IRC-Galleria

Supermann`

Supermann`

» don't cry, say fuck and smile !

[Ei aihetta]Tiistai 15.11.2011 16:58

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?
Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta..

[Ei aihetta]Tiistai 15.11.2011 00:13

Jos vaan voitais mennä takas ajassa tehtäis kaikki eri tavalla♥

Fuck that !Maanantai 14.11.2011 01:38

Why this world is going in the wrong direction? This is all because of one person to ruin everything, sometimes you were nice but now you're like a different person!

Sunnuntai 13.11.2011 17:29

Mutta äiti älä huoli, mä kyllä me pärjätään yhdes
Jos sulta jotain puuttuu, sen mä vaikka kerjään
Mul on olemassa tarpeeks monta syytä jotta selviin
Koska mä rakastan sua ja uskon mun unelmiin

[Ei aihetta]Torstai 18.08.2011 00:33

Mun paras kaveri on muuttunu ! :oo Aleksi

[Ei aihetta]Lauantai 30.07.2011 03:50

viettää partyt feat tpi,emilia ja jasmina!<3

<3Torstai 28.07.2011 10:52

Tuota...Mä tykkään su...suklaasta...Tai siis mä pidän si...sinisestä...Mä oon vähä ra...raukkis, en uskalla kertoo et tykkään susta♥

[Ei aihetta]Torstai 28.07.2011 06:48

Paras yö ikinä feat: jasmina and emilia!<3(;;

[Ei aihetta]Maanantai 18.07.2011 10:59

Menee nukkuu öitä! en oo nukkunu ollenkaan :)

[Ei aihetta]Perjantai 15.07.2011 14:45

Tyttö: Olenko kaunis?
Poika: ET.
Tyttö: Haluatko olla minun kanssani ikuisesti?
Poika: EN.
Tyttö: Haluatko itkeä jos kävelisin pois?
Poika: EN.
Tyttö kuuli kyllä ja oli loukkaantunut. Hän käveli pois, kyyneleet valui
pitkin hänen poskiaan.Poika tarttui häntä käsivarresta.
Poika: Sinä et ole kaunis, sinä olet kaunein. En halua olla kanssasi ikuisesti,minun täytyy olla sinun kanssasi ikuisesti. Enkä itkisi jos kävelisit pois,haluaisin kuolla!!
(Poika kuiskaa): Pysy luonani ole kiltti!!!
(Tyttö kuiskaa): Pysyn.<3