IRC-Galleria

TähkäPähkinä

TähkäPähkinä

 

Uusimmat blogimerkinnät

Ei voi sit taas enempää ottaa päähän.
Muutama päivä sit, alkoi sattuu alavatsaan ja selkään,
sekä kylkiluihin.
Alavatsakipu lähti, muut kivut jäi.
En kiinnittänyt siihen huomiota.
Viime yönä heräsin siihen,
kun kurkkuun sattu ihan helvetisti.
Ei sitte nukuttu pahemmin.
Soitin sitten aamulla terkkarille,
ja onnekseni sain ajan samalle päivälle,
puolen tunnin päähän.
Menin sit sinne, ja kerroin vaivani.
Lekuri kurkkas mun kurkkua,
ja totes, ettei yhtään ihmettele,
että sattuu.
Ei ollut angiina, mut joku muu tulehdus siel oli.
Kerroin myös mun mahakivuista, epäilin virtsaputkentulehdusta.
Sitähän se sit oliki.
Kyselin samalla, mistä vois johtua mun selkäkipu.
Selvispä sekin, ettei johtunu liiasta liikkumisesta.
Vaan se olikin virtsaputkentulehdukseen liittyviä kipuja,
oli meinaan levinnyt munuaisiin se tulehdus.
Otettiin pikanäyte tulehdusarvoista, ja ne oli koholla.
Nyt sit pitäs lääkekuuri aloittaa, ja torstaina mennä uudestaan lekurille.
Tarkastaa tulehdusarvot uudestaan.
Lähtiessäni lekuri huikkas perääni, et onneks tulit nyt, etkä myöhemmin.

-TähkäPähkinä

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.04.2008 15:55


Sijoituksesi huumorintajuasteikolla on 80%


Asteikko ei kerro, onko sinulla hyvä vai huono huumorintaju.

Huumorintajusi on ivallista ja vahingoniloista.

Pidät pelleilystä ja älyvapaasta huumorista.

Sinua viehättää myös hassutteleva hölmöily.

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.04.2008 15:43


Saanko viettää viikon liikkumatta?

Onneks ei sentään pää oo kipee. <3

Kyllä tää tästä iloks muuttuu. :D

[Ei aihetta]Lauantai 19.04.2008 21:37


Olipas piristävää shoppailla.
Ilmaiseks. :)
Ja helsingissä. ^^
Nyt vaan jalat kipeet,
ku kävelly niin paljon. ;D
Mut samapa tuo,
koska vaan uusiks,
kuhan vaan enopappa betalar. :D:D

[Ei aihetta]Perjantai 18.04.2008 18:58


Tuska helpotti.
Kiitos Annin äidille. :)
<3

[Ei aihetta]Perjantai 18.04.2008 17:48


Maailma järkkyy!
Paine on niin vitun kova,
että kaikki särkyy!

[Ei aihetta]Perjantai 18.04.2008 14:41


Olipas eilen kivaa. ;>
Vaikka pää meinaskin räjähtää. ^^

Oli siis karaokeilta Annin kanssa.

Kiitos. <3

[Ei aihetta]Torstai 17.04.2008 23:52


Jos sullaki ois migreeni toista päivää,
ni kyllä säkin sekoaisit.

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.04.2008 17:16


Tulisitko kanssani rakentaa pilvilinnoja? :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.04.2008 01:10

Kapasiteettiyksikkö - Vielä vähän aikaa

Mä tiedän kyl et hei, mä en oo sun mies ja sä et oo mun nainen
ja mä tiedän sust kaikkee muuta kun kaiken,
mut ei oo vaikeet nähdä, haluisit jäädä, pidän sua sylis, jäisit yön yli.
Kato entäs jos tänään vaan teeskenneltäs ja mentäs sil mikä tuntuu hyvältä,
se olis sääli, tai suorastaan väärin, kieltää tunteit vaik ei pysty ymmärtää.
mä oon ymmällään, on yllättävän hyvä olla saa mut ja sut hymyilemään kyllä kelpaa olla.
älä ohjaa älä kelaa ollaan vaan, ja mist mä pidän sussa, toi sun luonnollisuutes on plussaa, en kyl tiedä
mitä sä näät mussa, mut oisko todella tyhmää vähä pussaa?

kertosäe:
Kauneinta toiselle on rakkaus (sul on sun elämä ja mul on mun, mut ei tänään mietitä sitä)
vaikka tiedän et, hetken se ehkä kestää (annetaan mennä) jää luoksein.
Tytöt on kuin rantahiekkaa, mut meren tahto myrskyjä estää.
Jää mun luoksein, rakasta vielä vähän aikaa.

Se oli mun mielessä, olit mun vieressä, mun vieressäni en sanonut mitään.
Mä mietin mun mielessä, mielessäni, että jotain nyt mun sanoa pitää.
Mä muistan sen, kuin eilisen mietin voisiko tää olla aina näin?
mut peitin sen, ja se vei siten sut ja rannalle sua kaipaamaan mä jäin.
Ja vieläkin kun silmät suljen niin, mä näen kun me yhdes kuljettiin,
me tunnettiin se tunne niin ettei voinut kun pitää kiinni koska:

kertosäe

Niin kai ainoastaan timantit ikuista, silti muistan miten viimeks suudeltiin,
rakasteltiin yöt, tapeltiin päivät, niin me toisillemme huudettiin.
Tää ilta vielä kerran oo mun bella, saadaan kaikki väärä taas tuntuu oikeelta,
niin oikeelta vaik se ottaa sydämestä, kun hetken tää kestää ja pliis jää koska:

kertosäe

<3