IRC-Galleria

Siis aamuhan alko muuten ihan hyvin kaikinpuolin mutta sitten kun pääsin ulos viemään alexia hoitoon... No painan avaimen nappia kerran, toisen kerran, kolmannen kerran, hetki ihmetystä sitten "vittu", uudemman kerran no painetaan nyt kerta kiellon päälle viel molempia vuoronperään eikä ovet avaudu.. kyllähän siinä alko kyrsimään. Sitten juokse sisälle hakemaan puhelin alexin kanssa( ollaan jo siinä vaiheessa myöhässä). Soitto harrille, ei apua. Soitto äitille-->kyyti. Sitten hoitopaikan pihaan alex kipikipi sisälle ja sitten kun pääsin ulos niin perslento (pikatarkistus onko kaikki ok) jep, matka jatkuu. Kotiin pihaan ja innolla kokeilemaan taas toimiiko avain, ei saatana sano mitään. No eisiinä auta kun tyytyä lukemaan huolto oppaasta ja avaimista mikä vikana. No olin lähössä kävelemään autolta pois niin toinen perslento suoraan selälleen puhelin lenti ainaki sen 5m ja just ja just pysy piha-aidan sisällä.(ois se nyt saatana ku puhelinki olis vielä jääny auton alle siinä tiellä)No satutin polven perseen ja säikähin niin maan vitusti että mitä kävi... No luojan lykky ei siinä tullu ku märkä puhelin ja kipeä polvi ja suuri hengästys.. Nyt koitan keksii miten saisin autosta ovet auki.. Täytynee soittaa merkkiliikkeeseen jos ne olis siellä sen viisaampia.. Ala itte parstoja vaihtamaan ku saa ees auki koko systeemiä... Alko tää pikku kaveriki vilkastumaan mahassa(säikähtiköhän seki)

No parempaa päivänjatkoa...

Tänään se alkaa jälleen Ketonen&Myllyrinne Sub klo: 22.00 :D:D

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
"Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien
lasejaan, kyynel
silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1)Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2)tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi
vaikuttanut sinuun mitenkään.

Voi kun tää aika meneeki lujaa vauhtia :) Masu kasvaa kovasti ja nyt se tuntuu menevän puolta nopeemmin kun ensimmäisen odotus, johtunee että alexin kanssa on tekemistä paljon:)

Ja mulla on kyllämaailman ihanin mies.. Olin tekemässä eilen ruokaa allun kanssa ja harri tuli kotiin niin toinen tuli ruusun kera♥ Vähän olin otettu^^

On se rakkaus niin ihanaa, ja se olotila kun on onnellinen. Nyt sen tietää mitä se on.
Lauantaina tuleeki jo raskausviikkoja 20 ja sitten kohta päästään muuttamaan ja huh, sitten hipookin jo kesä ovella ja LA lähestyy :D

Mut nyt tämä jatkaa pientä siivoilua kunnes Allun haen kohta kotiin.

Päivänjatkoja ^^

HYvää Joulua KAikille tasapuolisesti meiltä!!

Me lähetään tästä ajelemaan juvalle päin joulun viettoon:) Palaillaan pyhien jälkeen^^ Olkaa kiltisti!!


:D

Olet 35% koira, 23% kissa, 23% hamsteri ja 19% kultakala


Olet kaikkien paras ystävä, ellet satu ärhäkälle tuulelle ja vartioi omiasuuttasi, kokoa rauhattomana laumaasi tai pissaa naapurien pihalle. Autat ystäviästi mielelläsi. Olet kekseliäs ja löydät ratkaisun useimpiin kohtaamiisi haasteisiin.

No johan... :p

Kylläpäs on naatti olo.. piähän koskoo mahaan sattuu ja sitten vielä väsyttää niin että eei mitään järkee.. kannattais varmaan nukkua yöt ;) heh.. No mutta allu meniki jo unille niin nyt sitä voi ite taipua peiton alle myös.
huomenna tiedossa tehokas siivouspäivä ja joulukuusen esille laitto:)

Ainiin on se kiva kun täällä tää pienempi napero mahassa ilmottelee jo itestään, kiva tuntee taas liikkeitä ^^ On se <3

Ötmyjä-->

On se tää raskaana olo melkosta, mies joutuu kestämään kaikenlaista heh xD Mieli on ku vuoristorata välillä kiukuttaa aivan hulluna ja sitten sitä jo kehrää vieressä heh :p Ja kamala himo on iskeny grillattuun broilerin rintafileeseen, eikä sitä oo tullu ostettua ku suunnilleen joka kauppareissu ^^

No mutta näillä mennään :) jos sitä nyt söis tän kansalaatin (ylläri) loppuun ja lähtis tekemään kotiaskareet loppuun :)

Joulua odotellessa 8)

Te isot ihmiset ymmärtäkäähän,
voi pientäkin joskus ottaa päähän.
Voi lastakin väsyttää päivän työ,
ja häneltäkin huonosti mennä yö.
Voi raivari tulla ja palaa roppu
kun aina on kamala hoppu.

Ei murheet ole vain isojen alaa,
voi pikkuiseltakin pinna palaa.
Voi harmeja sattua aamusta asti,
niin että keljuttaa kamalasti.
Voi äiti huutaa ja ymmärtää väärin,
voi isääkin siepata ylenmäärin.
Voi päivä mennä pipariksi,
niin että on pantava ranttaliksi.

Siis: Koettakaa ottaa lapsenne lukuun,
kun kuulutte samaan heimoon ja sukuun,
ei aina paista ja ole kesä,
eikä kotikaan ole vain kilttien pesä.
Jos paha päivä on sulla ja mulla
niin annetaan kiukkujen tulla,
niin ei aina vallitse riita ja känä
ja pysytään muutenkin terveempänä!

ihanaa kun jouluna mennään koko perhe sisaruksia ja muksuja myöten etelä-suomeen "mökille". Vuosi sitten valmistunut kaikilla hienouksilla :) Tiedossa vähän erinlainen mutta mukava joulu :D