IRC-Galleria

Vielä uutta voimaa jostain saan
jolla kaiken kivun kestän
Entiseen en suostu enää palaamaan
sen kynsin hampain estän

Aika kaiken aina parantaa
sen täytyy toimia nytkin
Ei muuten uutta voi saavuttaa
kauan samaa olen kestänytkin

Vaativaisia me ollaan... me ihmiset. Kannattais aina miettiä mihin on oikeutettu ja miksi ennen kuin alkaa niin kovasti vaatimaan. Ja kun yleensä ne vaatimuksetkin lähtee aina OMISTA tarpeista, kun minä tarvin ja minä haluan. Asiat pitää selvittää toisella tavalla ja laittaa tärkeysjärjestykseen... Vaativaisuus on ollu tämän viikonlopun teemana kun aloin miettimään ihan itseänikin, mitä mä oikeesti vaadin ja miksi. No tämä on ihmisen elämää...

Tästä viikonlopustahan selvittiin ihan hyvin, paremmin kun odotin. Ei mitään rehaamista, ja hyvä niin.

Mitäs tässä muuta... ei kai siinä kun että päivä kerrallaan taas, olen vaan huomannut että tänään ei todellakaan kannata vannoa huomisen ohjelmaa kun kaikki voi niin äkkiä muuttua. Turhaan sitä liian pitkälle suunnittelee, munkin pitäis se oppia jo vaikka olen luonteeltani semmonen suunnittelija..

Suden suuhun

Eipä nyt oikeen huvita lähteä mihinkään kun ei anna tuo kukkaro vielä periksi. Koti-ilta?

En tiä onko se tämä syksy vai mikä mutta mulla on pää niin sekasin ettei ole vähään aikaan ollukaan... en tajua mistään mitään enkä tiedä mitä mistäkin pitäs ajatella.

Jotkut sanoo että maailma on pieni. Ei se ole. Ihminen on pieni, ja maailma on ISO yhdelle pienelle ihmiselle.

Hahaa, kirjotan päiväkirjaan kirjastosta. Onko mulla tylsää? Ei suinkaan...

Viikonloppu häämöttää ihan nurkilla, kertokaas mulle mitäs sitä tekis? Mulla ei itellä ole nyt harmainta aavistusta. Voipi silti olla että tänään saadaan taas aikaseksi mielenkiintosia keskusteluja suuntaan jos toiseenkin...

Ai niin. Eilen muuten havaitsin ulkona asian nimeltä syksy. Ekaa kertaa haistoin sen ilmassa tai en tiä mikä se oli mutta tunsin kyllä siitä ripauksen. Näin se kesä meni taas. =o/ No mutta oikeestaan mä odotan syksyä.

Eipä sit tullut tästäkään perjantaista ihan semmosta kuin odotin... no nyt vaan syömään ja takasin kaupunkiin ja sit on tämän viikon velvollisuudet hoidettu... luulisin.

Tajusin taas eilen paljon asioita, ja joskus se totuuskin kyllä läimii ihan mukavasti päin naamaa... mutta hei, se on elämää

Ei elämä ole juhlaa. Elämä on arkea ja työntekoa. Se on vaivannäköä. Se on yrittämistä ja epäonnistumista. Elämä on vain pieniä hyviä ja kauniita hetkiä, satunnaisia onnistumisen tunteita. Tämänkö takia se menee huomaamatta ohi niin helposti?

Mutta kyllä mä silti kohta räjähdän. Ei mene mun ymmärrykseeni tämä. Mieti nyt vähän itekin ja mene ittees.

Ja sitten muihin uutisiin. Joita ei ole. No paitti se että tuli tuo työtodistus postissa. Edes. Komia ilma taas tänään ja hyvä niin kun varmaan pitää kuitenkin vielä kaupungilla käydä...