sillä tämä on todella ehdoton asia. Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun oksensit päälleni. Ai niin, muistin juuri, että unohdin silitysraudan päälle, mutta olen silti varma, että voin korjata asian nukkumalla huomenna pommiin.

Rakkaudella, Sippe

PS. Haluan korvauksen henkisestä kärsimyksestä.