IRC-Galleria

Teinpä sitten tänään kaikille hevosille karsinoihin isot havuvihdat jyrsittäväksi. Ihana tuoksu tallissa! Sen vaan tietää että ne on huomen aamul jo tuhottu. Tuntuu sellaista herkkua olevan. Vaan mikäs siinä, hyvää se vaan tekee ku niitä rouskutaa. Pysyypä flunssat yms kaukana!
Tosin omat sormet on kyl ny mukavan "herkässä" kunnossa.. Auts! Vaan mitäpä sitä ei omien mussukoiden takia kärsis..?

Se siitä talvesta sitten. Vettä sataa, lumesta ei oo tietookaan. Loimet märkinä, nippa-nappa aina ehtii yön aikana onneks kuivua edes osa jotta saa hevosille kuivaa päälle. Kylmää, märkää, pimeetä - masentavaa. Yöks.

Positiivisena puolena on taas sitten teiden ihana kunto, on ku vermossa ajelis.. Just sopivassa kunnossa, helppo tehdä lenkkejä. Tarhat on myös onneksi pohjiltaan sellaisia ettei tarvi hevosten mudassa seisoa..

Kaipa tämä vuodenaika taas tässä menee tasapainotellessa. Kohta sitä manaakin taas ötököitä, kuumuutta ja kovia teitä.

Millonkohan sitä olis tyytyväinen?

Jaa-a. Se on sitten talvikauden peli julistettu alkaneeksi.
Tällähetkellä ottelutilanne sodassa Lady_Micaela vs veden peittämä jäinen tallipiha on 0 -- 1 pihan hyväksi.

Auts. Kyllä voi takamukseen sattuva ikävästi. Uuuhhhh...

..meinaan tälle ravitaustaiselle, jo aikuisen naisen iän saavuttaneelle tädille.
Jaa että mikäkö minulle selvisi?

No tietysti se että MIKSI useat ratsastajat haluavat ostaa alleen koulutetun, herkän ja lähes automaattihevosen. Ns Opetusmestarin.

Niiden selässähän sitä LUULEE osaavansa oikein ratsastaakin!

Kerrassaan upea tunne!

Torstai ja House. Tarvitseeko sanoa enempää?

Tammikuussa 2000 Texsasilainen Kathleen Robertson nettosi 780 000 taalaa. Syy: nilkan murtuminen hänen kompastuttuaan vapaasti juoksennelleeseen pienokaiseen. Liikkeen omistajat olivat ymmärrettävästi hämmastyneitä tuomiosta, erityisesti kun rasavilli pienokainen oli rouva Robertsonin ikioma.

Kesäkuussa 1998 Los Angelesista kotoisin olevalle 19-vuotiaalle Carl Trumanille myönnettiin 74 000 dollaria sairaanhoitokulujen lisäksi, kun hänen naapurinsa ajoi hänen kätensä ylitse autollaan. Herra Truman kun ei ollut huomannut että ratissa oli joku, kun hän yritti varastaa auton pölykapselia.

Lokakuussa 1998 pennsylvanialainen Terrence Dickson yritti poistua ryöstämästään talosta autotallin kautta. Autotallin automaattinen ovi ei toiminut eikä Dickson päässyt ulos. Tie takaisin taloonkin oli mennyt tukkoon, kun ovi Dicksonin jäljessä oli pamahtanut lukkoon. Dickson jäi autotallin panttivangiksi kahdeksaksi päiväksi kunnes talon omistajat palasivat lomaltaan. Hengissä hän pysyi autotallista löytyneen Pepsi korin ja ison koiranruokasäkin avulla. Menyy ei ollut Dicksonin mieleen ja hän nosti kanteen talon omistajan vakuutusyhtiötä vastaan väittäen että kahdeksan päivän ”vankeus” aiheutti hänelle kohtuutonta henkistä kärsimystä. Lautamiehet arvioivat nuo kärsimykset rapian puolen miljoonan dollarin arvoisiksi.

Lokakuussa 1999 arkansasilainen Jerry Williams sai 14 500 dollaria sairaanhoitokulujen lisäksi kun naapurin koira puraisi palan hänen pakaroistaan. Miten kaikki tapahtuikaan? Koira oli kiinni omistajansa aidatulla pihalla – siellä myös ”uhri”. Myönnetyn vahingonkorvauksen määrää pienensi se seikka että herra Williamsin käytös oli saattanut provosoida pikku koiraa käyttämään hampaitaan. Ennen kuin Williams sai hampaat peppuunsa, hän ammuskeli koiraa kohti kuula-aseella.
Toukokuussa 2000 philadelphialainen ravintola joutui maksamaan neiti Amber Carsonille 113 500 taalaa tämän kompastuttua lattialla lainehtineeseen limonadiin sillä seurauksella että Carsonin häntäluu oli murtunut. Ja miksi limu oli lattialla? Koska neitokainen oli 30 sekuntia aiemmin viskannut sen poikaystävänsä naamalle.

Joulukuussa 1997 Kara Walton Delawaresta veti oikeuteen paikallisen yökerhoyrittäjän. Waltonin kaksi etuhammasta murtui hänen pudottuaan lattialla naistenhuoneen ikkunasta. Siis kuinka? Walton yritti tunkeutua naistenhuoneeseen välttääkseen 3,5 dollarin toilettimaksun. Yritys kannatti: oikeus määräsi hänelle vahingonkorvausta 12 000 dollaria ja hammaslääkärikulut.


HYVÄ AMERIKKA, vain siellä tosiaan KAIKKI on mahdollista…

(otteita Kristiina Kouroksen artikkelista, Savon Sanomat)

Jahas. Tänään oli sit taas SE päivä kun tämä akka innostui siivoamaan loimivarastosta - varustehuoneeseen ja rehuvarastoon saakka paikat. Eipä niissä nyt niin paljoa hommaa ollut mutta sen verran kuitenkin kaiken muun lisäksi että hämärän pentele yllätti kuin varkain.
Saipa sitten lauma vapaata tämän päivän.

Wilma on rakastunnu Herkkuun. Vissiin pitää sitä sijaisäitinään vaikka omastaan onkin vieroitettu jo aikaa sitten. Huutelee perään ja tuppaa kokeilemaan lankojen kestävyyttä aina välillä. Onneksi tuota sähköä on kuitenkin sen verran kierrossa että vielä toistaiseksi on langoissa pysynny.
Onneksi. Toistaiseksi.

Myrskyn jälkeen ON elämää. Olipa mukava käydä pollejen kanssa lenkillä. Lämmin keli, vain muutama aste pakkasta ja paikoittain vielä koskematon hanki. Niin kaunista että sielu lepää.
Ainoana "haittana" mainittakoon auraamassa ollut paikallinen traktori joka eteenkin Herkulle oli vielä uusi juttu. Vastahan tamma pääsi ottamaan kosketusta edes lumeen, saati sitten että sitä pöllytetään kaaressa päälle. HUI!!

Noh, parin päivän päästä pitäisi olla jo +4 ja taivaalta tulla vettä.
Kyllä Suomen Talvi on sitten ihana!

Jösses mikä keli!
Lumi hyökkää kovan puuskittaisen tuulen avulla joka puolelta kimmppuun. Hyvä että eteensä näkee.
Jäipä sitten siis tänään hevoset liikuttamatta ja pääsivät aikaisin talliin lämmittelemään..
Tää on taas siis just niitä päiviä kun on pakko todeta että hevosten pito on jonkinlaista hulluutta.
Aaaaarrrggghhh.

Ei mitenkään maailmassa olis voinu löytyä JUST mulle sopivampaa hevosta. Sielu ja sydän täyttä kultaa. Tempperamenttiä kympin verran, kuitenkin niin herkkä ja kuuliainen.
Mä oon ihan Rakastunnu.
Trakehner. Nams.