Oon miettinyt taas isää paljon. Kuinka kauan voi sattua, kuinka kauan voi ikävä vaivata?
En tiedä kumpiko on kauheampaa, se että huomaan että edelleen sattuu, vai se kun huomaan ettei satu. Välillä pelkään unohtavani isän, tai että muistan vain huonot hetket.
Tuhat eri ajatusta menee aina välillä mielessä.
Poistin vasta kuukausi sitten Ruhan kotinumeron puhelimesta.
Kumpavaan olisin viimeiseksi sanonut jotain iloista, jotain viisasta, jotain jossa olisi kuulunut rakkaus.
Ei sitä ikinä tajua mitä kaikkia aarteita omassa elämässä on, näkee vain huonot asiat. Aina asiat voisivat olla pahemmin. Nytkin. Eihän sitä tajua mitä omistaa vasta kun sen menettää....
Viisauden lausahdus jonka vanha ruotsinope sanoi joskus, pidä huolta että viimeiset sanat kun eroat jostain on hyviä, vihaisena ei saa erota, koskaan ei tiedä tuleeko enää ikinä näkemään kyseistä henkilöä.
Niinpä.
Uusimmat blogimerkinnät
- ... 02.01.
- [Ei aihetta] 13.12.
- Niin tylsää... 13.12.
- .. 08.12.
- Vanha vuosi, uudet kujeet.... 07.12.
- Muuten vaan 17.02.
- 2.0.1.0. 02.11.
- 25 totuutta 26.06.
- [Ei aihetta] 31.03.
- [Ei aihetta] 09.02.