On niin kova ikävä Helsinkiin... Eilen tultiin viikonloppureissusta sieltä Markon kanssa, molemmat oltiin ihan maassa kun piti tulla kotiin. Oon kotoisin niin korvesta kun vaan voi (melkeinpä), ja silti oon aivan kaupunki-ihminen. Outoa. Mutta Imatra on mulle ihan liian pieni, mulla on henkinen ahtaanpaikankammo. Ahtaissa paikoissa on ahdasmielisyyttäkin. Haluan erilaisia ihmisiä! Paljon ihmisiä! Paljon erilaisia paikkoja! Loputtomasti mahdollisuuksia! HAUSKAA! Töihin takasin Meilahden sairaalaan :)
Mä olen rakastunut Helsinkiin. Voisiko joku kidnapata mut takasin? Se on mun oikea koti, ei Imatra. Ei ikinä Imatra. Juoksen täältä pois viimeistään ens kesän jälkeen, ja lujaa. Tai tukehdun omaan ahdistukseeni.