IRC-Galleria

TaikaPipo

TaikaPipo

Rouva Lehtonen <3

asiakaspalvelijaTiistai 01.07.2008 03:39

Olen asiakaspalvelija- Minulla on vähintään korkeakoulutasoinen tutkinto kirjanpidosta, suhdetoiminnasta, markkinoinnista, liiketoiminnasta, atk:sta ja swahilin kielestä.

Olen asiakaspalvelija- tietenkin muistan kuusi vuotta sitten tekemäsi tilauksen, vaikkakaan sinulla ei ole tilausnumeroa ja muistelet, että se on tehty nimellä, jonka ensimmäinen kirjain on “T” tai “A”. Olen vieraillut kaikissa mahdollisissa paikoissa ja tavannut kaikki mahdolliset ihmiset.

Olen asiakaspalvelija- minulle on päivänselvää, että kun puhut perjantaista, tarkoitat tietenkin tiistaita. Minulla on kalenteri täydellisesti hallussa, kun määrittelet ajankohdaksi “ei siitä kauaa ole”.

Olen asiakaspalvelija- tottakai, minähän valehtelen, kun sanon, ettei haluamaanne tuotetta ole enää jäljellä erikoishinnalla.

Olen asiakaspalvelija- ei tietenkään ole mitään vaivaa järjestää nopeasti 125 lisätuotetta haluamallasi erikoishinnalla. Ja tottakai minulla on oikeus poistaa alv:t hinnastasi ja antaa -50%:n alennuksia.

Olen asiakaspalvelija- pystyn katsomaan 10 asiakasrekisteriä, hoitamaan 5 tilausta sekä vastaamaan 15 puheluun -kaikki yhtäaikaisesti.

Olen asiakaspalvelija- tiedän tarkalleen, mitä tehdä missäkin tilanteessa käyttämättä ollenkaan rahaa tai sekuntiakaan aikaa.

Olen asiakaspalvelija- olen vastuussa ruokatarjoilusta, liikenneruuhkista, säästä, henkilökohtaisista ongelmistanne ja kansallisesta taloudesta.

Olen asiakaspalvelija- en koskaan loukkannu, kun olen tehnyt 10 tunnin etsintätyön vain kuullakseni sinun kertovan “ostin sen itse internetistä ja säästin 25 euroa”

Olen asiakaspalvelija- minusta on ihanaa, kun ihmiset tulevat luokseni ja yhtäkkiä olettavat minun tietävän kaikki puhelinnumerot Turusta Ivaloon ihan vain päästäni. Tiedän myös kaikkien kilpailijoiden hinnat ja aukioloajat ja muistan ne kaikki, sehän on itsestään selvää.

Olen asiakaspalvelija- sinun ei tarvitse kertoa minulle mitään tuotteita tai nimiä, sillä olen ajatustenlukija ja minulla on jo tilaus valmiina kristallipallossani ennen kuin kerrot minulle mitään.

Minä hymyilen, olen empaattinen, sympaattinen, pahoittelen, mairittelen, hinnoittelen, esiinnyn, laulan, tanssin, steppaan, korjaan printterin ja tietokoneen sekä saan aikaan maailmanrauhan.

KOSKA S**TANA OLEN ASIAKASPALVELIJA!!

[Ei aihetta]Torstai 26.06.2008 03:06

sitten joskus joo...naimisiin...suunnitelmia on joitakin jo mutta mitään ei ole päätetty paitsi ehkä vuosi...siitäkään ei mitään varmaa vielä...

[Ei aihetta]Perjantai 16.05.2008 00:02

Keski-ikäinen pariskunta Pohjois-Amerikassa kaipasi etelän lämpöön.
Niinpähe päättivät matkustaa Floridaan vieläpä samaan hotelliin jossa olivat viettäneet hääyönsä 20 vuotta sitten.
Miehellä oli vapaata,joten hän matkusti päivää aikaisemmin.
Saavuttuaan perille hän huomasi,että hotellihuoneessa oli tietokoneet ja hän päätti lähettää vaimolleen sähköpostiviestin.
Yksi kirjain sähköpostiosoitteessa meni kuitenkin väärin ja posti päätyi papin leskelle, joka oli juuri tullut miehensä hautajaisista kotiin.
Lesken poika löysi hänet pyörtyneenä tietokoneen ääreltä ja lukinäytöltä:
Rakkaalle vaimolleni. Olen juuri saapunut perille. Tiedän, että yllätyt kuullessasi minusta.
Niillä on tietokoneet täällä nykyään ja sähköpostia saa lähettää läheisille ja tutuille. Olen juuri kirjautunut sisään.
Kaikki on valmista sinun huomista saapumistasi varten. Odotan innolla tapaamistasi.
Toivottavasti pääset tänne yhtä vaivattomasti kuin minä.
P.S. Täällä on todella kuuma.

[Ei aihetta]Tiistai 22.04.2008 01:39

joo-oTorstai 27.03.2008 00:22

1. [ ] Olet meinannut tukehtua veteen.
2. [x] Olet kompastunut alas portaita.
3. [ ] Olet kävellyt päin ovea.
4. [x] Olet työntänyt ovea väärään suuntaan.
5. [ ] Olet kävellyt seinää päin. (paksua pylvästä päin ja mainostelinettä)
6. [x] Olet kaatunut kävellessäsi portaita ylös.
7. [x] Olet hypännyt jostakin pois.
8. [ ] Olet ollut shokissa.
9. [ ] Olet laittanut metallia/alumiinia mikroon. (sinistä valoa ainaki näky sen jälkkee)
10. [ ] Olet joskus mainosten jälkeen unohtanut mitä ohjelmaa olit katsonut ennen mainoksia.
11. [x] Olet unohtanut mitä toinen on sanonut.
12. [ ] Perheesi/kaverisi kutsuvat sinua blondiksi.
13. [ ] Et aina ymmärrä vitsejä tai sinulla kestää pitkään ymmärtää ne.
14. [ ] Olet vuotanut verta etkä ole itse huomannut asiaa.
15. [x] Olet pitänyt jotakin vaatetta koko päivän väärinpäin etkä ole huomannut asiaa.
16. [ ] Olet työntänyt veitsen paahtimeen.
17. [x] Olet leikkinyt tulella.
18. [ ] Olet jättänyt uuniin ruoan ja sait sen palamaan sillä unohdit että ruoka on uunissa.
19. [ ] Olet astunut hiustensuoristimen taikka kihartimen päälle sen ollessa päällä.
20. [ ] Sinun piti käyttää laskinta, taikka sormiasi laskiessasi alla olevaa vastausta

Kerro viidellä rastit ja saat tietää kuinka tyhmä olet prosentteina.

35% En siis vissiin tyhmä, vaik ERÄÄT väittävätkin niin...muahhahhahhaaa

[Ei aihetta]Tiistai 11.03.2008 17:48

Olenko kaverilistallasi?

Vastaa tähän ja lisää tämä sitten päiväkirjaasi,
ja ylläty kenen listoilla oletkaan.

[Ei aihetta]Tiistai 04.03.2008 17:17

Boing MadamMaccu

Varokaa tätä tyyppiä!

Saattaa olla mielenvikainen tyyppi ja on vielä rumakin.

http://irc-galleria.net/archive.php?album_id=1984883

Poistakaa kaikki hänen lähettämät kommentit, ja ilmoittakaa ylläpidolle niistä
koska tuo on kyllä niin perverssin olonen!

Lisätään kaikki tämä omaan blogiinsa nii toivottovasti toi tyyppi katoaa galleriasta!!

huohKeskiviikko 13.02.2008 14:09

mulle ei sitte lähetel mitää haasteita mihinkään päiväkirjaan eikä muuallekka...ne on iha tylsiä *argh*

jippiiPerjantai 18.01.2008 01:03

Olin tänää työhaastattelus ja aika hyvin meni ainaki mun mielestäni...toivottavasti saisin töitä...ja jopa ihan ulvilasta =) en mä silti ravihommia lopeta...teen niitä kun kerkeen muilta töiltäni jos vaan pystyn...saisin alottaa heti ens kuun alusta jos pääsisin...oi ku pääsis töihin voi ruvet säästää ni pääsis vuode pääst kesäl ulkomail...jne..vois jopa ostaa auton ja uuden koneen ja ja ja ja ja...kaikkee tarvis saada... =) ku vaan olis rahaa :DD kerotoilen tarkemmin kun kuulen kohtalosta...