IRC-Galleria

Squarrel on ihan ylinoloPerjantai 10.11.2006 23:13

Kerkko Pinni <3

[Ei aihetta]Perjantai 10.11.2006 22:42

ihkupissis näytä tissis

[Ei aihetta]Perjantai 10.11.2006 22:29

mitä seuraavista olet tehnyt:
[x] varastanut kiviä jonkun pihalta
[x] esittänyt supersankaria koulun joulujuhlassa
[ ] jäänyt lukituksi vihaamasi pojan kotiin
[] oksentanut jonkun päälle
[ ] juonut tiskiainetta sitruunamehuna
[x] esittänyt ihQdaa-teiniä naamiaisissa
[ ] lukenut jouluevankeliumin päiväkodissa, koska olit ainoa joka osaa lukea
[ ] syönyt joulupukin partaa
[] melkeen kuollut
[ ] melkeen tappanut parhaan ystäväsi, tottakai vahingossa
[] sukeltanut uimarenkaan läpi veteen, joka ylsi sinua vain polviin
[ ] saanut jotenkin ihmeellisesti hiuksiisi niin paljon jäätelökoristeiden "haituvia", että niitä lähti vielä kahden päivän päästä käydessäsi suihkussa
[x] puhunut salaisista asioista ihan liian lujaa
[ ] ollut totaalisen yksin melkeen vuoden
[ ] saanut syntymäpäivälahjaksi kolme pakettia stabilo-kyniä
[x] lyönyt turpaan itseäsi kaksi vuotta vanhempaa poikaa
[] onnistunut niittaamaan itsesi kiinni demi-lehteen
[x] pitänyt ystävänauhoja kädessäsi yli kolme vuotta
[ ] muuttanut viereiseen asuntoon
[x] leikkinyt barbeilla muotinäytöstä
[ ] ampunut tikan ilmakiväärillä
[x] ennustanut teestä
[x] uskonut kummituksiin
[x] nähnyt "kummituksia"
[ ] syväjäädyttänyt kaverisi mummon asuntoa
[x] ollut niin sokerihumalassa, että olet vain kikattanut typerästi koko ajan
[x] joutunut pitämään hammasrautoja
[ ] uinut yläosattomissa julkisella uimarannalla
[ ] onkinut ahvenia merestä
[x] tehnyt typerää runoa luokan lehteen
[ ] sytyttänyt verhot palamaan

1. Monestikko viikossa joku perheen jäsenesi ottaa sinua päähän tai hänen juttunsa tai tapansa? n.10
2. Kertooko ulkonäkösi sinusta? //nojoo.. fiiliksistä riippuen
3. Mitä radiokanavaa kuuntelet yleensä? //sävelradioo
4. Ymmärtääkö vanhempasi juttusi ytimet? //no ei!
5. Onko eläinrääkkäys oikein? //nej inte
6. Onko sinulla omat mielipiteet vai muuttuvatko ne kavereiden mukaan? //omat tietty
7. Uskotko kohtaloon? //juu. Aleksille terkkuja :p
8. Ronaldo vai Beckham? //Ronaldo
9. Koira vai kissa? //kissa
10. Jos löydät 50e setelin, mitä teet? //syöm sen. no lähen shoppaan kerkko pinniin d44
11. Aiotko hankkia ajokortin joskus? //juu
12. Oletko tietokoneella joka päivä yli tunnin? //nojoo
13. Ymmärtävätkö ystäväsi sinua? //riippuu
14. Onko koulusi vanhanaikainen? //vähän ihQ<3
15. Katsotko O.C:n vai kummelin? //hah. kummelin mieluummin
16. Kuinka monesti kuukaudessa kiukuttelet? //öö. en laske.em mä paljoo..
17. Onko sinulla tai perheelläsi lemmikkiä? //joo
18. Ottaisitko 500e lahjakortin IKEAan vai H&M:ään? //hooämmään
19. Onko sukujuhlat tylsiä? //emt
20. Onko/oliko isovanhempasi mukavia sinulle? //ei kun ne tulee aina ruinaan rahaa.. :DDD
21. Onko sinulla siskoa tai veljeä? //kylä
22. Jos on niin monestikko viikossa haluaisit olla ainut lapsi? //24/7
23. Onko opettajasi mukava? //kuka niistä? ihQui kaikki
24. Tunnetko ketään julkkista? //joo
25. Oletko yli vai alle 15v? //alle

Olet...
(x)tyttö
( )poika
( )10-13 vuotta
(x)13-16 vuotta
( )vanhempi
()ruskeahiuksinen
(x)vaaleahiuksinen
( )mustahiuksinen
(x)punahiuksinen

()lyhyt
()pitkä
(x)joku muu

(x)iloinen
(x)laiska
(x)väsynyt
(x)huumorintajunen
(x)vaatimaton
(x)itsekäs
(x)hauska
(x)arka


Kuuntelet...
(x)musiikkia
( )Madonnaa
( )Tiktakkia
()Smakkia
(/)Rasmusta
( )Himiä
( )Slipknotia
( )Diabloa
( )U2:sta
( )Antti Tuiskua
(x) + jotain muuta

Katsot...
()Lostia
(/)Simpsoneita
(/)Täydellisiä naisia
(x)24:sta
(/)Will& Gracea
(/)Kotikatua
( )Innoa
( )Olet mitä syöt
( )Siskoni on noitaa
(x)Jotain muuta

Pidät...
(x)Musiikista
(x)Koulusta
(x)Kavereista
(x)Ystävistä
()Lostista
( )Tietokonepeleistä
(x)Pimeästä jossa on kynttilöitä
(x)Valoisasta
(x)Gallupeista
(x)Sisustamisesta
(x)Sotkemisesta
()Siisteydestä
(x)Herkuttelemisesta
(x)Hunajasta
(<3)Nauramisesta
(x)Lentokoneista
(x)Matkustelusta
( )Autoilusta
(x)Radiosta
(x)Kauhusta
(x)Komediasta
(x)Draamasta
(x)Scifistä
(/)Perheestä
(/)Sukulaisista
(x)Auringosta
(x)Uimisesta
()Makkarasta
(x)Ranskalaisista
()Nakeista
(/)Kalasta
(x)Laulamisesta
( )Miekkailusta
()Kävelemisestä
()Ulkoilusta
()Lenkkeilystä
(x)Luontokuvista
()Mallikuvista
()Nettipeleistä
( )Kännykkäpeleistä
(x)Trivial Pursuitista

Hiukseni ovat...
[ ] Puoleenselkään ulottuvat
[x] Yli olkapäiden
[ ] Melkein olkapäille
[ ] Kynityn lyhyet
[ ] Siili
[] Ruskeat
[ ] Mustat
[x] Vaaleat
[ ] Violetit
[ ] Jonkin muun väriset (minkä?)
[ ] Rastoilla
[ ] Pikkuleteillä
[ ] Nuudelikiharoilla
[ ] Permanentatut
[] Suorat
[x] Luonnonkiharat
[ ]tummanruskeat

Omistan tatuoinnin/tatuointeja...
[ ] Kyllä
[x] En

Tämänhetkisen vaatteideni väritys on...
[] Musta
[ ] Valkoinen
[x] Vihreä
[ ] Vaaleanpunainen
[ ] Keltainen
[ ] Purppura
[ ] Punainen
[ ] Harmaa
[ ] Ruskea/beige
[] Pinkki


Pidän mieluiten ylläni...
[x] T-paitaa
[x] Hihatonta paitaa
[x] Toppia
[ ] Napapaitaa
[x] Farkkuja
[] Verkkareita
[x] Sammareita
[ ] Pitkiä hameita
[x] Polvipituisia hameita
[ ]Minihameita
[] Raitasukkia
[x] Varvassukkia
[x] Tavallisia sukkia
[x] Tavallisia pitkähihaisia
x] Poolopaitoja
[x] Huppareita
[x] Villatakkeja
[x] Kauluspaitoja

Lempikenkäni ovat...
[ ] Maiharit
[x]Tennarit
[ ] Blendit
[ ] Ballerinat
[] Skeittarit
[ ] Kiilakorkoiset
[x] Saapikkaat
[x] Korkokengät
[ ] "Sipuli" kärkiset
[ ] Sandaalit
[ ] terävä kärkiset matalapoohjaiset

Asujani täydentämään käytän...
[ ] Kravatteja
[x] Käsikoruja
[ ] Pinssejä
[ ] Niittivöitä
[]Kangasvöitä
[] Sormuksia
[x] Kaulakoruja
[ ] Metallisia avainketjuja
[ ] Rintaneuloja
[x] Huiveja

mitä nimii käytät näistä:
1. matematiikka -matikka
2. äidinkieli -äikkä, äidinkieli
3. kotitalous -köksä
4. liikunta -liikka
5. musiikki -musiikki
6. kemia -kemia, ESA
7. koti -koti
8. äiti -äiti,äippä, äippeli.. mitä nyt mieleen juolahtaa
9. isä -iskä, iiiisä
10. sisko -sisko
11. veli -veli
12. karamelli -karkki
13. kaveri -kaveri, kamu
14. kynäkotelo -penaali
15. viivain -viivotin
16. lyijykynä - kynä, hiilikynä
17. pyyhekumi -kumi
18. teroitin -terotin
19. kännykkä -kännykkä,känny
20. koululaukku -reppu, möykky

[Ei aihetta]Sunnuntai 05.11.2006 19:57

Jos olisin kuukausi, olisin: helmikuu
Jos olisin viikonpäivä, olisin: emmmt
Jos olisin kellonaika, olisin: 22.00
Jos olisin planeetta, olisin: neptunus
Jos olisin tähti, olisin: pohjantähti :P
Jos olisin merieläin, olisin: koralli
Jos olisin suunta, olisin: lounas
Jos olisin huonekalu, olisin: sännnnky
Jos olisin synti, olisin: turhan syvällistä
Jos olisin neste, olisin: piimä
Jos olisin puu, olisin: vaahtera
Jos olisin kasvi, olisin: orkidea <3
Jos olisin säätila, olisin: lumisade
Jos olisin soitin, olisin: triangeli
Jos olisin eläin, olisin: kissa
Jos olisin väri, olisin: vihreä
Jos olisin vihannes, olisin: kurkku
Jos olisin ääni, olisin: naurunremakka
Jos olisin aine, olisin: hopea
Jos olisin auto, olisin: lada <3
Jos olisin laulu, olisin: tori amos: winter
Jos olisin elokuva, olisin: muutosten kesä
Jos olisin kirja, minut olisi kirjoittanut: Arno Kotro =D
Jos olisin ruoka, olisin: tonnikalasalaatti
Jos olisin paikka, olisin: puolimatkan koulu <3
Jos olisin numero, olisin: 17

eikä yhtään ahdistavaaTorstai 02.11.2006 23:06

2.11 saksa
7.11 äidinkieli
14.11 kemia
16.11 biologia
21.11 matematiikka
24.11 historia
28.11 englanti
5.12 uskonto
12.12 ruotsi
14.12 saksa

[Ei aihetta]Torstai 02.11.2006 21:56

1. Noratsu
2. Elina
3. Tanja
4. Elisa

KYSYMYKSET:
Mikä on 1:sen lempi bändi? turponekro
Mikä on 4:sen lempiruoka? lattarit <3 se syö miehiä
Missä 2:nen asuu? uudessa-salmessa
Mikä on 3:sen pituus 5cm tarkkuudella? 160?
Onko 4:nen hyvä koulussa? on!
Paljon oli 1:sen keskiarvo? joku 8,2?
Onko 2:nen koskaan ratsastanut? jaakveetintte
Onko 3:nen vapaa vai varattu? vapaa?
Tiedätkö kuka oli 1:sen ensimmäinen seurustelukumppani, vai onko sellaista edes? en tiedä kuka oli
Mikä on 4:sen kengän numero? 39
Muistatko 2:sen isän nimen? en
Pitääkö 3:nen kesästä? juu
Millaisia vaatteita 4:nen käyttää? pisneskuteita
Onko 3:lla kuvia galleriassa? juu
onko 2:nen neitsyt? ei ku skorpioni :P
Muistatko 4:sen puhelin numeron ulkoa? muistan
Onko 1:nen koskaan pussannut vastakkaista sukupuolta? on
4:sen inhokki aine koulussa? matikka
Tykkääkö 3:nen kalastaa? juu. se rakastaa kalastusta
Meikkaako 2:nen? nojoo
Osaako 4:nen napsuttaa sormillaan? ei movin hyvin
Entä 1:nen viheltää? emt
Onko 4:nen mukava? <3


2. OSIO:

Seuraavaksi kysymyksiä, vastaa joko "en" tai " olen "
Oletko koskaan halannut 1:stä? olen
Oletko koskaan tavannut 2:sen? tunti sitten viimeksi
Oletko koskaan nauranut 3:sen kanssa? juu
Oletko koskaan koskaan kehunut 4:sta? 24/7
Oletko koskaan toivonut olevasi 1:sen kaveri ainiaan? kylä
Oletko koskaan laulanut 2:sen kanssa? nojoo :DDD
Oletko ollut ilman meikkiä 1:sen seurassa? kylä
Oletko koskaan pussannut 4:sta, vaikka vain poskelle kaverina? juu
Oletko koskaan ostanut 3:lle lahjaa? joo :DD
Oletko koskaan toivonut, että olisitte naapureita 2:sen kanssa? apsofakinglutli
Oletko koskaan haaveillut 3:sen kanssa? emt :p
Oletko koskaan toivonut samaa asiaa 4:sen kanssa? joo

3. OSIO:
Haasta joku listan kavereistasi.
nej intte

[Ei aihetta]Torstai 02.11.2006 21:33

saksan koe meni päin persettä ja tukiopetuksessakaan en paljoa oppinu =S

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.11.2006 21:43

mallaskuu<3

[Ei aihetta]Tiistai 31.10.2006 23:36

Sinä yönä satoi lasinsirpaleita ja lunta tuprusi niin, että eteensä oli mahdotonta nähdä.

[Ei aihetta]Tiistai 31.10.2006 17:59

1. Monelta heräsit tänä aamuna? //6.45
2. Tiedätkö kuka oli Suomen 5. presidentti? //juu, mutta en kerro sitä sulle :p no okei,se oli kai toi rytin risto
3. Osaatko kirjoittaa kymmensormijärjestelmällä? //en oikeaoppisesti.
4. Muistatko mikä oli lempibändisi/artistisi 2 vuotta sitten? //Jukka Poika :D
5. Onko sinulla minkään bändin/artistin nimikirjoitusta? //en rupee luetteleen. löytyy n. 100 kappaletta, ehkä ylikin.
6. Minkä värinen on Saksan lippu? //mustapunakeltainen
7. Tiedätkö mikä oli suomen 10 presidentti? //se oli toi Ahtisaaren Mara
8. Tiedätkö milloin on parhaan ystäväsi nimipäivät? //juu <3
9. Osaatko keittää kahvia? //en kuule!! no osaan
10. Mitä tekisit jos...

Paras ystäväsi kertoisi, että seurustelee entisen poikaystäväsi kanssa?

a) Kohauttaisit olkiasi. Mitäpä se sinulle kuuluu, kun ette enää seurustele exäsi kanssa.
b) Olisit hieman mustasukkainen, mutta yrittäisit peittää sen ja olla onnellinen heidän puolestaan.
c) Saisit raivarin ja jättäisit bestiksesi. Iljettävä temppu!

Vastauksesi: a

Opettaja pyytäisi sinua pitämään pitkän puheen koko koulun edessä?

a) Hyppisit riemusta! Rakastat huomion keskipisteenä olemista.
b) Epäröisit hieman, koska et ole tottunut olemaan suuren yleisön edessä.
c) Kieltäytyisit heti paikalla. Et voi kuvitellakaan nolaavasi itseäsi!

Vastauksesi: a =DD

Poikaystäväsi/tyttöystäväsi kertoisi sinulle rehellisesti suudelleensa toista tyttöä/poikaa ja pyytäisi anteeksi?

a) Antaisit tietysti anteeksi ja olisit ylpeä kun sinulla on niin rehellinen poikaystävä!
b) Juttelisit hänen kanssaan tapauksesta ja miettisit sitten, annatko anteeksi vai et.
c) En antaisi anteeksi. Pettäminen on aina pettämistä.

Vastauksesi: a, mutta riippuu tilanteesta

12. Mitä näistä asioista omistat?
[x] Kännykkä
[ ] Kannettava tietokone
[x] Kondomi (tulee ihan leiri mieleen)
[ ] mp3 soittimen
[] Poikaystävä
[x] Korkokengät

13. Mitä näistä asioista osaat?
[x] Tanssia
[x] Näytellä
[x] Jonkun biisin sanat kokonaan ulkoa
[x] Vaihtaa vaipan vauvalta
[x] Puhalta ison purkkapallon
[/] Puhua saksaa
[/] Puhua ranskaa
[/] Kävellä hienostuneesti korkokengillä

14. Katso kännykästäsi

Montako saapunutta viestiä sinulla on yhteensä? //80
Kuka on henkilö, jolle olet viimeksi soittanut? //äiti
Mikä on ensimmäinen nimi puhelinluettelossasi? //Adam :P
Entä viimeinen? //pianomään ankka
15. Oletko katsonut kokonaista jalkapallo-ottelua alusta loppuun? //kyllä. portugal <3
16. Mitkä ovat Suvivirren kolme ensimmäistä sanaa? //Jo joutui armas.. (nostalgista)
17. Muistatko vielä mikä oli tämän gallupin 2. kysymys? (Ei saa katsoa ylempää!) //joku presitenttijuttu
18. Kävitkö tänä kesänä rippikoulun? //en
19. Oletko lukenut Raamattua ainakin 5 kokonaista sivua? //juu
20. Onko kukaan kampaaja ikinä "pilannut" hiuksiasi? //no vähän
21. Pystyisitkö luettelemaan kaikki Euroopan maat? //nojoo

22. Valitse:

[] Kumpi [x] Kampi
[x] Tietokone [ ] Televisio
[] Apulanta [x] The Rasmus
[ ] Itsemurha [] Murha
[] Pariisi [] New York
[] Kaakao [x] Kahvi
[x] Limukka [ ] Mehu
[x] Sinkkuelämää [] Salatut elämät

23. Ojenna oikea kätesi suoraksi oikealle puolellesi. Mikä on ensimmäinen esine, jota kosketat? //paperi
24. Suosittele minulle jotain hyvää biisiä. //tohtori palm :DDDDDD
25. Onko sinulla tällä hetkellä sormusta sormessasi? //nej
26. Osaatko laskea päässä: 487 2492 194? // miten niin laskea?
27. Valitse näistä kolme asiaa, jotka ottaisit mukaan New Yorkiin
[] Tietokone
[ ]Kännykkä
[ ] Perhe
[x] Kaverit
[] Kamera
[ ] Lemmikki
[x] Rahat
[x] Mp3-soitin

28. Toivoisitko näkeväsi tulevaisuuteen? //rajoitetusti kyllä
29. Missä arvelet olevasi tähän aikaan 5 vuoden päästä? //universityssä tai jossain
30. Mitä aiot tehdä nyt, kun tämä gallup loppuu? //katselen lumen tuloa