En pääse vieläkää jyvälle, sisälle sieluuni syvälle. En tunne itseäni peilistä, katson varjojani seinistä. Pelkään kohdata ihmisiä, ne ovat aivan liian kriittisiä. Milloinkohan tunnen itseni, tietäisin kuin omat taskuni. Kummastelen pieniä jalkojani, kauhistelen kädestä viiltojani. Tunteeko joku mut paremmin kui minä, Psykiatri tai vaikkapa sinä? Tarkkailen omia kasvojani, tunnustelen omia hiuksiani. Olenko oikeasti olemassa? Vai vaan jonku kuvitelmassa?