IRC-Galleria

Ssacred

Ssacred

Let us make thousand mistakes Cause we will never learn

Miks mä sulan näille♥.♥Tiistai 15.02.2011 22:32

“Ihailen sitä, että Tom on niin hyvä kitaristi ja hän työskentelee sen eteen todella kovasti. Olen myös iloinen siitä, että hän sellainen veli, jonka jokainen haluaisi. Voin luottaa häneen 100%:sti. Luottamuksellani häneen ei ole rajoja” – Bill

~~~~~~~~

“Bill on enemmän valokeilassa kuin minä. Ihailen sitä, että hän kestää sen kaiken. Hän ei anna sen vaikuttaa itseensä ja on rehellinen itselleen. Bill on syntynyt johtamaan. Voin kertoa hänelle myös mitä vain.” – Tom

~~~~~~~~

“Hänen täytyy vain olla varovainen, ettei hän romahda. Olen huolissani siitä, ettei hän kestä pitää kiertuetta. Siksi yritän pitää huolta hänestä ja tuoda hänelle teetä.” – Tom

~~~~~~~~

“Tomilla on suuri sydän. Hän voi olla rakastunut, tunteellinen ja surullinen kuten minäkin. Olemme hyvin samanlaisia siinä. Hän ei vain näytä sitä siten kuin minä. Hän näyttää sen ulospäin vain kotona.” – Bill

~~~~~~~~

“Ne kaksi kertaa, kun olen itkenyt elämäni aikana, Bill on ollut kanssani.” – Tom


~~~~~~~~

“Totta kai kerromme toisillemme, että pidämme toisistamme ja halaamme toisiamme. Mutta jos rehellisiä ollaan, meidän ei tarvitse. Me tiedämme, mitä merkitsemme toisillemme.” – Bill

~~~~~~~~

“Halusimme ehdottomasti tehdä laulun yhteydestämme. Haluamme jopa kuolla yhdessä. Ajatus siitä, että jompikumpi meistä kuolee, on sietämätön meille. Emme voi kuvitella elävämme ilman toisiamme.” – Bill

~~~~~~~~

“Kuvittelen aina seuraavaa tilannetta: Seisomme kallion reunalla ja joku sanoo: ”Toisen teistä täytyy hypätä ja ei voi enää palata koskaan”. Me hyppäisimme ehdottomasti yhdessä. 100% varmasti.” – Bill

~~~~~~~~

“Kun Billillä menee huonosti, minullakin menee huonosti. Mutta totta kai tekisin kaikkeni pelastaakseni hänet. Jos joku voi tehdä sen, se olen minä.” – Tom

~~~~~~~~

“Olin kerran sairaalassa. Kun heräsin nukutuksesta, Tom oli kanssani. Hän istua vieressäni koko päivän ja minä nukahdin. Halusin vain nähdä veljeni. Kukaan muu kuin hän ei voi auttaa minua sellaisessa tilanteessa.” – Bill

~~~~~~~~

“Tärkein asia on se, että voimme nauraa yhdessä! Meidän tarvitsee vain katsoa toisiamme...” – Bill

~~~~~~~~

”Rakastamme vanhempiamme totta kai. Mutta se yhteys, joka meillä on, on jotain erityistä. Me olemme tunteneet toisemme siitä asti, kun olimme kohdussa! Et voi päästä missään lähemmäksi kuin siellä...” – Bill

~~~~~~~~

“Parhaan syntymäpäivälahjan, jonka olen koskaan saanut, sain 10 minuuttia sen jälkeen kun synnyin.” – Tom (tätä ei kuulemma ole todistettu, että Tom olisi näin sanonut)

~~~~~~~~

“Mikään ei ylitä sitä, mitä minulla on Tomin kanssa. Jos toinen meistä kuolee, toinen seuraa perässä.” – Bill

~~~~~~~~

“Olemme hyvin erilaisia, mutta silti samanlaisia; emme näytä kaksosilta, mutta olemme sielunkumppaneita. Kun katsoa Billiä, tiedän samantien mitä hän ajattelee. Voin tuntea sen, kun hänellä on jokin ongelma, vaikka emme olisi edes samassa paikassa. En voi koskaan kuvitella luottavani johonkin tyttöön samalla tavalla kuin luotan Billiin.” – Tom

~~~~~~~~

“Tarvitsen... Tomia...”

“Tarvitset minua?”

“Niin.” – Bill

~~~~~~~~

“En voisi elää ilman Billiä. Teemme kaiken yhdessä, kerromme toisillemme kaiken, olemme erottamattomia.” – Tom

~~~~~~~~

“En anna kenenkään tulla minun ja veljeni väliin.” – Bill

~~~~~~~~

“Sellaista se aina oli. Maailman meitä vastaan.” – Bill

~~~~~~~~

“Ja jokaisen, joka haluaa satuttaa veljeäni, on mentävä minun lävitseni.” – Tom


~~~~~~~~

“Tom ja minä olemme... erottamattomia. Tulen aina olemaan hänen puolellaan.” – Bill

~~~~~~~~

“Se, mitä meillä on, on melko harvinaista, luulisin.” – Bill

~~~~~~~~

“Me kaksi teemme yhden ihmisen. Totaalisesti. Eroamme monin tavoin – puheessa ja tyylissä ja käytöksessä – mutta sitä ei lasketa.” – Tom

~~~~~~~~

“Tämä side, mikä meillä on, ei voi koskaan olla olemassa ilman toista ihmistä.” – Bill

~~~~~~~~

“Meillä on usein samat ajatukset ja jopa unet.” – Bill

~~~~~~~~

“En voisi kuvitella elämääni ilman Tomia. Emme yksinkertaisesti voi ajatella elämää ilman toisiamme.” – Bill

~~~~~~~~

“Tekisimme mitä vain toistemme puolesta. Kuolisimme jopa toistemme puolesta.” – Bill ja Tom

~~~~~~~~

“Nyt lavalla olemme vain Tom ja minä, koska tämä laulu kertoo meistä, meidän suhteestamme toisiimme. Se, mitä meillä on, on melko harvinaista, luulisin. Tulemme luultavasti viettämään loppuelämämme yhdessä. Emme koskaan eroa. Tom ja minä aiomme poistua yhdessä yöhön.” – Bill

~~~~~~~~

“Ja Bill tarvitsee minua! Rehellisesti, Bill tarvitsee minua.” – Tom

~~~~~~~~

“Niin. Ja hän tarvitsee myös minua!” – Bill

-Maanantai 14.02.2011 22:25

Jos mielestäsi joku kaverisi on muuttunut kuluneen
vuoden aikana ja kaipaat häntä ja yhteisiä juttujanne ,
lisää tämä päiväkirjaasi .

-Maanantai 14.02.2011 20:17

Mikä vittu on fin tv'n ongelma? Kerranki ku sain ton Touristin toimimaa edes jotenki, ni sitte vajaa tunnin kohdalla se stoppas kokonaa, eikä näytä eteenpäi. Mä haluan nähdä ton leffan! Kaikii muut toimii mut joka kerta ku tota koitan ni jossain vaihees se rupee jotain DX

-Sunnuntai 13.02.2011 23:52

Okei jos mä teen ensimmäisen ja viimesen kyselyn ikinä, siitä että mitä mä teen näiulle mun hiuksille. Joo ne on mulle elämää suurempi juttu, vaikka ne kuseekin ja pahasti, mutta silti : D
Aaaa kaikki sitte vastaa koska mä oikeesti haluan tehdä näille jotain, mutten kutienkaa enkä uskalla ja ää nii teidän pitää rohkasta mua ::: DDDd

-Sunnuntai 13.02.2011 22:25

Ok äite haluu leikkauttaa mulle tollai hiukset mitkä tos on noi ensimmäiset punaset, mutta.... mä en saa värjää niitä punaseks? eli perjaattees se vaan haluis napsasta nää mun vaival kasvatetut hiukset tästä, hmhm, mutta se houkuttelee mua silti DX! mitä mä teeeeen?

-Sunnuntai 13.02.2011 19:05

Aaaa mä en jaksaaaaaa, huomasin taas etten oo muistanu lajitella noit kuvia tonne eri kansioihi jajaja nyt niitä on taas 254 joita ei oo lajiteltu ja tää kone tykkää lagaa ja vittuilla ja pistää niitä väärii kansioihi ku rupeen järjestelee niitä nii ei kiva

jajaja sitten miksi mä nauran tälle ja pahasti XDXD

jjjoooSunnuntai 13.02.2011 18:42

PAINA TÄHÄN MERKINTÄÄN SYDÄN YSTÄVÄNPÄIVÄLAHJAKSI
NIIN TIEDÄN ETTÄ VÄLITÄT MINUSTA.

Sunnuntai 13.02.2011 17:33

Owwww ihanin viikoloppu pitkään aikaaan! Jemi on niiiiiiiiin sulonen tuitui♥ Se oli liiiiaan vähän aikaa täällä : c
Muttamuttamutta oli tosi kivaa! Lauantai oli suuperhyvä vaikka siinä se 3 tunnin kirkkojuttu nyt olik, ei sekään mikään ylikuolettavan tylsä ollu.
Heh lauantai meni sitte jemin, sofian ja tarjan kanssa, ok oli siel janne ja allan ja erkkiki jajajaj sitten muitakin ihmisiä, mutta kuitenkin : ) Ainii sitten ansu ja sonja ja jennyki hyppäs mun eteen koskarissa sillein whiiu : ) ja tiksu ja sauvaki!
oijoi ihmisiä♥

Mua väsyttää oikeesti ihan jumalttomasti, täsäs ei oo mitään järkee tässä koko jutussa mitä kirjotan, muttaaaaa väsyttää! oon ihan yli täynnä ja tekis mieli mennä suihkuunki : (
Ja huomenna alkaa sitten taas kouluuu ja reenit ja hmhmhm sitte mulla ei taidakkaa olla parii viikoloppuu mitä tekemistä : ( Aaaaa joku keksii mulle jotain niille DX

Okei nyt alan varmaa kuuntelen kaikkee jännää musiikkia ja lukemaan kaikkee kivaa >:)

Joo ja mulla on tooosi fiksuja kuvia ihmisistä mun kamerassa ja kännykässä, niille on sitt hyvä nauraa illalla ja myöhemmi >:D

♥ @Hatesmile

-Perjantai 11.02.2011 10:19

Oikeesti mitä vittua? ihan helvetin kauan mun meseen on aina tullu että siihen oltais kirjauduttu toisesta koneesta...? pelottavaa D:

Jemijemijemijemijemi♥Perjantai 11.02.2011 00:30

JOS TEET TÄMÄN KYSELYN HUOMENNA TAPAHTUU JOTAIN IHANAA JA PÄIVÄSTÄ TULEE PARAS
kuka on soittanut sinulle viimeksi? - hmm sofia ehkä
kuka on lähettänyt viestin sinulle viimeksi? - ööö ansuu
mielialasi? - iga hees
mikä biisi soi tällä hetkellä? - ei soi
mitä katsot? - Jersey shore : D
mihin vaatteisiin olet pukeutunut? - tälläsee isoo paitaaan
oletko vihainen jollekkin? -neein
mitä teit viime yönä? - nukuinn
mikä on lempikarkkisi? - öööö en mä tiedä mut suklaa ♥
oletko pitkävihainen? - en mä osaa
suutelisitko henkilöä jota viimeksi ajattelit? - hmmhmhm vaikak :: DD
montako tyynyä sängystäsi löytyy? - 2 ku joku homo on vieny loput =(
minkä elokuvan katsoit viimeksi? - salt! se oli hyvä
mitä teet huomenna? - kouluu, kapee sofian kans ja jemijemijemijemi♥
kelle viimeksi puhuit mesessä? - ööö amandalle kai
kelle olet lähettänyt viimeksi tekstiviestin? - katalle
onko sulla parhaat ystävät? - joo
oletko jonkun kanssa riidoissa? - neeein tai en mä tiedäää
pystytkö luottamaan johonkin? - njoo
pitääkö joku sinusta? - öööööö
ketä mietit? - kataa ku se lähetti just viestinn
haluaisitko hänet viereen? - JOOO
millanen sää nyt on? - varmaa kylmä