IRC-Galleria

Tänään oli rankka päivä.

Kouluun kello 8.15.
Kotiin klo 13.00.
Lähtö Jämsänkoskelle klo 14.00.
Kotona n. klo 22.00

Väsyttää ja vituttaa ihan sairaasti.
Väsyttää siksi että en ole saanut levättyä tänään.
Vituttaa siksi, että keikka meni niin perseelleen.
Mun basso ei oikein tykänny jämsänkoskelaisista ja alkoi reistaamaan.
Markun bassokaan ei oikein syttynyt niille.

Huoh.
Mun elämä on rankkaa.

Nyt hyvinansaituille yöunille.
Öitä ihmiset, öitä maailma.







PSSSSST.
Jämsänkosken koululla on vähän hyvännäkönen rehtori.

Ottaa päähän kun huomenna on se itsenäisyyspäivän keikka.
Pysyn melkein pystyssä noilla kengilläni. :S
Eli jos mua ei maanantain jälkeen näy, mä oon toden näkösesti ekana nyrjäyttäny nilkkani ja kaatunut lavalta alas ja katkaissut selkäni.

Niin huonosti osaan noilla kengillä kävellä.

Äsken kun tulin joulumyyjäisistä, joku vanha mies kysyi minulta:

"Ei sinulla olisi käyttöä poikaystävälle? Mä oon kyllä vähän vanha, mutta kylläkin hyvin kokenut."

Sanoin kiitos ei.
Nauroin mielessäni koko loppu matkan.

Meidän joulumyyjäispöytä tuotti ihan mielettömän hyvin.
Kaikki arpaliput menivät, myös melkein kaikki kranssit. Vain kaksi jäi.

Kyllä me sinne Ranskaan vielä päästään.

Joskus pinet asiavat saavat sinut tuntemaan itsesi yksinäiseksi ja idiootiksi.
Ja sitä minä olen.
Yksinäinen idiootti.

Saatatte ehkä sanoa, että enhän minä ole yksinäinen, että minulla on paljon kavereita ja tulen toimeen lähes kaikkien kanssa.
Niin. Enhän minä SILLÄ tavalla ole yksinäinen.
Mutta kun kysytään, kuka on paras kaverini, tai kelle kerron salaisimmatkin asiat, en osaa vastata.
Kukaan ei ole oikein koskaan päässyt lähelle sisintäni. Enkä ole sinne oikein ketään tahtonut päästääkään.
Ainut poikkeus on tietysti Ansku. Anskulle kerron, jos on jotain TODELLA pahasti pielessä. Ja jos itkettää oikein kovasti.
Kuten myös joskus Hansullekin.
Nämä tytöt ovat auttaneet minua paljon, tietämättäänkin.

Tänään mietin yksin kotiin Nuopparilta tullessani kemian tunnin keskustelujani Anniinan kanssa.
Kuolisiko heti hypättyään auditorio Miilun katolta?
Kuinka paljon vituttaisi, ja ennen kaikkea, kuinka paljon sattuisi, jos jäisi vielä henkiin?
Lääkkeet olisivat niin paljon helpompi tapa kuolla.
Ottaisi yliannostuksen. Toisaalta, jos siitä selviäisi, heräisi jonakin päivänä sairaalasta letkuihin kytkettyinä, kaikki katsoisivat sinua surullisesti.
"Miksi?" he kysyisivät
Vastaisit: "Koska en jaksa enää."
Ja sitten sinut pasitettaisiin terapeutille, ikään kuin olisit tehnyt jotain tyhmää ja hullua!
Halusit vain päästä eroon kaikesta siitä kivusta, mitä sinun sisälläsi on.
Mutta ei.
Jäit henkiin ja sait toisen mahdollisuuden jaksaa.
Saattaisit ehkä jaksaa pidemmälle, ehkä et.

Anteeksi vain ihmiset, mutta minä vihaan alkoholia.
Se saattaa todella pilata elämän.
On nuoria jotka rällästävät joka viikonloppu kännissä pitkin metsiä.
Miettivätkö he koskaan, mitä heille voisi tapahtua?
Miettivätkö he, että he saattaisivat satuttaa itsensä? Että joku saattaisi raiskata heidät, tai että he saattaisivat jäädä jonkin kulkuneuvon alle typeryyksissään.
Nämä ovat ehkä ääri esimerkkejä, mutta myöskin hyvin mahdollisia.
Niin ja, anteeksi vain, mutta vihaan myös tupakkaa.
Sekin saattaa pilata jonkun elämän ja erityisesti muuttaa ihmistä.
Tiedän tästä muutaman esimerkki-ihmisen, joita en kuitenkaan tässä halua paljastaa.

Mulla oli ehkä vähän huono ilta, mutta saimpahan ainakin kirjoitettua tuntoni ylös.

ANTEEKSI KAIKILLE JOTKA VIHAAVAT MINUA.
Minua ei oikeasti ole olemassa.

Minun ja Anniinan hienot puheenaiheet kemman tunnilla:

- Itsemurha
- Minne pääsee/joutuu kuoleman jälkeen
- Onko onnellista rakkautta?

Näiden lisäksi luimme englannin sanoja.
Ja tottakai myös opiskelimme ahkerasti kemiaa.

Aloin tänään äikän tunnilla miettimään, mitä helvettiä teen täällä, Petäjäveden lukiossa.
Voisin ihan yhtä hyvin olla Pihtiputaalla, bändi-linjalla.
Musiikkia olisi joka jaksossa enempi tai vähempi.
Minulla olisi hyvin todennäköisesti paljon uusia kavereita.

MUTTA TOISAALTA.
Olen täällä. Ja riittävän onnellinen. Aina aika ajoin.
Mulla on paljon kavereita. Uusia ja vanhoja.
Perhe on täällä.
Mulla on bändi. Ja bändin pojat. Jotka ovat mulle uskomattoman tärkeitä.

Olen ehkä menettänyt yhden mahdollisuuden, kun jätin menemättä Pihtiputaalle. Mutta jos olisin mennyt, niin mulla ei ehkä (hyvin todennäköisesti) olisi Mattia.
Ja olisin jäänyt paljosta paitsi.

Huomenna on ihan tyhmää.
Meidän pitää kirjoittaa äikän tunnilla arvostelu siitä teatteri esityksestä, minkä kävimme tiistaina katsomassa.
Enkun tunnilla meillä on sanakoe.
Ja illasta pitää mennä käymään mummolassa katsomassa jospa sillä olisi minulle lainata mitään juhlakenkiä. Itse en sellaisia omista, mutta tarvitsen sellaisia maanantain keikalle. Soitamme Jämsänkoskella Itsenäisyyspäivänjuhlassa.
Huomen illalla on myös Nuoppari, mutta eipä siellä varmaan ole kivaa, kun Matti ei ole taaskaan siellä kovin kauaa. "/

Mutta juu.
Tänään ei tapahtunut mitään kivaa.
Matematiikan tunnilla tuli aiheeksi Toisen asteen epäyhtälöt.
TAJUAN.
Heihei pitkä matematiikka.

Ranskan tunnilla meillä oli kuuntelu. Se meni ihan ookoosti.
Viikon päästä meillä on ranskan koe. Siinä ei ole mitään muuta hyvää kuin se, että heti kun sen on tehnyt, voi lähteä helvettiin sieltä. Eli voin päästä hyvällä tuurilla jo kahdelta jos koe ei ole kovin vaikea.

Sovin tänään isän kanssa, että se antaa mulle joululahjaksi 50e lahjakortin. (Ilmeisestikin Jim & Jilliin.) JEEEE!

On tosi kivaa, kun en voi nukkua viikonloppuna pitkään. Ja mulle on ihan mielettömästi univelkaa.
Lauantai mun pitää mennä viimeistään puoli 12 joulumyyjäisiin.
Sunnuntaina mun pitää olla viimeistään 9 kirkossa.
Ensi viikonloppuna ei mene yhtään paremmin. Menen nimittäin seurakunnan joululeirille (K-16), joka kestää lauantai aamupäivästä sunnuntai aamupäivään.

Kohtalo yritää varmaan taas pilata mun elämää.

HUOMENNA SAA AVATA ENSIMMÄISEN LUUKUN JOULUKALENTERISTA.

Pihalla on paljon lunta. Kohta pääsee luistelemaan.

Nämä asiat tekevät minut tällä hetkellä onnelliseksi.
Matin lisäksi siis. <3

PLÄH.
Kuudelta pitäisi mennä tekemään kransseja Nuopparille. Epäilen kyllä, että minun kranssinteosta ei tule yhtikäs mitään sillä mun hermot menee ihan mielettömän helposti. En jaksa näperellä mitään sellasta, mitä en osaa.

Oltiin eilen luokan kanssa teatterissa katsomassa Juoruja- farssi. Se oli ihan ok.
Me päästiin käymään siel isolla lavalla, lavastamossa, puvustamossa ja maskeerauspaikassa.
Aloin vain miettimään, miten vähän lavastajat ja puvustajat (ja ne jotka ne puvut ja lavasteet tekee) oikeastaan saavat kunniaa. Esimerkiksi elokuvassa Taru Sormusten Herrasta on mahtavat lavasteet, joita he ovat rakentaneet ties kuinka kauan, ja mielettömän kauniita pukuja, joista ompelijat ovat tehneet aivan uskomattomia. Mutta kuinka moni oikeastaan muistaakaan, että hekin ovat olleet tekemässä elokuvaa? Kaikki vain kuolaavat Orlando Bloomin ja Elijah Woodin perään ja unohtavat puvut ja lavasteet.
Kunniaa ompelijoille, lavasteiden tekijöille, lavastajille ja puvustajille!

Tämän päivän matikan tunti meni taas multa ihan ohi.
Ehkä se osaksi kylläkin johtui siitä, että mulla oli vähän muut asiat mielessä sillä hetkellä.
Tai sitten vain ei jaksanut kiinnostaa.

Muutenkin loppu koulupäivä oli tuskaa.
Olin vähän masis.
Mutta onneksi saatan piristyä ihan pienistäkin asioista.
Harri vain taputti mua päähän ja sanoi jotain, mitä en nyt tietenkään muista.
Mutta se piristi.
Kiitos Harri. <3

Olisihan se pitänyt arvata.

Messenger ei toimi.
Alan angstaamaan ja pahasti. *mur*

Kohtalo on puuttunut peliin ja Kohtalo haluaa minun jatkavan pitkässä matikassa. SEN takia Kohtalo on pistänyt Messengerin temppuilemaan, jotta en voi mesettää Tapsukan tai Jopsukan kanssa.

Elämäni on pilalla.