IRC-Galleria

Se ilta muistuu mieleen.
Kun halasit mua,
pidit musta kiinni.
Tuntui ettei elämä mua enää kolhisi.
Silti sain osuman,
pahimman koskaan.
Mustelmia keho täynnä,
kuin jälkiä elämästä kolhitusta.
Katson käsiäni,
omaa verta täynnä.
Hoen itselleni lausetta,
niin typerää:
"Tässä mitataan rakkauteni määrä,
jos kestän tämän,
rakastan oikeasti".
Osuma toisensa perään.
Tunteeton ilme hänellä,
hänellä jota rakastan.
Viimeinen isku,
siihen jään.
Makaan kuin kuollut,
sielu silti vielä ruumiissa.
Tuska polttaa kehoa hakattua.
Kyyneleitä en suostu vuodattamaan,
väkisin ne silti valuu.
Tässäkö on rakkauteni mittapuu,
mustelmat kehossa ja myrkkyä mielessä?