IRC-Galleria

Kello raksuttaa jo vaille yhtä ja tää vaan kukkuu netis. Oli todella mielenkiintoinen keskustelu äsken suomi24.fi. harmi kun rupesi väsyttää ja halu hakeutuu nukkuu.
Jospa vaikka kysiseen herraan törmäisi vielä uudestaan...

Mutta nyt öitä vaan kaikille. Kirjoittelen taa illalla päivän kuulumisia.

Ps. ette usko kuin ylpeä olen meidän tuntilaisista, kehittyvät kerta kerralta huimasti....

Tuntuu tosi hyvältä kun sain tänään viimein paperi asit hoidettua ja laskut maksettua. Helpottaa.

Ja tänään tunti meni todella hyvin. Elämä voittaa sittenkin.

Kyllä tämä tästä. Valoa tunnelin päässä, vaikka ei liian aikaisin pidä iloita.

Kun vielä saisi koulu asiat hoidettua niin sitten olisin enemmän kuin tyytyväinen.

kuten jo eilen uumoilin, tänään se paha olo iski ja kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Nyt tiedän miltä paniikki kohtaus tuntuu ja kun tuntuu että maailma kaatuu niskaan. Ei saa henkeä ja sudän lyö miljoonaa. Yrität oksentaa mutta et voi. Yrität päästä pakoon johonkin, mutta et saa itseäsi liikkeelle. Toissa päiväinen ei ollutmitään tähän verattuna, ja onneksi niin, kun se iski olin autonratissa....

Hitto elämä voi joskus olla vain niin sucks....

Ihanat kummini kävivät moikkaamassa minua päivällä ja antamassa voimia.

Illalla kummityttöni Siiri piristytti iltaani.

Saatiin myös asennetua Humulle oma juomakuppi joten enää olisi Vinku vailla automaattia. Helpottaa kummasti kun ei ole kun yksi jolle kantaa vettä.

Huominen vain pelottaa, koska innoissani huhkin ja siivosin kämpää kun tuntui energiaa riittävän. No Hyvin todennäköistä että tulee takapakkia ja roimasti....

paniikkikohtauksen lisäksi päivä muuten normaali. Jopa sin siskoni kanssa/ avustuksella meidän vessan siivottua *ihme* on hyvä et joskus käy vieraita jotka puhuvat suoraan.....

Ja tultiin siihen tuloksen että kyllä noissa tv-shopin tuotteissa on sittenkin jytyä. Ihan kokeilu mielessä ostin sitä ihme pesu ainetta, mutta oli se niin ihme aine et tahos meidän vessan vuosikymmentan likoihin joita olen viiden vuoden aikana koittanut hävittää....

Ilma kun on paska niin se on paska. Valmennus piti taas perua kun rupesi myrskyämään ja sattaa jalkarätin kokoisia märkiä ällötyksiä. Ja kun ei ole tilsakumeja vieläkkään niin ei hyppelystä olis tullu ku ruumiita. ENsi maanantain jos olisi hieman parempi tuuri ja saataisi valmennus pidettyä moneen moneen viikkoon.....

Mutta nyt lähden koisaa ja toivomaan parempaa huomista. Onneksi ihanat kummini tulevat kyläilemään, joten hieman myös valoa elämään tiedossa.

Päivä talutusratsatuksessa. Ja aivan kamala keli ajaa. Ikinä en ennen ole niin sydän kurkussa koppia vedellyt kun tänään. Matka Lappeenranta-Ruokolahti-Lappeenranta oli jotain aivan kamalaa. Tie jäässä ja kallis lasti kyydis.

Me olimme se etana siel tien tukkeena jos jotkut ohi ajaneet manasivat. Mutta mielummin ajoimme vroen, kuin että olisimme yhdistelminemme olleet jossain hitsin kuuses.

Nyt alkaa vasta pulssi normalisoitua...

Luulin tämän pahan olon jo loppuneen, mut ei. Talliin päästyäni alkoi tahtojen taiselu, kun vatsalaukku tahtoi taas tyhjentyä. Hitto.

Ehkäpä tämä tästä kun päivä lähtee käyntiin. Ei vaan lupaavalta näytä.... *huoh*

Ystävän kanssa keskuselu, asiasta kuin asiasta saa ajatuksen pois kaikista pahimmasta.

Pahasta olosta puhuminen helpottaa kummasti, edes hetkeksi. Kun ei tarvitse yksinään näitä ajatuksia pyörittää.

Vaikka pahan olon syyt on niin erillasiet mutta silti auttaa edes sekin että on ystävä jolle voi puhua ja jota voi myös itse tukea, jos vain minusta yhtään apua olisi.

Samalla huomaa senkin, että ystäviä on monella tasolla. Ei trvitse tuntea toista kauaakaan aikaa, taikka nähdä toista montaakaan keraa, jos vain on jotain yhteistä.

Jotain saanut ees aikaseks. Selkäsärystä *pirun iskias* huolimatta uhmasin aamulla tuulta ja tuiskua ja kävin hurjastelemassa Humun kanssa pellolla. Kentällä menosta ei meinannut tulla eikä sitten tullutkaan yhtään mitään kun tieraa niin kovasti.

Nyt on taas olo sellainen et päivän hommat on pulkas ja peitto korviin. Ensimmäistä kertaa reiluun viikkoon tuli taas yököttävä olo. Aamulla olo oli reipas ja ahkera, mut sinne se sit häviskin mist oli tullut.

*liian toiveikas, liian äkkiä*

Sairasloma vaan jatkuu. Nyt on vudenloppuun. Masennus vain ei ota helpottaakseen. On vain koko ajan paha olla. Onneks paino ei enää ole tippunu vaan nyt on jumittunut samaan. Nyt hopa pystyy syömään hieman paremmin mutta ei vieläkään niin hyvin ku toivois.

Ystävän pois lähtö riipaisi todella kovasti. En olisi uskonut.

Ja kun ihminen on herkimmillään niin sitten tuntuu että kaikki kaatuu niskaan. Elää kaiken mennee paskan uudelleen, ja uudeleen, ja uudelleen. Kai tämä on läpikäytävä ennen kun voi parantua ja oli helpottua.

Mutta edelleen elän vain päivä kerrallaan ja katson vain iltaan.