IRC-Galleria

Siroqi`s

Siroqi`s

Tämän naisen uho, on kilpailijan tuho!

Yleisvaikutelma:
Saksanpaimenkoira on keskikokoinen, omasta mielestään jättimäinen, kulmakunnan voimakkain ja lihaksikkain koira.

Tärkeitä mittasuhteita:
Urosten säkäkorkeus on 60-65 cm ja narttujen 55-60 cm, ylettyy vaivattomasti nappaamaan nakin ruokapöydältä. Kropan pituus on noin 10-17% säkäkorkeutta suurempi mutta venyy tarvittaessa koko sohvan mittaiseksi.

Luonne ja käyttäytyminen
Humoristinen, oma-aloitteinen, avulias ja tuppautuva jokapaikanhöylä, jota myös seura-, vahti-, suojelu-, palvelus- ja paimenkoirana käytetään.

Pää Kiilamainen pallero joka pyörii vartalon etuosassa. Pään sisältä saattaa toisinaan kuulua ääniä.

Silmät
Havaitsee helposti naapurin kissat ja pimeissä puskissa vaanivat näkymättömät pikku-ukot.

Korvat
Ne töttöröt siinä pään päällä valikoivat ja suodattavat ääniä koiran mieltymysten mukaisesti.

Leuat/hampaat/purenta
Kovassa käytössä varsinkin elon alkutaipaleella. Käytetään ensin nilkkojen ja varpaiden puremiseen, joista siirrytään kenkien ja kirjojen pilppuamisen kautta aina sohvan raateluun saakka. Puruluihin hampaita ei käytetä.

Kaula
Kaula yhdistää pään ja vartalon, siihen laitetaan kaulapanta. "Kaulapanta? Kaulapanta! Sä laitoit mulle kaulapannan! Jee! Minne me mennään?! Etkö sä ole vielä saanut ovea auki?! Ovi auki nyt! Mä en kestä enääääää!"

Runko
Runko sisältää mm. mahan. Sinne uppoaa vain sitä kalleinta koiranmuonaa. Oveluudella myös ihmisruokaa. Ja kompostiroskaa ja hevosenkakkaa ja...

Eturaajat
Etujaloilla voi kaivautua kukkapenkkiin ja muovimaton alle. Nostamalla etujalkaa ihmiseen päin saa herkkupalan.

Takaraajat
Takajalkojen holtiton heiluminen paljastaa koiran unen olevan sikeää sorttia. Nostamalla takajalkaa ihmiseen päin saa huutia.

Käpälät
Koiran hellyttävin kohta, hyvä että niitä on neljä.

HäntäSe on se vehje peräpäässä joka heiluu, pyörii, huojuu, sojottaa, vatkaa, paukuttaa ja roikkuu mukana. Sitä pitää ajaa takaa ja varoa ovia sulkiessa.

Liikkeet
Saksanpaimenkoira on ravaaja. Se on myös laukkaaja, löntystäjä, hyppääjä ja hiipijä. Harvoin patsasteleva.

Nahka
On päiviä, jolloin koiraa voi muistuttaa, että koirannahka sopii rukkasten tekoon.

Karvapeite
Oikea saksanpaimenkoiran karvapeite on irtonainen, leijuva ja tiukasti kankaisiin tarttuva. Ympäri vuoden.

Väri
Löytyy laidasta laitaan, saviojassa lutraus saattaa tummentaa väriä hyvinkin paljon. Värillä ei ole väliä, vanhemmiten se haalistuu joka tapauksessa.

Koko ja paino
Urokset: säkäkorkeus 60 - 65 cm, paino 30 - 40 kg. Sopii just eikä melkeen isännän syliin
Nartut: säkäkorkeus 55 - 60 cm, paino 22 - 32 kg. Sopii just eikä melkeen emännän syliin.

Virheet
Niitä ei ole. Tuomari oli epäpätevä puusilmä. Säässä ei ollut kehumista ja kentänlaidallakin oli jotain häiritsevää toimintaa...


*totaalimegareps*Tiistai 28.10.2008 14:20

tulevaisuuden asentaja?
http://www.youtube.com/watch?v=kvBiSW5QFKY

patoutumia tulostinta kohtaan???
http://www.youtube.com/watch?v=xG-swkL0s7M&feature=related

millanes tekniikka tein printerin sisll on? <xD>
http://www.youtube.com/watch?v=Pm5m4unNYU8&feature=related

*totaalimegareps*Tiistai 28.10.2008 14:20

tulevaisuuden asentaja?
http://www.youtube.com/watch?v=kvBiSW5QFKY

patoutumia tulostinta kohtaan???
http://www.youtube.com/watch?v=xG-swkL0s7M&feature=related

millanes tekniikka tein printerin sisällä on? <xD>
http://www.youtube.com/watch?v=Pm5m4unNYU8&feature=related

eläinkokeilla...Tiistai 28.10.2008 14:15


Esimerkkejä eläinkokeilla testatuista ruuista:
Pedigree, Friskies (Nestlé), Nutro, Eukanuba, Hill's, Cesar, Whiskas, Sheba, Kitekat, Pal, Chappie, Bounce, James Wellbeloved, Purina, Royal Canin, Alpo, Bonio, Felix, Go Cat, Gourmet, Omega Complete, Proplan, Spillers, Vital Balance, Winalot, Frolic, Katkins, Techni-cal (US & Canada), Whiskas.


Varmaksi testaamattomia koiranruokia ovat:
Bento Kronen, HauHau, Husse, Best Friend, PROformance, Frank's, Royal Canin, Jahti & Vahti

Kyseenalaisia ruokamerkkejä:
Acana

Huomiohuomiohuomio!
Royal Caninin käyttämät eläinkokeet ovat hyvin pienimuotoista ja hölläkätistä. Royal Canin myöntää julkisesti testaavansa eläimiä, mutta omien rajojensa nimissä.RC vakuuttaa, että eläimet elävät ylellistä elämää kaikin puolin ja eläinkokeet ovat sellaisia, mistä eläin ei joudu kärsimään vähäisintäkään määrää.
RC:n testaukset eivät siis vahingoita eläimiä, todennäköisesti.

Ottakaamme myös huomioon, että Royal Caninin testaus on kokeita lievimmästä päästä! Kaikki siellä olevat merkit siis eivät testaa yhtä löysästi, osa jopa hyvinkin rankalla kädellä!

"Testaamattomat" käyttävät testeissään koiria, kun testataan ruuan maistuvuus ja sulavuus. Eläintä vahingoittavia kokeita ne eivät siis missään tapauksessa tee.
(Kuten testaajat, ulkomaiset brändit... niillä eläinkokeet on jopa todella rankkaa.)


Osaatko vastata näihin?

01. Jos kuristat smurffia, minkä väriseksi sen kasvot muuttuvat?
02. Mitä teet jos näet uhanalaisen eläimen syövän uhanalaista kasvia?
03. Miksei kissanruoka ole hiiren makuista?
04. Jos harrastat seksiä auton takapenkillä ja käytät turvavyötä, onko se turvaseksiä?
05. Miksei lampaat kutistu sateella?
06. Jos sanon että valehtelen aina, valehtelenko silloin?
07. Miten lumiauran kuljettaja pääsee aamulla töihin?
08. Jos ajat valon nopeudella, mitä tapahtuu kun sytytät ajovalot?
09. Mikä on pimeyden nopeus?
10. Miksi kamikaze-lentäjät käyttävät kypärää?
11. Jos kuuro viittoo kirosanan, peseekö äiti hänen kätensä saippualla?
12. Jos tefloniin ei tartu mikään, miten se saadaan kiinni paistinpannuun?
13. Jos liimaa voileivän kissan selkään ja tiputtaa sen kolmannesta kerroksesta,laskeutuuko kissa jaloilleen vai voileipä voipuoli alaspäin?
14. Onko synonyymille synonymia?
15. Miksi kuolemantuomitun neula sterilisoidaan, kun hänelle annetaan myrkkypistos?
16. Jos pikaliima kiinnittää mitä vain, miksei se kiinnity tuubin sisälle?
17. Mistä tietää että näkymätön muste on loppu?
18. Mihin lumen valkoinen väri joutuu kun lumi sulaa?
19. Miksei puhelin ole koskaan varattu kun soittaa väärään numeroon?
20. Jos rakkaus on sokeaa, miksi seksikkäät alusvaatteet ovat niin suosittuja?
21. Jos jäniksenkäpälä tuottaa onnea, mitä jänikselle tapahtui?
22. Miksi kutsutaan kahvitaukoa tee-tehtaassa?
23. Miksi kaukosäädintä painetaan kovempaa kun patterit ovat loppumassa?

öljyn vaihtoa...Perjantai 24.10.2008 18:18


ÖLJYNVAIHTO TOIMII ERILAILLA RIIPPUEN KUMPI SUKUPUOLI HOITAA ASIAN. JOS
ETTE USKO NIIN LUKEKAA ALLAOLEVA JA VAKUUTUTTE


NAISET HOITAA

Ajetaan huoltoasemalle, kun edellisestä öljynvaihdosta on kulunut
n.15.000 kilometriä. Annetaan ohjeet huoltomiehelle ja siirrytään itse
huoltamon kahvioon diettipiirakalle ja kahville.

Työn valmistuttua maksetaan kassalle ja lähdetään ajelemaan...


Kustannukset :

4 litraa synteettistä öljyä 32,80 eur suodatin 6,40 eur vaihtotyö
13,45 eur kahvi ja piiras 2 eur


Yhteensä 54,65 euroa.
==============================================================
MIEHET HOITAA (tee-se-itse -sellaiset).

1) Ajetaan Motonet-varaosaliikkeeseen, ostetaan synteettistä tarjousöljyä
29.25 eur/4 l, uusi öljynsuodatin 5 eur, sekä uusi Wunderbaum-hajuste
1.35 eur.

2) Ajetaan kotitalliin ja aloitetaan öljynvaihto-operaatio huomaamalla
että jäteöljysäiliö on täynnä, ei ajeta ongelmajätepisteeseen vaan
kaadetaan jäteöljyastia pihan perällä olevaan kuoppaan.

3) Avataan yksi Karjala-olut, juodaan.

4) Etsitään tunkkia n.30 minuuttia, löydetään se pojan polkuauton alta,
tunkataan auton etupää ylös ja asetetaan alle pukit.

5) Avataan yksi Karjala-olut, rasitukseen ja juodaan.

6) Asetetaan jäteöljyastia auton alle, etsitään öljytulppaan sopivaa
kiintoavainta, ei löydy, joten otetaan avuksi jakoavain.

7) Avataan kampikammion öljytulppa

8 ) Pudotetaan öljytulppa ja kuparitiiviste sekä jakoavain kuuman öljyn
mukana jäteöljyastiaan, roiskeet sottaavat vaatteet ja kädet.

9) Trasselilla pyyditään isommat roiskeet kasvoilta ja käsiltä..

10) Vitutukseen otetaan yksi Karjala-olut, juodaan ja katsellaan mustan
käytetyn moottoriöljyn valumista jäteastiaan.

11) Etsitään suodattimen vaihtoon tarvittavia ketju-avainta, ei löydy
joten lyödään ruuvimeisseli suodattimesta läpi, öljy roiskuu joka
puolelle ja oikean käden rystysistä aukeaa palkeenkielet.

12) Otetaan taas vitutukseen yksi Karjala-olut ja juodaan.
13) Kaveri tulee käymään, tyhjennetään Karjala-kori ja päätetään, että
jatketaan öljynvaihtoa huomenna

14) Seuraava päivä, vedetään jäteöljyastia auton alta ja Tyhjennetään se
pihan perällä olevaan kuoppaan, peitetään kuoppa mullalla.

15) Siivotaan kohdassa 11 tulleet roiskeet.

16) Otetaan Karjala-olut, ei @!#$ nehän juotiin eilen..

17) Käydään ostamassa taas korillinen Karjala-olutta.

18 ) Tuhritaan uusi suodatin jäteöljyyn ja kierretään se paikoilleen.

19) Kaadetaan litra öljyä täyttökorkista koneeseen kun muistetaan ettei
tullut kierretyksi öljytulppaa tiivisteineen paikoilleen.

20) Haetaan helvetisti öljytulppaa ja tiivistettä, muistetaan, että
jäteöljy tuli kaadetuksi pihan perälle kuoppaan ja eilenhän tulppa,
tiiviste ja jakoavain putosivat jäteöljyn joukkoon.

21) Armottomaan vitutukseen otetaan kaksi Karjala-olutta.

22) Avataan se @!#$ kuoppa, tongitaan ja löydetään tulppa, tiiviste ja
jakoavain.

23) Viedään auton alle valunut ensimmäinen litra öljyn ja trasselin
sekoitusta sinne pihan perällä olevaan kuoppaan.

24) Otetaan yksi Karjala-olut ja juodaan.

25) Pohjatulppaa kiristettäessä lipsutetaan jakoavain ja eilen Auenneet
rystyset, nyt jo hyvässä ruvessa, aukeavat uudelleen.

26) Vaiheen 25 johdosta lyödään takaraivo betonilattiaan ja Otsakulma
pohjapellin tukipultin päähän.

27) Kirotaan helvetisti.

28 ) Heitetään jakoavain pitkin autotallin seiniä.

29) Kiroillaan vielä 10 minuuttia, koska jakoavain on osunut autotallin
seinään kiinnitetyn Miss Joulukuun vasempaan meijeriin.

30) Vitutus hellittää kun otetaan kaksi Karjala-olutta ja juodaan..

31) Puhdistetaan ja desinfioidaan rystyset, otsakulma ja takaraivo ja
laastaroidaan ne asianmukaisesti.

32) Otetaan tuskaan yksi Karjala-olut ja juodaan.

33) Kaadetaan 3 jäljellä ollutta litraa synteettistä öljyä koneeseen.

34) Otetaan pukit pois alta ja hajoitetaan samalla tunkin vipuvarsi.

35) Peruutetaan auto ulos tallista, että voidaan siivota kohdan 23
öljyläikkä.

36) Koeajolle ja hakemaan se puuttuva litra synteettistä öljyä
Motonetistä.

37) Tien sivuun ja puhalletaan ystävälliselle LP:n konstaapelille..

38 ) Auto hinataan pois.

39) Käydään oikeudessa, maksetaan sakot, verikokeet ja hinauspalvelu


Kustannukset:
4 litraa synteettistä öljyä 29,25 eur
1 öljynsuodatin 5 eur

1 Wunderbaum 1,35 eur
48 plo:a Karjala olutta 59,70 eur

1 rattijuopumussakko 571,80 eur
1 verikoe, terv.keskuksessa 50,45 eur
1 hinauskulut 124,45 eur

Yhteensä 842,00 eur

tieto liikkeelle!Torstai 23.10.2008 16:15



PARVOA ON LIIKKELLÄ!!!!

Lähinnä ilmeisesti Tampereen suunnalla mutta toki myös muualla jos kerran Tampereellakin. Jos koiranne alkaa ripuloimaan niin reagoikaa siihen välittömästi ja viekää koira eläinlääkäriin tiputukseen heti. Vaatikaa eläinlääkärin ottamaan parvotesti varmuuden vuoksi.

Sain puhelinsoiton ihan vähän aikaa sitten Suvilta, Pirkkalasta, ja hänen koiransa melkein menehtyi ennenkuin el.l suostui ottamaan testin ja positiivinen oli. Onneksi Suvin koirat selviytyivät vaikka hiuskarvan varassa olikin. Kyse voi jopa olla eri kannasta mitä meillä on ennen ollut, koska Suvin kaksi vanhaakin koiraa sairastuivat, vaikka ne olikin useaan kertaan rokotettu parvoa vastaan.
Laitan tiedon myös foorumille, mutta levittäkää sanaa parvovaarasta ihan joka puolelle.
Parvo ei kuole edes pakkasessa eli maassa voi virus säilyä yli puoli vuottakin ja jopa vuosia. Vircon tappaa viruksen sisätiloista mutta desinfioipas koko maasto ympäriltä. Parvovirus leviää myös ihmisen mukana vaatteissa ja ennenkaikkea kengissä. Tarkistakaa koirienne rokotukset. Koira saa parvon lievempänä jos rokotus on kunnossa.
Ei sitten näyttelyihin jos on pieniä pentuja kotona tai sitten virconkäsittely kenkiin ja kaikkiin niihin paikkoihin mihin vain on mahdollista kotiin tullessa.

Ilmoitus tullut cockereiden palstalle 23.9.2008

joitakin ensi vuoden näytelmiäLauantai 04.10.2008 23:37

24.1 KV turku

15.3 KV tampere

25.4 KV lahti

24.5 KV helsinki

23.5 rauma

6.6 salo

27.6 hämeenlinna

12.7 karjaa

25.7 helsinki (sinin viimisen sertin etsintää->)

1.8 KV pori

8.8 turun seutu

12-13.9 porvoo

26-27.9 eckerö

29.11 KV turku

12.12 KV V-09 helsinki

13.12 KV PMV-09 helsinki



RYHMÄT:

2.5 somero

17.5 salo

20.9 parainen