"Hyi vittu, kun elän jonkinnäköisen verhon ympäröimänä, joka muuttaa nuo puutkin tuossa ärsyttäviksi ja pelottaviksi. Tai pikemminkin juuri ne, koska niiden paremmuus tähän värkkiin ja keinotekoisiin rakenteisiin nähden on ilmeinen - vituttaa ainoastaan, ettei tässä välittömiä virikkeitä ja yhdentymistä kaikkiin siisteihin neofolk tyyppeihin tarjoavassa värkissä voi yhdistyä puiden siisteys ja neofolktyyppien siisteys. David Tibet istumassa oksalla. Jäljelle jää vain kaksi vaihtoehtoa: puita palvova uskonto tai kaikkien puiden tuhoaminen. Oikeastaan raiskatut metsät ovat vain vaikuttava näyte MUNATTOMAN ja SELKÄRANGATTOMAN kyyryselkäfaijahahmon voimista. Eipä vittuile enää. Kukakohan ei olisi ajatellut pikemminkin näin yläasteella - aina välillä, silloin kun oli turmelevan teknologian ja muiden homojen ympäröivänä. Tuskin mökillä sisiliskojen häntiä irrottamassa. Oikeastihan faijakin vaan huolimattomuuttaan ja aggressiivisesti masentuneena jätti puut ja niiden rungot makaamaan metsään pitkin poikin sekaisesti, ja väitti puolustusreaktiona säilyttääkseen roikkuvat kasvonsa lastensa edessä, että teki niin koska on kova jätkä. Tästä syystä silloin joskus ihannoitiin VAMMAISUUTTA ja Stallonen (?) halvaantuneita kasvoja miehekkäinä."