IRC-Galleria

Siroqi`s

Siroqi`s

Tämän naisen uho, on kilpailijan tuho!

Hevosvoima on se määrä energiaa, joka kuluu hevosen siirtämiseen yhdessä sekunnissa 200 metriä.

Kun ihminen kulkee aina vain samaa ympyrää, sanomme häntä hulluksi. Kun planeetat tekevät niin, sanomme niiden olevan kiertoradallaan.

Useimmat kirjat sanovat nykyään että aurinkomme on tähti. Mutta se tietää yhä sen, kuinka muuttua päiväsaikaan auringoksi.

Värähtely on liikettä, joka ei pysty päättämään, mihin suuntaan lähtisi.

Monista kuolleista muinaisuuden eläimistä tuli fossiileja, toiset pitivät parempana muuttua öljyksi.

Tyhjiöt eivät ole mitään. Ne vain mainitaan huomauttaaksemme niille, että tiedämme niiden olevan olemassa.

En ole ihan varma siitä miten pilvet muodostuvat. Pilvet kuitenkin tietävät miten se tehdään, ja sehän se tärkeintä onkin.

Sadeveden tekemiseen tarvitaan kaikkea H:sta O:hon saakka.

Isotermit ja isobaarit ovat vieläkin tärkeämpiä kuin miltä niiden nimet kuulostavat.

Joissain osissa maailmaa on niin kuumaa, että ihmisten on asuttava muualla.

Klikkaa kymmenen satunnaista galleriasta ja laita niiden oletuksen kuvatekstit numeroiduille paikoille klikkailu järjestyksessä heittomerkkien väliin.

1. Heräsin tänään aamulla ja totesin: "2+2 = neljä !!! =DDDD ei saatana "
2. Toistelin: "<3"
3. Sanoin luokkatoverilleni: "Could you resist this? <Johnny_Tarheel> aika nallekarhu.. "
4. Sitten piti tehdä: "heiimoi =)"
5. Joka kerta kun oon kotona sanon: "moottoritietyömiehet E18,mitään ei olla otettu eikä oteta"
6. Vaihdan ehkä oletuskuvani tekstiksi: "hätäsesti otettu"
7. Oon saletisti: "pojjaat "
8. Kiljasin eilen kaupungilla: "this one day the world forgot me "
9. Ensivuoden tuleva mottoni on: "pako mannerlahdesta tema nro.1"
10. Viimeiset sanani tulevat olemaan: "paskapäinen paraskaveri<3 "


lue loppuun asti!Keskiviikko 19.03.2008 19:31

kuvittele:
On perjantai-ilta, ajat autoa..
(Millainen on auto jota ajat?)
(Sinä olet kuskina!!)
Sinulla voi olla vain neljä ihmistä mukanasi.
(Ketkä ovat autossa kanssasi?)
Ajaessasi sinä ja ystäväsi chillailette musiikin tahtiin.
(Mitä kappaletta kuuntelette?)

No, siinä te viisi chillailette musiikin tahtiin.
Yhtäkkiä hullu kuski törmää teihin takaapäin!

Menetät auton hallinnan ja auto luisuu tietä pitkin.
Osutte hidaste töyssyyn ja auto pyörähtää ympäri päätyen katolleen nurmelle tien viereen.

Makaat paikoillasi itkien, koska sinuun koskee niin paljon.
Et kuule muuta kuin hiljaisuutta. Hiljaisuutta..

Hiljaisuutta..
Yrität huutaa ystävillesi, mutta olet niin shokissa ja suurissa kivuissa ettet pysty edes puhumaan.
Makaat siinä elämäsi pisimmät 2 minuuttia, jotka tuntuvat ikuisuudelta.

Viimein kuulet jotakin.
Kuulet ambulanssin sireenin, etkä koskaan ole ollut niin helpottunut.

Makaat siinä, vieläkin autossa,
ajatellen perhettäsi, ystäviäsi, koulua, menneitä lomia, vanhoja ystäviä, entisiä rakastajia.
Alat rukoilla itsesi ja muiden autossa olleiden puolesta.

Ensihoitajat vetävät sinut autosta, asettavat sinut paareille ja nostavat ambulanssiin.
Et näe etkä kuule muuta kuin tyhjyyttä...

Olet yksin.
Et saa mahdollisuutta nähdä muita kanssasi autossa olleita.

Matkalla sairaalaan sinä rukoilet itseksesi.
Kuolenko minä?
Missä ystäväni ovat?
Ovatko he kunnossa?
Mitä minulle tapahtuu?
Kuolitko sinä vai et?
Mitä tapahtui ystävillesi, jotka olivat kanssasi autossa..?

He kaikki kuolivat. Kaikki muut autossa olleet kuolivat.
He ovat kaikki poissa.
Et koskaan enää näe heitä.

Ja mitä sinuun tulee..
Myös sinä kuolit.
Odota, sinä vain kuvittelit.. Eikö totta?
Mutta mitä jos tämä olisi oikeasti tapahtunut?
Mitä jos se oikeasti tapahtuisi sinulle?

Ajattele sitä..
Se auto oli VIIMEINEN auto, jossa IKINÄ olit ystäviesi kanssa.
Ne neljä ihmistä olivat VIIMEISET henkilöt joita IKINÄ näit.
Laulu, jonka tahtiin chillailitte oli VIIMEINEN laulu, jonka IKINÄ kuulit.
Etkö toivokin, että sinulla olisi ollut mahdollisuus kertoa kaikille heille kuinka heitä rakastit?
Etkö toivo, että olisit voinut kertoa vanhemmillesi viimeisen kerran, että rakastit heitä?

Etkö toivo, että olisit voinut suudella poika/tyttöystävääsi viimeisen kerran?
Toivotko, että olisit voinut kertoa ihastuksellesi kuinka paljon pidit hänestä?
Toivotko että voisit halata ystäviäsi vielä viimeisen kerran?

Toivotko että sinulla olisi ollut mahdollisuus tehdä kaikkea tuota?
Jos tämä viesti vähänkin kosketti sinua ole hyvä ja kopioi tämä omaan päiväkirjaasi sillä minua tämä todella kosketti ja haluan sanoa teille kaikille että välitän teistä todella paljon sillä sitä ei koskaan tiedä mitä voi tapahtua!

Muista tämä sanonta: Elä jokainen päivä kuin se olisi viimeisesi.
Ja kun joku sanoo rakastavansa sinua, tiedä sen tarkoitus ja tarkoita sitä kun itse sen sanot.

Jos sinä et kopioi tätä, olet kylmäsydäminen etkä välitä rakkaimistasi!
Tämä voi olla sinun viimeinen mahdollisuutesi!
Kerro jokaiselle että välität.
Jos sinä ajattelet, että jokin päivä unohdan sinut; vastaus olisi, EI IKINÄ ELÄMÄSSÄNI!
Jos kysyisit, mikä on minulle tärkeää; vastaus olisi SINÄ!!
Jos sinä kysyisit, pidänkö sinusta; vastaus olisi, Kyllä ehdottomasti!
Sinä olet minun nauruni, minun puhdas helmeni, minun enkelini..

Sinulla on 30 s tehdä yksi toive..

*START*

*1

*2

*3

*4

*5

*6

*7

*8

*9

*10

*11

*12

*13

*14

*15

*16

*17

*18

*19

*20

*21

*22

*23

*24

*25

*26

*27

*28

*29


*30

*STOP!!!!*


Jos kopioit tämän viestin päiväkirjaasi toiveesi toteutuu.

kerro,kerro kuvastus.....Tiistai 18.03.2008 23:28


kerro, miten ja missä me tapasimme ensimmäisen kerran?

sinä joka kommentoit/luit tämän, kopioi tämä omalle sivullesi ja ylläty siitä miten moni sinut muistaakaan

HUOMIO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Maanantai 17.03.2008 19:56



Onko sinulle tullut useammalta kaveriltasi sellainen s-postiviesti/meseviesti, jossa on aiheena
Hei, ja kirjoituksen sisällössä lukee että voit selvittää henkilöt, joiden meselistalla olet estettynä?

Poista SAMANTIEN kyseenlainen sähköposti eläkä avaa sitä. Se saattaa olla virus tai joku saa
mesetietosi (salasanat jne) käyttöönsä!!!!!!

Levitäthän tätä eteenpäin ja lisää omaan päiväkirjaasi!

http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=33116&a.........

indica-surusilmäSunnuntai 16.03.2008 02:35

Tulinuolina tuntee
pilkan hän selässään
Pettyneenä pois kulkee
nauru jälkeensä jää

Lujaa rintaansa vasten
sydän lyö sirpaleiksi särkyessään
Leikki ihmisen lasten
jälleen saa nöyrtymään

Portit linnansa sulkee
muurit on suojanaan
Kierreportaita kulkee
torniinsa korkeaan

Yksin ylhäältä katsoo
kun valot yön taivaan alla tanssivat taas
Niiden luokse niin tahtoo
eroon varjoista maan
pakoon pahuutta maan

kertosäe:
Surusilmä on vaiti, ei liiku
muiden tahtiin ei keinussa kiiku
Surusilmä jo valmiiksi tietää
mitä vielä saa sietää

Kun ei ymmärrä ahdasta mieltä
ventovieraiden viekasta kieltä
Yksin ulvoa saa suden lailla
sielu sielua vailla

Äänen kuulee hän yössä
ovelleen kiiruhtaa
Lento tähtienvyössä
toiveen vois toteuttaa

Sydän lyömästä lakkaa
Kuka lie oven takana odottaa
Tuuli vain siellä hakkaa
oksia ikkunaan

kertosäe

Kun ei ymmärrä ahdasta mieltä
ventovieraiden viekasta kieltä
Yksin ulvoa saa suden lailla
sielu sielua vailla

Entä jos sinä tyhjällä tiellä
hänet näät, sua vastaan käy siellä
Silmät nuo katsoo sun sisimpääsi
niitä katsotko, käännätkö pääsi?

kertosäe

Kun ei ymmärrä ahdasta mieltä
ventovieraiden viekasta kieltä
Yksin ulvoa saa suden lailla
sielu sielua vailla

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.03.2008 02:33

olin ihminen,
jota ei saanut rakastaa.
olin ihminen,
josta ei saanut välittää.
olin ihminen,
jolla ei saanut mennä huonosti.
olin ihminen,
jota oli kännissä kiva kusettaa.
olin ihminen,
johon oli hyvä pyyhkiä jalkansa.
olin ihminen,
jota oli kiva rahastaa.

olin ihminen,
jolla ei ole toivoa.
mikä siis olen?
en mikään!