IRC-Galleria

Tammuska

Tammuska

Elämä hymyilee.

Maanantagi.Maanantai 02.02.2009 16:26

Piru että menee viikot nopeaan. Turhanki. Tuntuu että just vietettiin joulua / uuttavuotta ja nyt on jo helmikuu. Tämä kun on viel lyhyt kk niin kohta se onkin maaliskuu ja siit ei oo paljoakaan kesään. Laskin kengittäjän kanssa että hyväl lykyl seuraava kengitys onkin jo ilman hokkeja.. Loppuu luikastelemiset, tilsaongelmat ja palelemiset.
= ihanaa.

Outoa, surullista mutta toisaalta jotenkin helpottavaa että tuleva kesä on ensimmäinen varsaton kesä vähään aikaan. Hiukan on ikävä sitä odotusta, valvomista ja jännitystä mutta toisaalta helpottavaa kun ei tarvi huolehtia.. Sekavaa..
Mutta onhan tossa tietty jännitettävää kun odottaa Emmin tuloa radalle. Ainakin ol & kl.

Ajattelin että heti kun lumet lähtee niin muutan tien toisella puolella olevat tarhat. Tutkin ja huomasin että kun otan keskilangat pois niin siihen tulee ihan kentän kokoinen, muotoinen ja tasainen tila jossa vois alkaa vaikka aina välillä vääntämään Herkun kanssa.
Langat jää kuitenkin sitten vielä kolmelle tarhalle.

Kunhan saa kesäkengät alle ja lekureilta luvat niin täytyy miettiä jos kesällä heittäisi Wilman, Herkun ja Taiston samalle laitumelle. Niiden nyt periaatteessa pitäis tulla toimeen ja kun avaa laitumen niin tilasta se ei jää kiinni.. Jätetetään nyt sitten se ajatus hautomaan tonne kesäkuuhun saakka että laidunkin on kasvanu.

14. pv oliski sitten taas hautajaiset. Kolmannet puolen vuoden sisään... Huoh..
Elämä muistuttaa raadollisuudestaan...

Sunnuntai.Sunnuntai 01.02.2009 17:33

Ja viimeinen "puristus" ennen vapaata.
Vaaan tänään pääsin kyl ainakin tallin kanssa enemmän ku helpolla.
Eilinen ystävällinen enkeli oli siivonnut karsinat suorastaan mikroskoopilla ja vielä vissiin opettanut hevosillekin ettei sisälle saa pissiä tai kakkia.
Ei meinaan varmaan koskaan ole ollu karsinat tossa kunnossa..
Jösses.

Laaavantai - part IIILauantai 31.01.2009 19:23

Ja nää...
Vanhoja mutta aiwan loistavia edelleen..

http://happytreefriends.atomfilms.com/index.html

Laaavantai - part IILauantai 31.01.2009 19:21

rrrrreps - kops.
Nää on niiiiiiin loistavia.

http://watchfamilyguyonline.org/

LaaavantaiLauantai 31.01.2009 15:51

Aaaaahhhhh...
Rullaapa kaikki mukavasti...
Aamulla heräsin tuuppaamaan lauman pihalle, ja nyt heräsin vasta uudelleen.
Taidanpa juoda aamukahvin ja mennä takas nukkumaan.
Ulkona ku o niin kylmäkin eikä tarvi huolehtia mistään ennenku illalla.
Krrrrooooohhhhh----pyyyyyyhhhhhh....
Hevoseton (edes hetkellisesti) on tosiaan huoleton.

Peeeerjantai.Perjantai 30.01.2009 18:09

Niin ne viikot pyörii ympäri, ettei oikeastaan huomaakaan.
Tänään oliskin sitten eka ns vapaa vkl hevosista, voi nukkua vaikka koko päivän. aaahhhh...

Heräsi muuten mielenkiinto yhteen suokkiin, mutta odotetaan lisäinfoa tapauksesta. Jos vaikka siitä tarjouksen jättäisi... Olis just sopivan ikäinenkin, meinaan rataa ajatellen.

TorstagiTorstai 29.01.2009 20:42

No just.
Arvaa vaan nukuinko pommiin labra-ajan?
Juu-u.
Kotona oltiin eilen vasta suht myöhään ja nukkumaan päästin lähempänä viittä.
Aamul kyl nousin ylös kasin aikaan heittään elukat pihalle mutta sit ajattelin ottaa vaan ihan pienet torkut.. PUOLEEN KAHTEEN SAAKKA.
Taitaa tulla lekurilta huutia.. Auts.

Gesgiviikko - Kevyesti keskellä viikkoaKeskiviikko 28.01.2009 20:01

Pitäisköhän sitä ostaa Suokki? Ja mielummin Ori?
Vähän kyl himottais..
*jatkaa myynti-ilmoitusten kuolaamista..*
Läääähhhh....

Jos vaikka vaihdos ton Wilman tuuppaisi menemään..?

Tiistagi Part IITiistai 27.01.2009 21:34

Tais tulla täysosuma!
Ei voi olla näin hyvää tuuria.. siis oikeesti..

TiistagiTiistai 27.01.2009 17:14

Mysteeri mysteeriks jää - ainakin toistaiseksi.
Ennenkuin torstaina leikitään neulatyynyä.

Tänään tulee tallihommiin halukas Leidi tutustumaan, sekin sitten jo helpottais tilannetta jos saa ne asiat järjestymään..