IRC-Galleria

Päivä talutusratsatuksessa. Ja aivan kamala keli ajaa. Ikinä en ennen ole niin sydän kurkussa koppia vedellyt kun tänään. Matka Lappeenranta-Ruokolahti-Lappeenranta oli jotain aivan kamalaa. Tie jäässä ja kallis lasti kyydis.

Me olimme se etana siel tien tukkeena jos jotkut ohi ajaneet manasivat. Mutta mielummin ajoimme vroen, kuin että olisimme yhdistelminemme olleet jossain hitsin kuuses.

Nyt alkaa vasta pulssi normalisoitua...

Luulin tämän pahan olon jo loppuneen, mut ei. Talliin päästyäni alkoi tahtojen taiselu, kun vatsalaukku tahtoi taas tyhjentyä. Hitto.

Ehkäpä tämä tästä kun päivä lähtee käyntiin. Ei vaan lupaavalta näytä.... *huoh*

Ystävän kanssa keskuselu, asiasta kuin asiasta saa ajatuksen pois kaikista pahimmasta.

Pahasta olosta puhuminen helpottaa kummasti, edes hetkeksi. Kun ei tarvitse yksinään näitä ajatuksia pyörittää.

Vaikka pahan olon syyt on niin erillasiet mutta silti auttaa edes sekin että on ystävä jolle voi puhua ja jota voi myös itse tukea, jos vain minusta yhtään apua olisi.

Samalla huomaa senkin, että ystäviä on monella tasolla. Ei trvitse tuntea toista kauaakaan aikaa, taikka nähdä toista montaakaan keraa, jos vain on jotain yhteistä.

Jotain saanut ees aikaseks. Selkäsärystä *pirun iskias* huolimatta uhmasin aamulla tuulta ja tuiskua ja kävin hurjastelemassa Humun kanssa pellolla. Kentällä menosta ei meinannut tulla eikä sitten tullutkaan yhtään mitään kun tieraa niin kovasti.

Nyt on taas olo sellainen et päivän hommat on pulkas ja peitto korviin. Ensimmäistä kertaa reiluun viikkoon tuli taas yököttävä olo. Aamulla olo oli reipas ja ahkera, mut sinne se sit häviskin mist oli tullut.

*liian toiveikas, liian äkkiä*

Sairasloma vaan jatkuu. Nyt on vudenloppuun. Masennus vain ei ota helpottaakseen. On vain koko ajan paha olla. Onneks paino ei enää ole tippunu vaan nyt on jumittunut samaan. Nyt hopa pystyy syömään hieman paremmin mutta ei vieläkään niin hyvin ku toivois.

Ystävän pois lähtö riipaisi todella kovasti. En olisi uskonut.

Ja kun ihminen on herkimmillään niin sitten tuntuu että kaikki kaatuu niskaan. Elää kaiken mennee paskan uudelleen, ja uudeleen, ja uudelleen. Kai tämä on läpikäytävä ennen kun voi parantua ja oli helpottua.

Mutta edelleen elän vain päivä kerrallaan ja katson vain iltaan.

Eilen oltiin Mäntsälässä Kotikissojen linnanjuhlissa. Sheba yllätti täysin esiintymiselään. Loppuis vaan tuo tuomarin pöydälle purkautuminen. Ei tyttö ole ymmärrä että emme halua villapaitaa....

Lyhytkarva aikuisten naaraiden väriryhmä 2 ja tulos oli 3.
Lyhytkarva veteraani naaraiden tulos oli 2.

Sheba sai myös Suvakin hallituksen erikoispalknnon.

Jotain iloa elämään. Tänään taas lääköriin, ja labraan *en diggaa yhtään ku pistää*


Kaipa tämä taas tästä. Pitää vaan elää päivä kerrallaan.

Olo ei yhtään parempi, on hyviä päiviä, mutta niitä hyvi ä päiviä seuraa aina totaalinen romahdus, sairas lomaa jäljellä tämä viikko. Kaipa tämä tästä.

Ei auta kun elää päivä kerrallaan...

Tälläinen on nyt siten kaikkien käytös näköjään, pitäähän tätä testata.

Tää päivä näyttää menevän samaa rataa kun muutkin, pahalle ololle ei näy loppua. *turhauttavaa*