IRC-Galleria

minäitseTiistai 15.06.2010 20:42

Tummenna väite, jos se pitää paikkansa ja kursivoi jos se on vähän siinä ja siinä

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle henkilölle.

Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni. (noanteeksolinkuus)
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.
VIIMEISEN VUODEN AIKANA OLEN:
Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Flirttaillut varattua.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.
NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.

Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.
SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:
Ryypätä perseet olalle.(ihanpakko)
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.

Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.
MINULLA ON:
Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona.
MINÄ OLEN:
Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Sammunut
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.

Tehnyt runoja.
Tehnyt novelleja.
Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Paennut lemmikkiä.
Joutunut sairaalaan.
Ollut poliisiautossa.
Jäänyt kiinni varastelusta.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Tanssinut salsaa.
Pelännyt sukulaista.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä.
Ollut nelosen oppilas.
Sairastanut astmaa.
Allergien yli kuudelle asialle.
HALUAISIN:
Jäätelöä
Karkkia
Rahaa
Mehua
Vettä
Limsaa
Suklaata
Kalaa
Lihaa
Ruokaa
Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä
Uuden kaverin
Vaatteita
Kameran

Pankkitilin
MINÄ OLEN:
Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut summerlandia.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.

Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.

Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla ja onnistunut
Lyönyt/puristanut jotain perseestä.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
...vahingossa
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Tehnyt spagaatin.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.
...onnistunut siinä.
Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
Valehdellut tässä gallupissa

tyylsäätaasTiistai 15.06.2010 20:29

OLETKO
▼ Puhaltanut purkkapallon? - en osaa
▼ Polttanut tupakkaa? - en. Maistanut kerran ja en tykkädee.
▼ Soittanut yli puolentunnin puhelun? - jeep
▼ Katsonut kokonaisen jääkiekko pelin? - djuup
▼ Soittanut bassoa? - een
▼ Nukkunut oman ikäisesi vastakkaisen sukupuolen edustajan vieressä? - Juu.
▼ Pelannut ringetteä? - en?
▼ Istunut kamelin seläss? - Eiien:<
▼ Tehnyt graffitin alikulkutunneliin tai seinään? - en
▼ Hajottanut kukkamaljakon? - Kai mä joskus.
▼ Kuunnellut jonkun huolia? - khyl
▼ Ollut konsertissa? - kerran
▼ Käyttänyt nuuskaa? - hyyen
▼ Kannustanut jotakin jalkapallo joukkuetta? - heeen:D
▼ Kokeillut joogaa? - noup
▼ Suudellut jotakuta joka seurustelee jonkun muun kanssa? - en
▼ Ollut krapulassa? - een
▼ Käyttänyt ripsiväriä? - joosiisdaaen. Juu.
VOISITKO
▼ Suudella varattua? - Ehkä kostosta. Emmä muuten.
▼ Hypätä katolta tuhannesta eurosta? - Riippuu katon korkeudesta
▼ Elää sinkkuna koko elämäsi? - yyen:<
▼ Himoita parhaan kaverisi poikaystävää? - enenenenenenen
▼ Pettää poika/tyttöystävääsi? - En!
... TÄLLÄ HETKELLÄ
▼ Seurusteletko? - Enp
▼ Voisitko suudella jotakuta? - En vois
▼ Oletko rakastunut/ihastunut? - Emmääkai
▼ Istutko omassa huoneessa? - En. Tai melkein omahan tää on..
▼ Onko sinulla suruja? - Eip.
▼ Entä iloja? - ononononontooodellakinC:C:
▼ Onko sinulla tylsää? - Ainahan mulla
KÄNNYKKÄ
▶ Keneltä on saapunut viimeisin viesti? - Iinalta
▶ Entä puhelu? - ööää Äiti?
▶ Mikä on taustakuvanasi juuri nyt? - Isku ja Lila :D
▶ Onko sinulla kännykkäkorua? - Eip
▶ Heitteletkö kännykkääsi? - ENTAHALLAAN! Nojoo.
OMAISUUS
Onko sinulla oma(t)...
▶ Televisio? - juuuon
▶ Kännykkä? - on
▶ Web-kamera? - jooo
▶ Tietokone? - melkeinhän tää on
▶ Viikko-/kuukausi-/vuosiraha? - eip
▶ Jokin soitin/instrumentti? - eio
▶ Kamera? - Khyyllä
▶ Järjestelmäkamera? - snifei :C Semmone ois jeees
▶ Mopo/mopoauto/moottoripyörä? - eip
▶ Iso huone? - tarpeeks iso on
▶ PS3 tai Wii? - eiip
▶ Radio? - on
▶ Ilmastointi? - toivottavasti..
▶ Ikkuna? - ON
▶ Kuulokkeet? - jebajee
▶ Jokin merkki laukku/kengät tai vastaava? - Onko? Emt? Ei?
- Mitä lukee kolmannessa saapuneessa tekstiviestissäsi ? - "Aa oke"
- Millainen mieliala tällä hetkellä? - semmone lepposa. Tahon siivota. Ei tarvitse kysyä
- Muistatko milloin viimeksi itkit itsesi uneen? - ööää?
- Nauratko enemmän kuin itket? - kyyyyyllä
- Oletko hiljainen? - vieraiden seurassa juu. Kavereiden seurassa mua pyydetään olemaan hiljaa.
- Onko sydämesi ikinä särkynyt? - ei
- Onko sinulla yhtään korua nyt, jos niin millainen? - ei ole korua
- Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua? - kyllä
- Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - en mielellään
- Tekisikö mielesi jonkun luokse? - kylläkylläjaakyllä
- Tekisikö mielesi haukkua joku pystyyn? - eipä oikeestaan
- Onko sulla paitaa, jossa on jonkun julkkiksen kuva? - eipä ole
KENEN
Vieressä viimeksi nukuit? - koiran tai kissan. Enpä ole varma. Nää mun petikaverit vähän vaihtuu ;)
Kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - kaipa se ääite
Kanssa viimeksi nauroit? - Linda
RAKKAUS
Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - ehkä, ehkä en
Mikä sinut saa yleensä itkemään? - surulliset tarinat tai raivostuminen. Raivostuminen on yleisin.
Rakastaako sinua kukaan? - kaipa noi yhet
Ikävöitkö ketään juuri nyt? - toottakai
SINÄ
♥ oletko varattu vai vapaa? - vapaa
♥ miksi olet vapaa? - en vaan kelpaa kenellekkään tämmösenä
♥ oletko onnellinen tällä hetkellä? - en
♥ haluaisitko itkeä vai nauraa? - naaauraa
YSTÄVÄT
♥ luotatko ystäviisi? - en kehenkään. Mut pikkuhiljaa..
♥ ovatko ystäväsi aina tukemassa sinua? - kainejoskus
♥ omistatko yhtään hiljaista kaveria? - juuu
♥ annatko ystävillesi lempinimiä? - Ne vaihtuu päivittäin :D
♥ voivatko ystäväsi luottaa sinuun? - kai ne voi. Emmä tiiä. Oon aika paska.
♥ mikä on pahin riitasi jonkun ystäväsi kanssa? - Ei tuu mieleen. Ei olla känättykänätty pitkään aikaan. Mykkäkoulu on yleisin.

Inkoon sää Ke-PeTiistai 08.06.2010 21:24

Nyt tyyyypit tässähän on tulossa hyvä sää telttailulle!

Ke klo 9: +13, pilvistä
Ke klo 15: +16, aurinko vilahtelee pilvien seasta
Ke klo 21: +14, pilvistä
--
To klo 9: +14, aurinko paistaa
To klo 15: +20, aurinko paistaa
To klo 21: +16, aurinko paistaa (UUAUUA)
--
Pe klo 9: +14, pilvistä
Pe klo 15: +16, pilvistä
Pe klo 21: +15, sataa.
--

Olkaa niin hyvät! En tiiä, onko luottamista mtv3 sivun säähän, mut jaa.

http://www.mtv3.fi/saa/incs/index.shtml?mode=country&continent=Europe&country=FI&lang=FI&init=mtv3_fi&defaultCity=FI_a5_ck2009149

Ja säähän voi aina muuttua..

outopartataruMaanantai 07.06.2010 03:51

Attthahahahahahaaahihih! En kestä. Oon hirveen ilosella tuulella ettei mitään rajaa! Vois mennä tonne ulos pomppimaan ''auringonpaisteeseen''.

Joo tää on outoo.

hyvää huomenta ja kesää!Sunnuntai 06.06.2010 00:26

HUOM !
Tee tämä vasta kouluvuoden lopulla !
KUKA ON LUOKKASI
Viisain?: Kallepalle
Tyhmin?: Joku minä tai Milla
Äänekkäin?: Kristo äänekkäimmistä
Hiljaisin?: Iinka
Ujoin? - Iinka
Hauskin?: MonimoinC:
Ilkein?: Kaikki vittuilee toisillensa.
Rohkein?: Jaaah.
Pelokkain?: Jokainen on sisimmässään vähän nössykkä
Huonoin piirtäjä?: Raaasse :D Noei. Emt
Tyttömäisin poika?: Ekana mieleen tulee Jesse
Poikamaisin tyttö?: Linda
KENELLÄ ON
Hienoimmat vaatteet?: LILAAAL
Oudoimmat jutut?: Mulla, Lindalla ja Iskulla. Siitä ei keskustella.
Hyvä matikkapää?: Kallella ja Iskulla.pöh..
Paras musiikkimaku?: No siis d44 mullah!?
Paras nauru?: Mul. No hyiyökei:D Millal tai Lindal
KUKA
Viittailee eniten?: Kyllä se on se Kalle
Keikkuu aina tuolilla?: Kristo, Mare, Timo ja Linda. Muit ei tuu nyt mieleenpä.
Kaatuu aina tuolilla?: Kristoo
Istuu oudosti?: Kaikki me röhnötetään
Ottaa kouluun mukaan aina karkkia/ruokaa yms?: Niku ja Timo. Niillä ainakin näkee usein kaakkia.
Tekee aina läksyt?: Kalle
Jättää läksyt aina tekemättä?: Tero ainakin.
On aina mesessä?: En minä ainaskaan, siksi enpä tietä.
Kesälomasi kusee ellet tee tätä!
Kuka istuu takanasi englannin tunnilla?
- Niku tai E.
Miten myöhään valvot arkisin?
- 24-2 :P
Mikä oli viimeisin elokuva jonka katsoit elokuvateatterissa?
- Liisa ihmemaassa
Kenen kanssa katsoit sen?
- Iskun, Jullen(Yollenemtt) ja Lindan kanssa.
Koska menet mieluummin suihkuun, aamulla vai illalla?
- Aamulla
Seuraava reissu?
- Kaiketi tuonne jääkaapille. Pitää muistaa rinkka.
Pystytkö katsomaan kauhuelokuvia?
- Juu
Haluaisitko lävistyksiä? Mihin?
- Napa ois jeees.. Samoin nenä, huulen alle ja ylle♥ Jos ois hymykuopat, niin sitten niihinkin. Korviin vois hommaa pari viel :P
Katso ulos ikkunasta, mitä näet?
- Koivun
Minkä värinen paita on päälläsi?
- valkoinen
Oletko avoin tunneasioissa?
- Noen
Oletko tänään yksin kotona?
- eeeen
Voisitko suudella jotakuta tehdäksesi tyttö-/poikaystäväsi
hulluksi/mustasukkaiseksi?
- Jos se olis sen ansainnu, niin voisin.
Oletko suudellut ketään jonka nimi alkaa R:llä?
- En
Millainen olosi oli eilen illalla?
- Iloooinen
Kenelle puhuit viimeksi puhelimessa?
- Äiteen?
Onko suunnitelmia huomiseksi?
- Nukun pitkään, ja jos aurinko paistaa niin arskaa ottaa.
Onko henkilö jota viimeksi suutelit tehnyt sinulle fritsua?
- Noe
Voitko soittaa/tekstata exällesi tuntematta oloasi oudoksi?
- Ei ole exää jolle viestittää, mutta jos olisi, tuskin.
Tykkäätkö viettää perheesi kanssa aikaa?
- En tykkää
Onko huoneesi ikinä siisti?
- Noeiole :D Huomenna vois siivoilla.
Rehellisesti, menevätkö asiat suunnitelmiesi mukaan?
- Ei
Vihaatko ihmistä joka soitti sinulle viimeksi?
- En!
Muistatko kuka oli ihastuksesi viime vuonna tähän aikaan?
- Ei ollut ihastusta :>
Mitä odotat?
- En uskalla oottaa mitään. Ne kuitenkin peruuntuu päivää ennen.
Mitä sinun pitäisi olla nyt tekemässä?
- Thihhahhiih. Emt. Syöminen ois jees.
Kun joku tekstaa tai soittaa sinulle, meinaatko tulla hulluksi?
- Jep. Thiih, on kivaa kun joku tekstaa.
Oletko mukava kaikille?
- En. Ne keistä oon saanu kivan ensivaikutelman, oon mukava.
Millainen viime kesäsi oli?
- Tosi kiva :>
Nauratko vakavissa tilanteissa/tilaisuuksissa?
- Hävettää myöntää, mutta nauroimme serkkujen kanssa ukin muistotilaisuudessa hänen autolleen :< Ja muillekkin asioille. Muut vaa angstas siel pöydässä. Mutta tommosia tilanteita pitää yrittää välttää..
Menetkö ikinä mihinkään meikkaamatta tai laittamatta hiuksiasi?
- Menenmenen. Lenkille laitan vaa hiukset kii ja kauppaan saatan jtn. laittaa.
Mistä ostit kenkäsi joita pidit viimeksi?
- Ei mitään muisti kuvaa :D
Itketkö helposti?
- Sillon kun raivostun ja turhaudun itken, eli jokseenkin usein.
Miltä sinusta tuntuu nyt?
- Silmät tuntuu tosi turvonneilta.
Vihaatko ihmistä jota viimeksi suutelit?
- En imuttele
Käytkö usein kävelyillä?
- En :D
Onko poikaa joka tietää kaiken (tai melkein kaiken) sinusta ?
- Ei taida olla. Tai ehkä on..
Onko tyttöä joka tietää kaiken (tai melkein kaiken) sinusta?
- Taitanee olla.
Ketä halasit viimeksi julkisella paikalla?
- Öö jaa
Ikävöitkö ketään juuri tällä hetkellä?
- VTUKRAAAHvähän
Joku ajattelee sinua juuri nyt, eikö niin?
- ajattelispa
Satoiko/sataako tänään?
- Ei
Voisitko seurustella jonkun ulkomaalaisen kanssa (joka asuu
ulkomailla)?
- En. Näkis sen verran harvoin jnejne.
Pystyisitkö elämään kaukosuhteessa?
- Enpä kai. Riippuu paljon sitä toista rakastan.
Voisitko seurustella huumeidenkäyttäjän kanssa?
- En.
Mitä vanhempasi sanoisivat jos ottaisit tatuoinnin?
- "Voi paska." Saisin sitten saarnan niiden vaarallisuudesta jne.
Miten kauan menisi kävelemisessä lähimpään McDonaldsiin?
- Kävellen ehkä 3h :DD
Voisitko ottaa ikinä tatuointia jossa on jonkun tietyn nimi?
- Ehkä.
Tuletko toimeen tyttöjen kanssa?
- Joidenkin. Tytöt vaan on niiiin vaikeita.
Onko mahdollista olla sinkku ja onnellinen?
- Onhan se.
Nukuitko viime yön yksin?
- Tasan.

repikäämunsilmätLauantai 05.06.2010 00:52

EIEIEIEIEIEIEIEIEI!! Mun hiukset on punaset! Ja nää taitaa olla epätasaset :CC

*viilsviils*

kesäkesälomaPerjantai 04.06.2010 18:28

UUBEIBEE! Se on loma nyt! HELLJEAH! Oon ihan pähkinöinä.
jänskättää vaa, et minkä saa matikasta toditukseen :DD
Taitaa laskee 5 :<

JEAAHHH

btw, ens viikon Tiistaina luultavasti sataa --> telttailu siirtyy.

tylsäätaasvtuPerjantai 04.06.2010 00:42

Rehellisesti, minkä väriset rintsikat sinulla on ylläsi? - Mustat
Rehellisesti, mikä on mielessäsi? - Eenkerro;>>
Rehellisesti, oletko tehnyt jotain pahaa tänään? - En?
Rehellisesti, katsotko joskus Disney Channellia? - Haa, joo :'D Sielt tulee joskus mukaviakin leffoja.
Rehellisesti, haluatko nähdä jonkun juuri nyt? - Ehhgä
Rehellisesti, oletko saanut jonkun itkemään ? - Heeljeah
Rehellisesti, oletko onnellinen tällä hetkellä? - En
Rehellisesti, haluatko lapsia? - Ehkä myöhemmin
Rehellisesti, kuinka monta? - 1-3
Rehellisesti, jos joku olisi ihastunut sinuun, haluaisitko tietää? - OFC
Rehellisesti, miksi? - Olis vaan kiva
Rehellisesti, uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä? - En
Rehellisesti, voisitko lyödä jotakuta ihmistä juuri nyt? - Aina
Rehellisesti, mitä teit viimeyönä? - Ihan vaan nukuin
Rehellisesti, tunnetko itsesi hyvännäköiseksi? - Joskus
Rehellisesti, milloin viimeksi joit alkoholia? - Perjantaina
Rehellisesti, mikä on suosikki aineesi koulussa? - Liikka
Rehellisesti, koetko perheesi varakkaaksi? - En
Rehellisesti, kuka on suosikki opettajasi? - Saara:>
Rehellisesti, onko sinulla hyvä puhelin? - Iha sukka.
Rehellisesti, pidätkö luokastasi/työkavereistasi? - Suurimmalta osalta pidän
Rehellisesti, onko kukaan poika saanut sinut itkemään? - Häpeällistä myöntää, mutta juu on
Rehellisesti, onko kukaan tyttö saanut sinua itkemään? - On kai
Rehellisesti, oletko kokenut vauvakuumetta? - Ha :'D en.
MUUTA:
• Paljonko vuosia täytät vuonna 2010? - 15uujea
•Oletko mustasukkainen? - Joskus aina
• Oletko hyvä peittämään oikeat tunteesi? - Khyyllä olen. Tai emt.
•Mainitse yksi asia, jota odotat innolla? - Kesääuuuh
• Oletko ikinä kävellyt seinää päin? - Olenolenn
• Puhuisitko ihmiselle, joka satutti sinua eniten? - En
• Lyön vetoa ettet pysty juoksemaan ulos ja takaisin neljässä sekunnissa! - Minäkin lyön
• Ajattelet jotakuta, etkö niin? - Thih, juuuu;)
• Miltä hiuksesi näyttävät tällä hetkellä? - Perseestä vedetyltä
• Voisitko olla kuukauden puhumatta parhaalle ystävällesi? - Tuuskin
• Luuletko että joku ajattelee sinua tällä hetkellä? - En luule
•Kerro paidasta, joka on ylläsi? - vaaleanpunainen pitkä t-paita, heruu ja edessä rumaa ''pitsi'' kuviota.
• Mikä on viimeinen alkoholiton juoma, jonka nautit? - mehu
• Pidätkö siitä että asiat pysyvät samanlaisina, vai haluaisitko niiden muuttuvan? - Joidenkin asioiden haluis säilyvän, mut jotkut taas voi muuttua.
• Vilkutatko kun näet ihmisiä joita tunnet? - Riippuu kuka
• Onko vanhempasi suojelevaisia sinua kohtaan? - On, mut ei liian
• Viimeinen ihminen joka kommentoi sinulle galleriassa tai facebookissa? - Ehkä Jonna, Linda tai Marjo. Emmääoovarma
• Tykkäätkö saada isoja haleja? - Enpä oikeen
• Jos hyppäisit nyt huoneesi ikkunasta, kuinka pahasti sinun kävisi? - Tippuisin jaloilleni puol metriä reunan alapuolelle.
• Pidätkö aivastamisesta, vai inhoatko tunnetta sitä odotellessa? - Aivastaminen on ihaanaa. Mut sen odottelu helvetillistä :<
• Pidätkö jäätelökakusta? - Uujea
• Jos voisit mennä naimisiin jonkun julkkiksen kanssa ketä se olisi? - Adam Lambert on hyvän näkönen, mutta enpä tiiä :D
• Mitä teit kello 8 tänä aamuna? - Kipitin kiltisti tien reunaan
• Oletko hyvä matematiikassa? - EN! Todistukseen varmasti nätti 5♥
• Montako biisiä on Mp3:ssasi? - 203, mutta usean vois poistaa
• Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään? - 4
• Jätätkö koskaan puhelinvastaajaviestejä ihmisille, joita yrität tavoittaa? - En
• Onko suunnitelmia perjantai-illalle? - Ei illalle, mutta ajattelin lintsata huomisen ja mennä itekseen shoppaa ittelleni hametta.
• Oletko puhelias vai vetäytyvä? - Riippuu tyypistä.
• Asia jota tykkäät tehdä milloin vain? - Klisee nauraminen
Käveletkö usein nopein askelin? - KYLLÄ
• Onko jääkaapissasi Coca-Colaa? - hyiei
• Onko lävistykset hienoja? - Useet on
• Entä tatuoinnit? - Riippuu ihan
• Nauratko paljon? - Voi kyllä.
Mikä on viimeisin ajatus päässäsi?
- Mietinpä vaan mun ihQuu hametta, minkä haluisin :>>
Mitä biisiä kuuntelit viimeksi?
- Paramoren Miraclea
Mitä ovat tämän illan suunnitelmat?
- Dataan, dataan.
Oletko stressaantunut ihminen?
- En enää
Kenen puoleen käännyt kun olet surullinen?
- Ittekseen säälin itseäni
Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt?
- Anteeks, kuolin :'D Mut joo, en tiedä.
Onko joku jota et koskaan unohda?
- Onhan noita
Milloin olit viimeksi täysin onnellinen elämässäsi?
- Täysin tuskin koskaa.
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä?
- Ei mikää erityinen
Missä olet kahden tunnin päästä?
- Dataamas
Otatko elämäsi liian vakavasti?
- Ehkä, ehkä en.
Odotatko tällä hetkellä mitään?
- Lauvantaita. Mulla on näyttävä sisääntulo suunnitelmissa. Paskat.
Mitä teit eilen?
- Kouluun, kotiin, datasin, datasin, menin nukkumaan.
Mikä on hienointa, mitä olet tehnyt tällä viikolla?
- :D Jaa. Tyhjentävä kysymys.
Mitä yhteistä sinussa ja äidissäsi on?
- Pärstä.
Kenet näit ensimmäisenä tänä aamuna?
- Lindan
Onko sinulle sanottu joskus jotain äärettömän kaunista?
- Varmaan on, mutta ei nyt ainakaan muistu
Seurusteleeko suurin osa kavereistasi?
- eeiip

Plööh :cPerjantai 04.06.2010 00:13

Däääääm, harmi ku se huominen ei onnistunu :<
Mut en siltikää jaksa men kouluu. Thih.

Hyshys, oon kipee.

thihKeskiviikko 02.06.2010 23:28

lauantai tulee olemaan elämäsi paras päivä, jos kopioit tämän itsellesi 60 sekunnissa!