Just juu. Luontainen herätyskelloni toimi taas tänään hitusen ennen kahdeksaa - seinänaapuri vetää jälleen omaa karaoke-esitystään koko taloyhtiölle. Jumalauta! Olisin kiivennyt parvekkeelta sen kämppään, jos olisin tullu just kotiin töistä, mutta tämän ihanan rouvashenkilön onneksi olen vapaapäivillä, joten toleranssiprosentti ylittyi juuri sen 10% minkä alle pitäisi jäädä, että alan riehumaan.
Tämän korvasäryn myötä kipusin ylös ja keitin pannullisen kahvia silkkaan ketutukseen, ja kas - yllättäen tuska päättyi. Ovi kolahti käytävässä. Tulin tupakilta sisälle juuri sopivaan aikaan, sillä sitten jo taloyhtiömme Arja Harakka huutaa (siis keskustelee, mutta on hiukkasen kuuro, kaikesta tapahtuneesta päätellen) toiselle naapurillemme meidän parvekkeen alla. Jummi, pyyhkäisin hikeä, läheltä liippasi, etten jäänyt nalkkiin. Musaa piti laittaa, ei sitä narisevan räkättävää ja riipivää ääntä pysty kuuntelemaan kuin nähtävästi kyseinen henkilö itse. Ja kaikkien muiden asukkien harmiksi hän suorastaan rakastaa omaa ääntään.
Yritin sitten opetella käyttämään Feispuukkia, kun kaverit on patistelleet sinne vuosia. Keskittymiskyky herpaantui yllättäen järisyttävään kolinaan. Joku perkele remontoi taas. Eikö riitä, että joka kuukausi joku muuttaa vittuun täältä (ilmeinen kiitos em. naapurillemme), vaan joka toinen viikko pitää joko porata reikiä seinään tai muuten kolistella niin maan pirusti? Koko talo romahtaa porattujen reikien ansiosta arviolta puolessa vuodessa. Tämä, jos mikä, on kolmivuorotyöntekijän luvattu taloyhtiö. Kyllä on päivälläkin rauhallista, kun ei ole enää yhtäkään lapsiperhettä! Perkele! Vanhukset mekastaa kaiket päivät. Muuttakaa tänne, annan mieluusti osoitteen, jos haluatte piiiiiitkälle sairaslomalle.
Kiitos, terveisin
nimimerkki Jari Porttilan silmäpussit
