Aina kuvittelin, että hypin onnesta, kun saan tietää pääseväni pois Kokkolasta..
Ei pitäisi kuvitella.
Eilen se varmistui, Kokkola jääköön eletyksi ajaksi kaikkine kauniine sekä kipeine muistoineen.
Kauan kaivattu uuden alku edessä. Vihdoin. Miksi en siis hypikään onnesta?
Luulin, ettei tähän kämppään ole minkäänlaista tunnesidettä..
Ei pitäisi luulla.
Tänään irtisanoin pienen luukkuni, seuraava onnellinen saakoon tuskailla tämän kuumuuden, ihanan aamuauringon sekä ehkä pienimmän suihkun ikinä kanssa.
Niin paljon itkua ja tuskaa nämä seinät ovat nähneet. Niin paljon naurua, lämpöä ja läheisyyttä nämä seinät ovat saaneet todistaa.
Niin paljon koettuja hetkiä ja elettyä elämää.
Vain puoli vuotta, mutta niin paljon asioita.
Mitään en tästä yhteisestä ajasta pienen kämppäni kanssa pois vaihtaisi.
Ja paljon haluan vielä lisää, kuukausi aikaa. Ei itketä vielä <3