IRC-Galleria

Ei kai mies voi ikinä ymmärtää naisia, vai olenko vain itse liian merkillinen, koenko heidät vain niin mysteerisinä että järkeni sumentuu. Ei mitään vaarallista tai henkilökohtaista, kunhan vain mietin yleisesti. Toisaalta, voivatko naiset, tai ylipäätään kukaan käsittää minua, ehkä se onkin perimmäinen kysymys... Jos joku kysyisi, mitä kaipaan juuri nyt eniten, vastaisin sielunsisar jonka kanssa kirjoittaa pitkiä posteja. Onhan heitä jo nyt enemmän kuin ihmisillä keskimäärin, mutta kaipaisin lisää syvällisyyttä kuitenkin. Jos edellämainitut luette tätä, älkää pahastuko, olen ikionnellinen siitä että kuulutte elämääni, en osaisi olla jos puuttuisitte. Olette tärkeitä ja keskustelumme ovat miellyttäviä ja rikastuttavia. Olisipa meillä vain hetki enemmän aikaa vuorovaikutukselle. Hmm, pilvinen päivä taitaa taas synnyttää pohdintoja.

Sain viimein valmiiksi marraskuun alusta asti suunnittelemani kirjahylly remontin. Täytin kokonaisen seinän mahongiksi petsatuilla avohyllyillä. Yllätyin kuinka valtava elokuvakokoelmani lopulta on, kun sen saa yhteen paikkaan. Arviolta laskettuna elokuvani, vhs kasetit ja dvd levyt, koteloineen laskettuna, vievät 5 hyllymetriä. Jos joku osaa sanoa kuinka monta metriä vhs kaseteissa on keskimäärin kuvanauhaa, voin suunnilleen laskea katsomani metrit. Hyllymuutokseen palatakseni, kunhan tilaan metalliset, lohikäärmeiksi muotoillut kirjatuet, sen täydellisempää ei voi ollakaan. Ja uteliaat saavat kyllä kuvamateriaalia kevään kuluessa. Kuten muistakin sisustustavaroista jotka olen luonut ympäristööni.

Katselin taas kerran Sin Cityä. Joka kerta eräät tietyt kohtaukset saavat aikaan minussa puistatusta. No olen tietyllä tapaa herkkä, myönnetään. Mutta eikö se tee ihmisestä vahvan ja rohkean kun myöntää herkkyytensä. On p**** puhetta ettei mies muka saisi näyttää pehmeääkin puoltaan. Nauran päin naamaa ihmisille jotka yhä elävät maailmassa jossa miehet luokitellaan joko tosimiehiin jotka tahtovat naisensa nyrkin ja hellan väliin, eivätkä hymyile saati edes yritä viestittää omistavansa sydämen ja romantiikasta ruikuttaviin runopoikiin. Katson elämää värisävyissä, vaikkakin katson mustavalkokuvia. ;) Ja nyt joku kysyy mikä pointti tässäkin nyt sitten oli. Jaa, jääpähän lukijoille pähkäiltävää, jos jotain nyt kiinnostaa tai tänne eksytään.

Minä olen elänyt virtuaalielämää, olen koonnut kokonaista kaupunkia sims kahteen. Julkiset rakennukset alkavat olla valmiina pian. Hmm, johtuukohan tuo rakenteluvimma, siitä että kun pienenä ei juuri tehnnyt muuta kun väsäile erilaisten lego systeemien kimpussa. Samanlaista palikkakikkailuahan tuo on. En niinkään ole innostunut noiden sims hahmojen arkisista elämistä, mutta unelmakoteja on hauska kyhäillä ja ladata netistä kaikenmaailman huonekaluja. Ja jottei palikoista päästäisi, latasin puhelimeeni tetriksen. Vielä kun saisi space invadersin, niin naputtelu olisi mieluisaa. :D

Muuten elämä soljuu vähän liiankin rauhallisesti, mutta minähän nukunkin talviunta. Kuuntelen kuinka parta ja hiukset kasvavat. Pian varmaan täytyisi molempien antaa maistaa terää, kun eivät kumpikaan sovi minulle kovin pitkinä. Mutta palatakseni talviuniin, joskus sitä toivoo että ihmiset olisivat kuin muumeja, nukkuisivat talvet, niin ei tarvitsisi raahautua pakkaseen ja pistelevään lumituiskuun. Kaikki olisivat iloisempia ja energisempiä. Toisaalta, ehkä meitä ei ole tehty sitä varten. Harmi, utopia on niin hieno paikka.

Mutta nyt itse luomaani utopiaan, kirjoittamaan kirjaa, muuten ei tule mitään. Deadline puskee päälle. Muutenkin olen tässä ryhdistäytynyt. Johtuisiko valostuvasta ajasta, luultavasti.