IRC-Galleria

Päiviä jää aina väliin, vaikka yritän sitä välttää. Toisaalta ehkä parempi että kirjoittelee sitten enemmän kerralla kun pieniä pätkiä.

Istun Padasjoen-kotini ihanimmalla laiskanlinnalla. Päälläni on yöhousut, sekä Jyväskylä Polytechnic T-paita. Äiti leipoi juuri mustikkapiirakkaa ja lähti isän kanssa kävelylle. Odotan että Simpsonit alkaa. Ihanan hiljaista. Vanha heilurikello tikittää, ja isäni kannettavan näppäimistöstä tulee vaimea kolina. Ihanaa. Kunnes vanhemmat tulevat ja rupevat taas kinastelemaan.

Ei tänne voi olla kamala ikävä.

Eilenkin tapahtui jotain. Heräsin ensin puhelinsoittoon. Isä käski ottaa kaikki autotavarat mukaan mikäli tulen landelle. Vastasin yhtä välinpitämättömästi kuin aina, "joojoo, joojoo, kyl mä tiedän... joo joo. ja vielä kerran joo joo."
Jostain syystä teen aina näin isälle, äidille en. Enkä tiedä miksi.
Sitten ajattelin ottaa vielä lyhyet nokoset. Herään 16.00. Tulee pieni hoppu lähteä landelle. Pakkan tavarat, haen pyykit, siirrän talvirenkaat autoon, samalla irkaten kuten aina. Jotenkin tuohonkin onnistun hukkaamaan puolitoista tuntia. Sitten vauhdilla kohti kotia. Tai siis vauhdittomasti. Bensaa niin vähän että täytyy hissutella rajoitusten mukaan ja kokeilla auton taloudellisuutta, varmaan ensimmäistä kertaa koskaan.

Kotiin päästyäni koiramme Nestori tervehti ylipirteästi kuten aina. Kiehnää ja hyppii ja tanssii <3 Sitä ei voi olla rakastamatta. Vielä joskus varastan Nesun meille.
Siihen loppuivat tervehtimiset. Muita ei ollut kotona. Vaistonomaisesti muistan sammuttaa varashälyttimen, ja sitten seisahdan paikalleni. Mitään ei kuulu. Kaikki on jossain. Osittain helpotun, koska ei tarvitse sosialisoida heti. Laitan heti mp3-soittimen kiinni olohuoneen stereoihin ja menen sohvalle kuuntelemaan Olavi Uusivirtaa, ja lukemaan laatujulkaisuja (Padasjoen Sanomia).

Tunnin päästä kierrän taloa, ja huomaan lapun keittiön pöydällä. "Ota pitsa pakastimen ylälaatikosta jos tulee nälkä."
Tämä saa hymyn kasvoilleni. Isäni huolehtii minusta. Jotenkin se saa minut nauramaankin, en ymmärrä aina itseäni.
Isä oli hirvijuhlissa, äiti Bulgariassa. Isä tulee kohta, Äiti yöllä.
Jatkan tekemättä mitään. Soitan Jannelle ja kysyn moneltako lähdetään teinibileisiin. Yhdeksältä. Roger.

Vaivun irkin ihmeelliseen maailmaan. Vavahdun 21.12 kun huomaan että Janne pitää herättää. Isäkin tulee tässä vaiheessa kotiin, ja tuntuu että hieman humalassa. En ole ikinä nähnyt isääni humalassa. Nyt ehkä hieman, askelkin hieman horjahtaa hänen tullessa halaamaan. Ehkä, mutta väliäkös sillä.
Sitten onkin jo Janne pihassa. Matka todelliseen korpeen alkaa. 8km soratietä, ja siellä tupa täysi teinejä.

Muuten bileet lunastaa odotukset ainakin aluksi, mutta missä teinit? Teinit ovat kasvaneet. Hehän ovat kaikki melkein täysi-ikäisiä. Eiiiii näin. Tai joo. Blää. Jaksaa olla selvinpäinkin kun ei olla niin teinareita. Mutta Antti on Antti. Antti ei petä koskaan :D

Bileet hiipuvat täysin kesken, ja lähdemme jo ennen yhtä pois. Kotona äiti kukkuu vielä ylhäällä, ja saan tuliaisiksi toivomaani Lacosten Essential tuoksutetta ja dödöä. Ahh, äiti on paras <3
Syön leivän, irkkaan, luen NYT:in, ja nukahdan. Kotona taas.

Tajusin kotimatkalla miten ärsyttävää on erota autosta. Sadeaamuina ei ole vaihtoehtoa että voisi lähteä hieman myöhemmin ja paljon mukavammin kouluun. Täytyy hakea Nishiki pyörävarastosta ja lähteä kohti Rajakatua. Noin 4km.
Onneksi sentään Sami luokaltani kertoi yksi päivä että hän hommaa talveksi auton ja voin päästä hänen kyydillänsä talven kouluun. Mikä helpotus! Olin jo hieman henkisesti varautunut polkemaan -30 keleissäkin kouluun pyörällä.

Olisin jäänyt kotiin.

Telkkarista tulee Aloha Havaji. Tiedän sarjasta vain sen että Ninnu katsoo sitä. Ja katsoo nytkin. Kotonansa.
"Emma on paras".

Hmm. Blogi ehkä ei ole paras paikka millekään inside-jutuille, varsinkaan jos on varma ettei asianomaiset lue sitä.

Nyt telkkarissa suudellaan. Minäkin haluan suudella.
Ei. Minä tahdon suudella jonkun kanssa joka oikeasti merkitsee, ja paljon. Sitä tapahtuu niin harvoin. Jos ei kaveripusuja lasketa. Haluaisin suudella sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa haluan elää elämääni pitkään. Viime kerrasta on liikaa aikaa.

Simpsonit alkaa. Se oli takarajani kirjoitukselleni. Homer loistaa jo nyt, ja jaksokin tuntuu uudelta minulle :D Nyt elämä loistaa. Ehkä.

Puspus, anteeksi kun kirjotin pitkästi ja tylsästi. Välillä on pakko. Jos tätä lukee kukaan ( ? )

<3