Katselin taas kerran Sin Cityä. Joka kerta eräät tietyt kohtaukset saavat aikaan minussa puistatusta. No olen tietyllä tapaa herkkä, myönnetään. Mutta eikö se tee ihmisestä vahvan ja rohkean kun myöntää herkkyytensä. On p**** puhetta ettei mies muka saisi näyttää pehmeääkin puoltaan. Nauran päin naamaa ihmisille jotka yhä elävät maailmassa jossa miehet luokitellaan joko tosimiehiin jotka tahtovat naisensa nyrkin ja hellan väliin, eivätkä hymyile saati edes yritä viestittää omistavansa sydämen ja romantiikasta ruikuttaviin runopoikiin. Katson elämää värisävyissä, vaikkakin katson mustavalkokuvia. ;) Ja nyt joku kysyy mikä pointti tässäkin nyt sitten oli. Jaa, jääpähän lukijoille pähkäiltävää, jos jotain nyt kiinnostaa tai tänne eksytään.
Minä olen elänyt virtuaalielämää, olen koonnut kokonaista kaupunkia sims kahteen. Julkiset rakennukset alkavat olla valmiina pian. Hmm, johtuukohan tuo rakenteluvimma, siitä että kun pienenä ei juuri tehnnyt muuta kun väsäile erilaisten lego systeemien kimpussa. Samanlaista palikkakikkailuahan tuo on. En niinkään ole innostunut noiden sims hahmojen arkisista elämistä, mutta unelmakoteja on hauska kyhäillä ja ladata netistä kaikenmaailman huonekaluja. Ja jottei palikoista päästäisi, latasin puhelimeeni tetriksen. Vielä kun saisi space invadersin, niin naputtelu olisi mieluisaa. :D
Muuten elämä soljuu vähän liiankin rauhallisesti, mutta minähän nukunkin talviunta. Kuuntelen kuinka parta ja hiukset kasvavat. Pian varmaan täytyisi molempien antaa maistaa terää, kun eivät kumpikaan sovi minulle kovin pitkinä. Mutta palatakseni talviuniin, joskus sitä toivoo että ihmiset olisivat kuin muumeja, nukkuisivat talvet, niin ei tarvitsisi raahautua pakkaseen ja pistelevään lumituiskuun. Kaikki olisivat iloisempia ja energisempiä. Toisaalta, ehkä meitä ei ole tehty sitä varten. Harmi, utopia on niin hieno paikka.
Mutta nyt itse luomaani utopiaan, kirjoittamaan kirjaa, muuten ei tule mitään. Deadline puskee päälle. Muutenkin olen tässä ryhdistäytynyt. Johtuisiko valostuvasta ajasta, luultavasti.