IRC-Galleria

Aamulla lähdin kävelemään ihanaan syys aamuun, päivä ei ollut edes valjennut vielä. Kuuntelin samalla musiikkia mp3 soittimestani johon olin ladannut biisejä sattumanvaraisesti joukkoon mahtui niin hitaita kuin nopeitakin, iloisia ja surullisia biisejä. Miettisin samalla miten voin auttaa itseäni selviämään tässä elämän aallokossa jossa jokainen kuitenkin seilaa yksin tällä pienellä sinisellä pallolla muiden hylkäämänä, onko edes muita? Edesmennyt mummini sanoi ettei ole kiva elää yksin. Ja niin se menee, eihän ketään toivo että jäisi yksin seilaamaan tässä elämässä jonka tarkoitusta ketään ei tiedä eikä tunne. Mikä meidän kohtalo on vai onko meillä mitään kohtaloa useimmat uskovat kuten minäkin että ihmisillä on tarkoitus tulla elämäämme juuri kun niitä eniten tarvitsemme. Tiedän tosi syvällistä pohdintaa multa, mutta todellisuus on se mitä ei toisille uskalla näyttää tai tunnustaa. Palatakseni aamuiseen kävely lenkkiini puolessa välissä alkoi soimaan soittimestani Darin Zanyarin biisi Homeless, se oli vaan niin koskettava kappale että aloin kesken kaiken vaan itkemään, yleensä en kuuntele edes kovin tarkkaan biisien sanoja mutta nyt ne kuuluivat korviini niin selvästi. Elämässä vaan tapahtuu kaikenlaista ikävää joita ei haluaisi omalle kohdalle sattuvan, tosin ei sairaudetkaan kysy milloin voi iskeä. Onneksi loppu lenkillä soi jo iloisempaa musiikkia ja pystyin jättämään sen surullisen hetken taakseni päätäni kääntämättä jatkoin vain matkaani, myös elämässä on hyvä välillä vain jatkaa matkaa eikä jäädä katselemaan takana olevia surullisia asioita. Ja ehkä ne surulliset asiat löytyvät elämämme varrelta vielä iloisena asiana, kuka tietää? Kotiin päästyäni kävin suihkussa pesemässä lenkin jäljiltä olevan hien pois. Huomenna päivä jo hymyilee, vietän ystävieni kanssa 25 vuotis juhlia. Odotan jo innolla kun kuulen ihmisten kuulumisia ja iloista naurua, nauru auttaa unohtamaan ikävimmätkin asiat. Onneksi ihmiset osaavat vielä pitää hauskaakin yhdessä vaikka välillä on erimielisyyksiä, ja juhlissa näkee niitäkin joille on ehkä unohtanut tai ei ole vaan jaksanut ottaa yhteyttä, mutta ei se ystävyys siihen lopu välillä vaan tulee taukoja joista kaikki ei ole tarkoituksella suunniteltuja. Olemmehan kuitenkin kaikki loppujen lopuksi yksin täällä. Mutta meillä on toisemme sentään tukemassa toisiamme. ja se on tässä elämässä tärkeintä. Ja ei en oo tappamassa itseäni vaikka tää teksti siltä vaikuttaakin, uusi sivu elämässäni on kääntymässä. harmi vaan etten voi seiskasta lukea juonin paljastuksia. =) Ja lopuksi vielä muistakaa halata ystäviänne vaikka ne olisivat elämän varrella tehneet vääriä ratkaisuja, koska viha toisia ihmisiä kohtaan kalvaa vain omaa sisintään. Helvetin kyynelkanavat ku ovat jääneet auki...

Oi lapsonen, nuori ja huoleton kun elämän polkuja kuljet on paljon hohdetta varrella sen ja rihkamaa valehelminä kimmeltäen ne viettelyksiä tuottaa. Poimi vain helmet aidoimmat ne olkoon aarteesi kalleimat. Niillä muistojen lippaasi täytä ja kerran kun vartut ja vanhenet ja elämän rienot haihtuu silloin nuo muistot kauneimmat timanteiksi vaihtuu.