Jännä miten elämä voi heittää häränpyllyä yhdessä hetkessä. Tuntuu kuin olisi matto vedetty jalkojen alta.
Miksi? Luuleeko se et tää olis helppoa, eikö se tajua et miten isojen asioiden kanssa leikitään? Eikö se tajua et täs on kiinni koko miun elämä? Että ihminen voi olla itsekäs.
Ei kaikkea voi vaan ottaa kainaloon ja nostaa kytkintä. haloo.... AAARGH.
Itkuakaan ei tuu enää ja vaik tulee ni kyyneleet on loppuneet, on vain niin saatanan paha olla.
Miksi hyvät ihmiset joutuvat lähtemään, miksen se ollutminä Pirjon sijaan, Pirjolla olisi ollut vaikka kuinka paljon annettanvaa. Olisin ainakin päässyt helpommalla, kaikki vaan on niin tuskaa.
Kumpa vain voisi ottaa ja aloittaa kaiken alusta puhtaalat pöydältä jossain ihan muualla, kumpa olisi niin paljon rohkeutta. Mutta tunteet sanoo toista, kun syytä ei ole, mitään syytä EI OLE! EN HALUA LUOPUA KAIKESTA NÄIN HELPOLLA. Vain siksi et toista tympäisee ja haluaa vaihtelua....
Miten täs enää mitään leirei ja tulevaisuutta suunnitelee, pitäs kai pistää kaikki jäihin siksi aikaa kun tilanne rauhoittuu, ja selkiytyy, et tietää mistä jatkaa ja mihin suuntaan.